Ei tajua.

Tässä katkelma P. Koskimiehen kolumnista Päiväperho (Latu ja Polku lehti 5/12), joista olen ennenkin nauttinut. Se opettaa nauttimaan luonnosta ja hetkestä. Kauneudesta, joka pysäyttää ja tuo helposti tähän hetkeen.

Ei modernia päiväperhoihmistä kiinnosta kokonaisuus eikä tulevaisuus, ei syy eikä seuraus, ei vastuu eikä velvollisuus. Hänelle työ ja vapaa-aika, tieto ja kulttuuri, arki ja pyhä, yhteiskunta ja ihmissuhteet, koko elämänpiiri on yhtä sirpaletta, sattumasälää ja pikkunippeliä, jolla hän turruttaa aivonsa siinä kuin muillakin huumeilla ja näkee maailman murrosikäisen mittakaavassa.

Winter bird in the snow by blmiers2, on Flickr

Luontoakin hän suorittaa senteissä ja sekunneissa, laji- ja yksilömäärissä, ennätyksissä ja erikoisuuksissa, tässä hetkessä huomisesta huoleksimatta.

Sääli. Kun hiki sumentaa silmät, huohotus tukkii korvat, reppu repeilee rakkinekuormasta ja mieli surkastuu suorituskiimaksi, ei ihminen näe tiiransiiven piirtoa pilvessä, ei kuule untuvikon itkua, ei haista luhdan leveää lemua, eikä elä yhteenkuuluvuutta elämän virrassa.

En minä sääli ihmistä, joka ei itse tajua tilaansa ja tulevaisuuttaan, vaan kaikkea kaunista, joka on hänen armoillaan.

Lähde:  P. Koskimiehen kolumni Päiväperho, Latu ja Polku lehti 5/12