Follow my blog with Bloglovin Tietoinen läsnäolo

11.11.2010

Keskiviikon istunto

Kyllä tuntui 16 minuuttia tänään pitkältä ajalta!

Kroppa oli suhteellisen hiljaa, muutaman kerran vaihdoin jalkoja toisin päin kun puutuivat. Vasemman reiden ojentaja on ihan jumissa, venyttely ei olisi lainkaan turhaa. Hengittely sujui suhteellisen hyvin. Alusta piti aloittaa joitain kertoja, kun seuraavan päivän suunnitelmat alkoivat häiritä keskittymistä.

Kuuntelin hengitystä ja sen ääntä. Ääni on hieman rahiseva. Talo oli hiljainen lukuun ottamatta perheen vaimeita ääniä. Päälimmäinen ajatus oli kuitenkin että aika tuntui pitkältä!

10.11.2010

Avoin ja valmis mieli

Kuka ohjaa elämääsi kirjassa todetaan useasti että tehtävän tietäminen on eri asia kuin sen suorittaminen. Tieto tekemättömistä asioista verottaa tehokkuuttamme. Suunnittelemattomat tehtävät ja muistettavat asiat kuormittavat meitä ja tekevät hetkessä elämisestä vaikeaa tai mahdotonta.

.:Kerralla valmista kirjan referaatti:.
Luin jokin aika sitten kirjan Kerralla valmista: opi tehokkaaksi ilman stressiä, jonka on kirjoittanut David Allen. Kirjassa kuvattu menetelmä on mielestäni hyvä ja sovellan sitä oman elämäni kaaoksen hallintaan. Ajattelin jakaa menetelmän pääperiaatteita tässä postauksessa. Kirjoitukseni perustuu kirjaan ja netissä julkaistuun tutkimukseen asiasta.

.:Taito ryhtyä tuumasta toimeen:.
Kerralla valmista on englanniksi ”Getting things done” ja metodi lyhennetään usein GTD. Metodi on tarkoitettu elämän kaikkien tehtävien järjestämiseen. Ideana on, että kaikki tehtävät kirjataan ylös omiin järjestelmällisiin paikkoihin (esim. omat tiedostot tietokoneella, mapit jne), näitä käydään läpi järjestelmällisesti suunnitellen, tehtävät suoritetaan juuri oikeaan aikaan ja kaikki muu muistettava arkistoidaan. Näin mieli voi keskittyä käsillä olevien tehtävien tekemiseen, mikä maksimoi henkilökohtaisen suorituskyvyn. Tämän hetken projekti on tärkein projekti, tämä on myös tietoisen läsnäolon perusperiaate. Kaikki mikä ei liity nyt suoritettavaan tehtävään kuten uudet ideat, suunnitelmat ja luvatut toimet, häiritsevät sen suorittamista. Jos kakki on huolella hallinnassa kirjassa puhutaan että on: ”Avoin ja valmis mieli” eli ”mieli on kuin tyyni vesi”.

Kerralla valmista menetelmä tarjoaa kokoelman vinkkejä ja työkaluja tehtävien ja muistettavien asioiden hallintaan. Sinänsä tässä ei ole mitään uutta, useimmilla on jo käytössään kalentereita, tehtävälistoja ja muistiinpanovälineitä, mutta tämä metodi auttaa käyttämään näitä kaikkia yhdessä. Tässä menetelmässä ei niinkään priorisoida asioita, vaan kontrolloidaan että kaikki asiat, mitä haluaa tai tarvitsee, tulee muistetuksi, saa oikean painoarvon ja tulee myös tehdyksi. Kirjoittaja lupaa että menetelmän avulla on mahdollista selviytyä jopa suuresta työmäärästä rennosti!

.:Kaikkien tehtävien viisi vaihetta:.
Kirjan kirjoittaja David Allen erottaa 5 vaihetta kaikissa tehtävissä:
  1. Keräämme asioita jotka vaativat huomiotamme; mitkä tahansa kirjeet, e-mailit, puhelut, raportit, artikkelit, kokouksiin valmistelu tai niissä saatujen tehtävien tekeminen, muiden ihmisten vaatimukset ja pyynnöt, henkilökohtaiset ideat ja muistot. Näiden keräämiseen tarvitaan keräilylaatikoita, kansioita, muistikirjoja, tietokoneen ohjelmia tai tekstitiedostoja jne. Keräämällä kaiken omiin keräyspaikkoihinsa saamme kaiken kerätyn materiaalin hallintaamme. Nämä keräys”astiat” tulee tyhjentää säännöllisesti. Samalla pitää määritellä mitä niiden kanssa tehdään.
  2. Prosessoimme näitä asioita; mitä ne tarkoittavat ja mitä tehdä niiden kanssa. Meidän pitää aina kysyä: Mikä on seuraava toimenpide?
  3. Organisoimme prosessoinnin tulokset Kuvio 1. (englanniksi) kuvaa prosessoinnin (2) ja organisoinnin (3) etenemisen
neliöt ovat tehtäviä, timantit päätöksiä joita vaaditaan, kasalistat ovat muistioita (listoja, kansioita, tiedostoja jne.), joihin muistettavat asiat tallennetaan. Nuolet tarkoittavat prosessointia joka ei pysähdy, katkoviivanuolet prosessointia jossa on viiveitä ja pisteviivanuolet taas jatkuvaa seurantaa. Prosessointi alkaa kuvion vasemman kulman keräyslaatikosta ja seuraa nuolia vastauksia kysymyksiin noudattaen. Tärkein kysymys on ensimmäinen: onko tässä jotain tehtävissä?
Kuvassa
·         Jos kyseessä ei ole tehtävä, on kolme mahdollisuutta:
o        Heitä se pois
o        Laita se hautumaan (esimerkiksi: joskusehkämahdollisesti kansioon tai tiedostoon)
o        Arkistoi se arkistointijärjestelmäsi mukaiseen kansioon tai laatikkoon, josta se on mahdollista hakea tarpeen mukaan
·         Jos kyseessä on tehtävä, on kysyttävä ” Mikä on seuraava toimenpide?”
o        Jos tarvitaan enemmän kuin yksi tehtävä, se liitetään projekti listalle. Jos ja kun käsittelet projektilistaa, tee projektisuunnitelma. Niinkään oleellista ei ole formaali aikataulu ja välitavoitteet, vaan yleinen tavoitteen määrittely ja seuraavien tehtävien listaaminen.  Näiden tehtävien kohdalla noudatetaan taas kuvion nuolia ja edetään määritellen aina seuraavat tehtävät.
o        Jos aikaa tehtävän tekemiseen kuluu vähemmän kuin 2 minuuttia, sitä ei kannata laittaa suoritettavien tehtävien listalle vaan tehdä heti pois kuljeksimasta
o        Jos joku muu voisi tehdä sen, delegoi tehtävä ja laita se seurattavien/odottavien tehtävien listalle.
o        Jos tehtävän suorittaminen on aikaan sidottua, kirjoita se kalenteriin
o        Jos tehtävän voi tehdä heti kun on aikaa, laita se seuraavaksi tehtävien tehtävien listalle

Prosessi päättyy siihen että asia tallennetaan muistiin tai tehtävä suoritetaan. Tärkeimmät tehtävät päätyvät siis aina kuvion alimpaan oikeanpuoleiseen laatikkoon.

  1. Tarkistamme miten ja milloin suoritamme tehtävät. Tässä vaiheessa muistamme mitä pitää tehdä. Päivittäin tarkastamme kalenterin ja seuraavien tehtävien listan. Viikoittain tarkastetaan ja päivitetään kaikki asiat joille pitää tehdä jotain (kerätään materiaalia, tarkastetaan keräilylaatikko, kalenteri, projektit, projektisuunnitelmat, odottavat, joskusmahdollisesti kansio/ tiedosto). On tärkeää että saat hyvän kuvan mitä seuraavan viikon aikana tulee tehdä ja saat tunteen että kaikki asiat ovat hallinnassasi. Samalla voi miettiä seuraavat toimenpiteet ja ryhmitellä (puhelut, kaupungilla hoidettavat, tietokoneella tehtävät jne.) ja aikatauluttaa tarvittaessa osan tehtävistä. Viikoittainen tarkastus myös varmistaa että järjestelmä toimii.
 
  1. Teemme ne. Kun kaikki listat ovat ajan tasalla, mitä pitäisi tehdä seuraavaksi? Seuraavat neljä kriteeriä auttavat päättämään:
    1. Time Tangents by
      Gilderic, on Flickr
    2. Asiayhteys – mitä voin tehdä tässä ja nyt? Esimerkiksi tietokoneella voi tehdä eri asioita kun taas kadulla kävellessä voi soittaa puheluita.
    3. Aika – Paljonko aikaa on käytettävissä nyt? Mitä tässä ajassa pystyy tehtävälistalta suorittamaan? Jos aikaa on vähän, tee niitä tehtäviä joihin menee vain vähän aikaa.
    4. Energia – Kuinka paljon sinulla on juuri nyt energiaa? Väsyneenä kannattaa tehdä rutiinitehtäviä ja jättää vaikeammat energisille hetkille.
    5. Prioritetti -  a-c kohdat huomioiden, on mahdollista:
                i.      Tehdä työ siinä järjestyksessä kun se tulee eteen
              ii.      Tehdä työ siinä järjestyksessä jonka olet määritellyt tehtävälistallesi
             iii.      Määrittele tarkistusvaiheen mukaisesti mikä on tärkeintä juuri nyt
 .:Mikä on tärkeää?:.
Leaving Dublin Airport by Tolka Rover, on Flickr
Jotta tietäisi mikä on todella tärkeää, täytyy tietää omat tavoitteensa ja arvonsa. Kirjassa käytetään seuraavanlaista lentokonevertausta jotta voidaan määritellä tavoitteita elämän eri vaiheisiin, tehtävistä jotka pitää tehdä heti, aina elämän missioihin.
-50, 000+ jalkaa: Elämä
-40, 000 jalkaa: 3-5 vuoden visio
-30, 000 jalkaa: 1 tai 2 vuoden tavoitteet
-20, 000 jalkaa: Vastuualueet
-10, 000 jalkaa: Tämän hetken projektit
-Kiitorata: Tämän hetken tehtävät






:Miksi menetelmä toimii?:.
Mielestäni menetelmän avulla pystyy hyvin taklaamaan koko ajan muuttuvat tilanteet. Kerran priorisoitu ei ole lopullisesti priorisoitu, vaan tarkastaminen tehdään joka viikko. Kun menetelmää noudattaa voi olla varma että kaikilla tehtävillä on aikansa ja paikkansa ja mikään ei unohdu. Lisäksi jokainen hetki tulee käytettyä tehokkaasti hyväksi, kun aina löytyy sopiva tehtävä juuri siihen paikkaan, aikaan ja energiatasoon. Tehtävät on ennakolta suunniteltu ja sopivan hetken – juuri sen oikean hetken tullen, tehtävä vain tehdään. Eikä vain aleta miettiä mikä nyt on tärkeää.

.:Miten pääsee alkuun?:.
Oletus on että tarvitset laatikoita, mappeja, muistiinpanovälineitä ja erilaisia tiedostoja. Mieti millaisen systeemin tarvitset ja mikä toimii sinulla ainakin seuraaville asioille. Suluissa mitä itse käytän:
  • Projektilista (Word dokumentti)
  • Projektin viitemateriaalit, materiaaleja, joita tarvitaan projektissa, ei voi vielä arkistoida viiteaineistoksi (Mappeja ja tiedostoja)
  • Kalenteri, joka sisältää tarkastus/tehtävälistat (MS Outlook, Outlook today)
    • Muistutukset, jotka on sidottu päivään (Outlook Tehtävät, luokka: Muistutukset)
    • Myöhemmin/ heti tehtävät kun on aikaa (Outlook Tehtävät, luokka: Tehtävä)
    • Mielenkiintoiset tapahtumat (Outlook Tehtävät, luokka: Tapahtumat)
    • Päätökset avoimista asioista (Outlook Tehtävät, luokka: Päätös)
    • Päivään liittyvä informaatio (Outlook Tehtävät, luokka: Informaatio)
  • Projektien tai yksittäisten tehtävien Seuraavat toimenpiteet (Sähköpostikansiot Outlook Today ja Outlook tehtävät mm. seuraavat luokat: Puhelut, Tietokoneella, Juoksevat asiat, Töissä, Kotona, Luettavat/Läpi käytävät asiat, Esille otettavat jne.)
  • Lista vireillä olevista asioista joita odotetaan (Outlook today – odottaa: meilikansio)
  • Viiteaineisto ( Mappeja, muistiinpanokirjat töihin ja muuhun elämään
  • Joskus/ Ehkä lista (Outlook Tehtävät, luokka: Joskus/Ehkä, tai mapissa)

.:Lisää tietoa:.

Unia hengitysharjoituksesta

.:Tiistain harjoitusraportointia:.

Muistin että näin jo untakin tästä hengitysharjoituksesta. Unessa olin 1-10 toistamisen sijaan laskenut jopa 64 asti. Herätessäni mietin kuumeisesti että kuinka noin pahasti voi tarkkaavaisuus olla hakusessa. Ja ennen kaikkea miten sen selittäisin. No, se oli vaan unta, enkä oikeasti ole tainnut ajautua kuin 16 asti laskuissani. Sekin on hyvä kysymys että miten se onnistuu lipsahtamaan.

Itse harjoitus meni illalla hyvin ja se tuntuu jo mukavalta rutiinilta. Olen siirtänyt sen nyt iltatoimissa hieman aikaisemmaksi, eilen tosin tunsin kuitenkin taas kaksi kertaa melkein nukahtavani. Edelleen harjoitus on ainakin minulle tosi rentouttava, hengitys aina väkisin hieman syvenee. Istuin eilen 14 minuuttia lattialla tyynyllä. Tuuli ujelsi katolla ja muita ääniä olivat hiljainen musiikki radiosta, TV:n ja puolison ja lapsen vaimeat äänet. Mitkään äänet eivät häirinneet harjoitusta, koska ne olivat sen verran hiljaisia. Keho oli suhteellisen kivuton, kerran hieman oikaisin selkääni kun johonkin lihakseen sattui, mutta se oli ohimenevää. Aina välillä muistin kuulostella miltä hengitys tuntui ja miten pallea liikkuu sen tahdissa. Täytyy yrittää tarmokkaammin kiinnittää siihen huomiota jatkossa.

.:Arjen harjoitus:. 
Käytännön tietoinen läsnäolo arjessa harjoituksena kuorin tänään viimeisiä raitapunajuuria ruokaan ja pakkaseen. Seisoin vain ja kuorin ja kuorin. Raasteestakin tuli aika hienoa.

9.11.2010

.:Maanantaina lopulta hengitin:.

Nyt on tunnustettava että tässä on ollut hieman luisumista havaittavissa hengittelyharjoituksista. Tunnustan että lauantai-iltana en ollut harjoittelemassa hengitystä. Tein päivän aikana joitain lyhyempiä laskemisharjoituksia askareiden lomassa. Portaissa kuljin epämääräisiin aikoihin, mutta muistaakseni sen kaksi kertaa. Sunnuntaina unohdin harjoitella. Maanantai-iltana pakotin itseni takaisin ylös sängystä, koska olin taas unohtamassa harjoituksen! Hengittäminen ei jälleen ollut  helppoa, lähinnä siksi että keho oli ihan jumissa kovasta spinning harjoituksesta. Lopetin 13 minuutin jälkeen koska vasemman reiden ojentaja huusi hoosiannaa kaikissa asennoissa. Fyysisen kivun takia oli tosi vaikea keskittyä laskemiseen. Ajatuksia tuli jonkin verran, mutta lähes kaikki kehottivat vaihtamaan ja parantamaan asentoa.

Tässä ei olla saavuttu edes tietoisen läsnäolon perusleiriin vielä!
Mt. Everest Base Camp by emifaulk, on Flickr
Olen jatkanut portaissa aamuin ja illoin tietoista kulkemista. Se on tosi lyhyt harjoitus ja sunnuntai- ja maanantai-iltoina kokeilinkin jo puuron tekoa hieman tietoisena harjoituksena. En vaan tee sitäkään ihan joka päivä.

7.11.2010

Kuka ohjaa elämääsi, osa 4: Aika

Pelko?
 Tässä kolmas osa kirjareferaattia kirjasta Kuka ohjaa elämääsi. Edelliset osat 1, 2 ja 3. Kuinka hyvin nykyhetki, mennyt aika ja tulevaisuus ovat sisäisessä teatterissa tasapainossa? Menneisyyteen sisältyy kaikki kokemuksemme ja tekomme, kaikki mitä olemme oppineet.  Miten paljon vatvomme asioita jotka ovat tapahtuneet menneisyydessä meille tai muille? Kuinka usein teatterissa on tämän hetken elämää ohjelmistossa? Kuinka usein tulevaisuus, uskomme, tahtomme tai pelkomme on näyttämöllä?


Ihminen jonka huomiosta suuri osa on nykyhetkessä, pystyy sopeuttamaan käyttäytymisensä tilanteeseen sellaisena kuin se todellisuudessa on, tässä ja nyt. Tästä johtuu tietoisen läsnäolon käyttökelpoisuus arkielämässä. Kyky hankkia tietoa ja käyttää sitä juuri eletyssä hetkessä on suuri voimavara. Jos on tietoisesti läsnä pianotunnilla, pystyy ajan myös hyödyntämään mahdollisimman tarkoin. Jos on tietoisesti läsnä ristiriitatilanteessa, saa hyvät edellytykset toimia rakentavasti. On myös muistettava että nykyhetki on ainoa johon pystymme vaikuttamaan.

Eternal clock by Robbert
van der Steeg, on Flickr
Esimerkiksi sairaalassa vierailulla sairaan ystävän luona tulisi pystyä olemaan läsnä iloisena ystävän tapaamisesta sen sijaan, että murehtisi sitä selviytyykö hän tulevaisuudessa sairautensa kanssa. Toisinaan myös monet nykyhetken mahdollisuudet jäävät huomaamatta kun murehtii menneisyyttä. Tai jos vain haaveilee suuresta menestyksestä, on sen saavuttaminen mahdollisempaa, jos haaveilun sijaan keskittyy siihen mitä meidän on tehtävä tässä ja nyt sen eteen.

Kun soveltaa tietoisuustaitoja aikaan, saa mahdollisuuden olla itse mukana ja jakaa ajan menneen, nykyhetken ja tulevaisuuden kesken itse. Menneiden muistelulle ja miettimiselle voi varata aikaa ihan yhtä hyvin kuin tulevaisuuden suunnittelulle kunhan sen tekee tietoisesti. Muina aikoina keskitymme elämään nykyhetkeä täysillä.

Minkä aikaväli otamme huomioon eri tilanteissa? Pohtiessa lainan takaisinmaksua on aikaikkuna jopa 30 vuotta, suunnitellessa lomaa kenties tuleva vuosi tai ruokaostoksia lähin viikko. Tietoisuustaitojen avulla voi säätää aikaikkunaa niin, että se on ratkaistavan tehtävän mukainen. Jos aikaikkuna on liian lyhyt, keskitymme välittömään palkintoon. Tästä syystä laihduttajan voi olla vaikea kieltäytyä herkusta juuri nyt. Jos aikaikkunaa kuitenkin laajentaa tunnin päähän voi tuntea ällöttävän olon ja kiristävän mahan. Näin aikaikkunaa säätämällä voi vaikuttaa helposti kykyymme käsitellä impulsseja. Liian laaja aikaikkuna taas voi vaikuttaa lamaannuttavasti, ei saa mitään aikaan tai jopa passivoida.

Joskus ajatus lähtee laukkaamaan, kun puoliso on myöhässä tulossa kotiin. ”Hän ei enää rakasta minua. Onko meillä mitään tulevaisuutta kun hän on niin ajattelematon?” Tällöin aikaikkuna on venähtänyt aivan liian laajaksi. Mikä oikeasti on käsillä oleva ongelma? Ja tähän tulee tarttua ja vain tähän. Näin kriisitilanteesta pystyy selviytymään helposti. Ehkä auto hajosi ja siinä kaikki. Nykyhetken ongelma on helppo käsitellä, eikä jäädä menneisyyden musertamaksi tai tulevaisuuden pelottamaksi. Mitä jos nyt vain keskittyisi selviytymään lähimmistä tunneista? Rajattuun ongelmaan on mahdollista löytää rajatun aikaikkunan ansiosta ratkaisu. Kaikkien tulevaisuuden ongelmien ratkaisu tässä ja nyt on usein mahdotonta.

Harjoittele: Aikaikkunaharjoitus:
  1. Ajattele jotain viimeisen viikon aikana tapahtunutta häiritsevää tai ärsyttävää asiaa. Muistele miltä tuntui? Missä olit, mitä kuului ja näkyi? Mitä muut sanoivat tai tekivät? Kun tunnet ärtymyksen tai surun tai häpeän, arvioi sen voimakkuus asteikolla 1-10.
  2. Sitten laajenna aikaikkunaa ajattelemalla vastaavanlaisia tilanteita menneisyydessä. Näet ehkä helminauhan epäonnistumisia ja huijauksia.
  3. Entäpä tulevaisuus? Onko mitään toivoa uskoa että näin ei enää koskaan tapahtuisi?
  4. Ajattele kaikkea tätä hetken aikaa. Tunnustele pahaa oloa, joka aktivoi tuskalliset tunteesi. Arvioi tämä jälleen asteikolla 1-10.
  5. Kutista sitten aikaikkuna tähän hetkeen. Miten voit juuri nyt? Uhkaako jokin, sattuuko johonkin, onko nälkä tai jano, istutko mukavasti? Jos et, vaihda asentoa tai paikkaa. Onko tämä teksti kiinnostavaa? Opitko jotain? Havainnoi ympäristöäsi, kehoasi, tunteitasi ja ajatuksiasi juuri nyt.
  6. Päästä sitten menemään kaikki menneisyyttä ja tulevaisuutta koskevat ajatukset. Kuulostele millaista on olla oma itsesi juuri tällä hetkellä.
  7. Tunnustele sen jälkeen uudelleen miten voimakkaita tuskalliset tunteesi ovat.
Useimmilla paha olo kasvaa harjoituksen vaiheissa kaksi ja kolme, mutta heikkenee sitten kohdan viisi jälkeen. Mitä se tarkoittaa? Tunteemme ovat helposti liikuteltavissa, ne muuttuvat näyttämön mukana ja voimme itse ohjata ohjelmistoa. Mutta myös voimme välttää piinaamasta itseämme tarpeettomasti sillä että päästämme kerralla kaikki surumme ja pettymyksemme näyttämölle. On muistettava, että meillä on voimavara käsitellä ongelmallisia tilanteita, jos vain kykenemme pysyttelemään nykyhetkessä.

Pain by Twistiti, on Flickr

Eilen ja tänään kiitollinen

.:Eilen:.
Tänään olen kiitos kauniista syyspäivästä jonka sain viettää oman perheen kanssa. Kuljimme kauniin metsäautotien jyrkkine mäkineen piilolaavulle.

.:Tänään:.
Kaunis kiitos kaikesta tästä energiasta!

6.11.2010

Harjoitellessa Mieli tyyntyy?

Ihan ensimmäiseksi täytyy raportoida mahdollisesta edistymisestä. Olen nyt muutaman päivän miettinyt että mistä mahtaa johtua että en ole hengittänyt edes joka päivä arjen haasteellisissa tilanteissa (kurja puhelu, lapsi kitisee, astia särkyi, posti toi suuren laskun) kolmesti syvään. En ole jotenkin tarvinnut sitä. Tilanteita on mielestäni kuitenkin ollut, elämä potkii ihan normaalisti päähän.  Huomaan että en ole hermostunut näistä pienistä asioista niin että tarvitsisin laskemista! Tulin siihen tulokseen että ehkä tämä intensiivinen jokailtainen hengitykseen keskittyminen tulee myös päivittäiseen elämään ja rauhoittaa yleisesti helposti hermostuvaa mieltä.  Voisikohan olla? Teen toki laskemisharjoitusta epämuodollisesti arkiaskareiden lomassakin.

.:Illan Hengitysharjoitus.:
Tämän perjantai-illan hengittelin jo uusilla, viikon 2 ohjeilla.  Aikaa käytin 16 minuuttia tällä kertaa työhuoneen lattialla pimeässä. Kerran tarkistin kelloa kun vasta 10 minuuttia oli mennyt. Nilkat särkivät koska niitä oli piinattu jo kurssi-illan aikana istumaharjoituksissa. Muuten keho tuntui rauhalliselta ja hyvältä hengitellä. Nyt kun keskitin hieman enemmän huomiota ajatusten tulemiseen ja menemiseen, niitä tuli vähemmän. Ennenkin on joskus auttanut kun vain totean ajatuksen tulemisen ja sitten päästän sen tietoisesti menemään. Taisin ainakin kaksi kertaa todeta että nyt menivät egon jutut liian pitkälle ja aloitin laskemisen alusta. Laskutkin menivät muutaman kerran sekaisin, aina välillä lasken sisään hengityksellä edelleen yk-, kun se pitäisi aloittaa uloshengityksellä. Olen tyytyväinen siihen että hengitys pysyi luonnollisena, eikä pidentynyt.

Portaissa otin hengityksen nyt illalla ja aamulla mukaan ja se hidasti liikettä vähän edelleen.

Ajatus nousee

.:Kurssin 2 viikon harjoitukset:.

Samat neljä harjoitusta jatkuu toisellakin viikolla. Varmistan, että olen ymmärtänyt ja osaan soveltaa hieman muuttuneita ohjeita kirjoittamalla ne tähän auki. Opin parhaiten kirjoittamalla,

1. Hengityksen laskeminen
Tähän perustavaa laatua olevaan hengityksen laskemisharjoitukseen käytimme tällä kertaa kurssilla runsaasti aikaa, keskustelimme sen vaikeudesta ja tärkeydestä. Harjoittelimme myös muodollisen hengitysharjoituksen istuma-asentoja, niiden kirjosta voisin tehdä oman postauksen.

Tällä polulla pitäisi pysyä. (Ruunaan koskikierroksen pitkoksia)
Kurssilla yhdessä tehdystä harjoituksesta ja sen purkamisesta oli suuri hyöty. Tarkoitus on tosiaan vaan olla paikoillaan ja laskea, ei muuta. Toiselle viikolle saimme tarkempia ohjeita kiinnittää huomiota sisäisen avaruuden eri toimijoihin (1-3). Keskustelimme havainnoivasta itsestä (1) ja etsimme sen paikkaa. En osaa vielä selittää havainnoivaa itseä sen tarkemmin, katsotaan osaanko käyttää sitä yhtään harjoituksessa. Nyt hengitysharjoituksessa tulevia ja meneviä ajatuksia tarkkaillaan. Sitten vasta jos ego (2) ja sen jutut alkavat karata ja villiintyä, tulee aloittaa laskeminen alusta. Nyt on myös tarkoitus keskittyä harjoittelemallamme tavalla myös kehon (3) tarkkailuun, siihen miltä hengitys kehossa tuntuu. Se on itselleni hyvä, harjoitusta helpottava asia. Huomion voi suunnata laskemisen lisäksi tarkkailuun, mikä ei enää jätä prosessorille kapasiteettia egon villiintymiseen. Tämä on helppoa, mutta samalla äärimmäisen vaikeaa.

2. Asahi I
Asahi sarja tuntui toisella kerralla jo vähän tutummalta. Olin viikon aikana katsellut liikkeiden kuvia ja tehnyt vähän mielikuvaharjoittelua. Arveluitteni mukaisesti en saanut kuitenkaan kertaakaan harjoiteltua. Otan tavoitteeksi tällä toisella viikolla tehdä sarjan kaksi kertaa kotona videon avulla.

3. Tietoinen rutiininomainen toiminta
Meidän pitää nyt keskittymisen lisäksi kiinnittää huomiota sisäiseen kommentointiin, egon kommentteihin harjoituksen aikana. Minun pitää tosissaan miettiä että vaihtaisinko harjoitusta vähän pidempikestoiseksi. Minuutin portaiden laskeutumisen aikana ei yleensä ehdi tulla sisäistä kommentointia, vaan saan keskityttyä siihen mitä teen rauhassa. Ongelma on nyt se että minulla ei ole minkäänlaista omaa rutiinia. Saan tehdä ihan mitä huvittaa kunhan lapseni hoidan.  Häpeä tunnustaa mutta en todellakaan laita ruokaa joka päivä, en kampaa hiuksia, en käy suihkussa, en edes pese hampaita välttämättä kuin joko aamulla tai illalla. Elämä on tällä hetkellä kovin epäsäännöllistä, täysin lapsen ehdoilla ja rytmissä. Siksi jo ennen kurssia tekemäni” tietoiset arkiaskareet” vaihtelivat päivittäin, yritin edes yhden tehdä joka päivä tietoisesti. Teen toki edelleenkin näitä välillä, mutta tarkoituksena on nyt pitää myös yhtä ja samaa rutiiniharjoitusta koko ajan.

4. Kirjoita huomioita vihkoon/ blogiin
Tätä jatketaan edelleen entiseen malliin.

4.11.2010

Eräs endorfiinihumala

.:Huomioita liikunnasta:.

Milloin olen valveilla ollessa kaikkein rennoin? Silloin kun spinning (sisäpyöräily) tunnilla on oltava valmis kohtaamaan maksimisykkeensä. Kaikki lihakset ovat valmiiksi lämmitetyt, tekniikka on huipussaan ja pitää rutistaa koko urku auki. Silloin, vaikka jokainen lihas on jännittynyt äärimmilleen, silloin mieli on täysin tyhjä, täysin keskittynyt, yksikään ajatus ei häiritse. Mikään ei voi muuttaa tilaa ja keskittymistä. Silloin olen täysin rento. Tein tämän huomion joitain vuosia sitten kun mietin tilanteita joissa valveilla olen rento.
On olemassa Endorfin merkkisiä pyöriä! (kuva siteltä) 
Se on aika yllättävä tilanne olla rento, mutta tänään pääsin taas todistamaan 55 minuutin flown jolle ei ole vertaa. Tänään se ei ollut vain nuo maksimisykekohdat, vaan koko suoritus. Itselleni tunti pimeässä salissa musiikin siivittämänä on helppo olla läsnä. Ei tarvitse, eikä oikeastaan voi ajatella mitään. Keho auttaa vaatimalla kaiken huomion. Vuosien harjoittelu on tehnyt tekniikan hyväksi, loistava ohjaaja osaa antaa ohjeet juuri oikeaan aikaan ja täydellinen musiikki piiskaa eteenpäin. Kaikki liikkeet ovat automaattisia, tiedän miten pyörän vastus toimii, osaan tarvittaessa säädellä voimiani ja tiedän suorituskykyni rajat. Ei ole mitään salin ulkopuolista elämää ollut, eikä tule. Kuulostaa aika tietoiselta läsnäololta! Keskittymisen on oltava kohdallaan myös siitä syystä, että tunnilla jolla tänään olin, tehdään niin kovalla temmolla siirtymisiä eri polkutekniikoista (alhaalla ja ylhäällä seisten) toisiin. Jotta pysyy mukana, ei ehdi ajatella mitään. Tekniikan on pysyttävä seisten spurtatessa myös täydellisenä tai polvet sanovat sopimuksen irti. Keskivartalo joutuu äärimmäisen koville pitäessään koko kehon kasassa. Tänään yhden kerran tuki petti nopeassa ylösnousussa. Se on minulle merkki siitä että harjoitus on tarpeeksi kehittävä. Aina riittää parannettavaa.

Ja se hyvä olo mikä oli alusta asti, kun tajusin että tästä tulee kova harjoitus. Ja tiesin että olen täysin valmis, terve ja vahva. Koko keho oli täynnä energiaa ja sitä riitti koko tunniksi. Loppusuoralla pääsi jopa hieman irrottelemaan ja sai revittyä kaikki loput tehot irti, täysin tietoisesti, täysin rentona ja keskittyneenä.

Keskiviikon tietoiset keskittymisharjoitukset

.:Portaat ..
Olen iloinen siitä että tästä on tullut rutiinia. Tänäkin aamuna nivelten naksuminen oli suorastaan häiritsevää. Iltaisin se ei häiritse. Mielestäni kävely tulee tehdä hitaasti, ainakin tässä vaiheessa. Ehkä joskus kun mieli ei niin paljon vaeltele, pystyy keskittymään ja olemaan läsnä kovemmassakin vauhdissa. Nyt hitaus auttaa keskittymään ja kun tarkoitus on aistia tarkkaan, on se helpompaa näin. Keho auttaa.
Mother&Daughter by Martin Gommel, on Flickr
.:Hengitys:.
Nyt käytin aikaa vain 9 minuuttia ja tein harjoituksen hieman aikaisemmin iltarutiineiden lomassa. Syy siihen, miksi minulla meni vähän vähemmän aikaa, oli se, että laskeminen ei ollut niin pahasti sotkussa.  Palasin harvemmin alkuun, enkä jäänyt laskemaan vielä yhtä sarjaa ja vielä yhtä.  Harjoittelen hengityksen laskemista päivän aikana myös muissa tilanteissa joissa pyrin olemaan tietoisesti läsnä, lasta hoitaessa, siivotessa keittiötä tai kävelyllä. Eli ehkä se vähitellen alkaa sujua, harmi että se tuntuu ”uudelta taidolta” joka pitää oppia. Ei ole automaattista tämäkään.