Vitsikäs Universumi

Tämän jutun alkuperäinen otsikko oli universumi vittuilee. Kai kaikki olette tutustuneet vetovoiman lakiin ja siihen miten se mitä manifestoit toteutuu? Tai tiedätte sanonnan niin universumi vastaa kuin sille huutaa? Yhtä kaikki, en tiedä mikä on totta ja mikä ei. Tämä on tarina lievistä vastoinkäymisistä päivänä eräänä.

Universumi oli tuona päivänä aktiivinen. En muista milloinkaan näin selkeästi saaneeni vinkkiä, että älä mene, älä lähde, älä ainakaan sillä autolla, älä ole aikataulussasi tai kuvittele mihinkään ehtiväsi.

Minun piti nimittäin aamutuimaan käydä ratsastamassa reipas lenkki edellispäivänä kurssilla olleella hevosella. Ihan vaan kevyttä palauttelua oli tarkoitus tehdä. Aikataulupaine tuli siitä, että minun oli tarkoitus olla takaisin kotona viimeistään kello 11, että puolisoni pääsee juoksukisoihinsa. Karistin siis unihiekat heti aamusta silmistäni ja kampesin itseni autoon.

Siitä se sitten lähti.

Auto numero yksi ei starttannut. Auto numero kaksi starttasi, mutta sen bensatankki oli tyhjä. Ajoin lähimmälle tankille vain todetakseni, että niih, ei täältä saa 98ia. Sitä MPö:tä meni pari tippaa tankkiin. Haittaakse?

Ajoin siis seuraavaksi lähimmälle tankille, jonka automaatti sylkäisi korttini ulos. Edellä ollut mies puisteli päätään eli hänelle oli käynyt samalla tavalla.

Tässä vaiheessa mietin todella, että pitäisikö mennä takaisin kotiin leikkimään pienen kanssa, eikä lähteä yhtään mihinkään. Ajoin sitkeänä sissinä kolmannelle huoltoasemalle. Sieltä sain bensaa, mutta tässä vaiheessa aikaa oli jo tuhraantunut 20 minuuttia ja aikataulu oli kuin kiristyvä köysi kaulassani.

Pääsin kuin pääsinkin tallille enemmittä kommelluksitta. Hoidin hevosen lähtövalmiiksi, mutta vielä kamera putosi taskusta kuralammikkoon. Sitä hieman piti pyyhkiä ja tarkastaa, että se vielä toimii… Muutama kirosana tähän. Jeah. Jippiaijee.

Ei muuta kun leuka kohti rintaa ja kohti uusia vastoinkäymisiä. Nousin ratsaille ja suuntasimme hiekkateille tölttäämään ja ravaamaan. Nautinnollista ja yllättäen enempää vastuksia ei ilmaantunut. Retki jäi vähän lyhyemmäksi, mutta pääsin kotiin kommelluksitta. Edelliset kyllä riittivät. Kiitos.

Joka tapauksessa. Outoa.

Kerrassaan kummallista.

Vastoinkäymisten kanssa on vain elettävä. Voitte uskoa, että vedin syvään henkeä, monta kertaa. Keskityin seuraavaan vaiheeseen ja olin murehtimati.

En tiedä mitä nyt sitten olin vetänyt puoleeni ja miksi. Tosiasia on, että ehkä universumi tai suojelusenkeli varjeli minut joltain onnettomuudelta viivyttämällä lähtöäni näin paljon. Tiedä häntä.

Oletko oppinut vastoinkäymisistäsi? Mitä?