Olen saattanut joskus mainita miten minulla on usein tavarat hukassa. Onko sinulla samoja
oireita? Tunnustatko koskaan hukanneesi puhelintasi, vaikka juuri puhut siinä?
Avaimet ovat minulla ne, joita haen ainakin kaksi kertaa viikossa. Miten ne
voivat aina olla hukassa, kun on kiire? Ja aina ne löytyvät juuri sieltä mihin
olen ne työntänyt.
Tulin ajatelleeksi,
että jos olisi koko ajan tietoinen tekemisistään, ei olisi koskaan mikään
hukassa.
Aika houkutteleva ajatus, eikö? Siten voisi pyrkiä elämään. Asia on kuitenkin,
niin etteivät vuosikausia meditoineet munkitkaan kykene olemaan koko ajan
tietoisesti läsnä. Ei siis ole kovin paljon toivoa… Vai onko? Löysin aiheesta artikkelin,
joka kertoo elämästä vähemmän tietoisena ja juuri siitä, että ne avaimet ovat
jatkuvasti hukassa.
Artikkeli
kysyy, onko kaikki se paniikki tarpeen, jota etsintään automaattisesti liittyy?
Pidätkö itseäsi huolimattomana ja kaiken
koko aika hukkaavana? Nämä ajatukset tulisi ottaa vakavasti, koska ne
vaikuttavat siihen miten suhtaudumme omaisuutemme katoiluun. Suhtaudu jälleen: Nyt on näin, eikä sen kummempaa paniikkia
ole tarpeen lietsoa. Sen kun rauhoittuu ja keskittyy vain etsintään. Paniikki
vie turhaan voimia ja kaikkien kauhuskenaarioiden maalailu vie huomiota. Emme
näe hukkaamaamme tavaraa, vaikka se olisi edessämme.
Olen
jo vuosia sitten törmännyt nettisivustoon: ”How to find lost objects.” Sitä on joskus
tiukassa paikassa kokeiltu ja kerran olen sen avulla kauan hukassa olleen
villatakkini löytänyt – matkalaukusta, jonka luulin olevan tyhjä. Ainiin, en
viitsi edes mainita paljonko olen hukannut vaatteita… Tässä joitain tuon nettisivuston
ohjeita, jos nyt jotain sattuu joltain lukijalta olemaan hukassa.
.:Palauta mieleen
mitä teit:.
Takaisin
asiaan, Professori Solomonin neuvoista tärkein on aika tarkkaan tietoisuuden lisäämistä omista tekemisistä. Se kuuluu:
Mitä tapahtui ennen hetkeä, jolloin viimeksi muistat nähneesi kadoksissa olevan
tavaran? Sitä hämmästyy usein miten hyvin muistaa tapahtumia ja pystyy
palauttamaan niitä mieleen. Se on hyvä harjoitus ja osoittaa, että muisti
toimii, vaikka usein siihen ei luota.
Huomionarvoista
on, että multitaskaus haittaa huomattavasti tapahtumien muistiin palauttamista
ja vaikeuttaa siksi etsintätyötä. Et varmaan ylläty itsekään jos avaimia ei
löydy, jos muistat olleesi illalla huolissaan sateen tulosta, samalla korjanneesi
pyykkejä ja puhuneesi puhelimessa. Silloin viimeksi tulit avaimilla sisään pyykkinarulta.
Sitten niitä avaimia ei enää ollutkaan aamulla missään.
I've got the key... by Jason. Tabarias, on Flickr |
.:Keskity siihen
mitä teet:.
Entä
etsiessä, keskitytkö vain etsimiseen? Kuinka usein sinulle käy kuten minulle ja
tavara löytyy laatikosta, josta jo etsit. Etsimiseen menee aikaa paljon enemmän,
jos samat paikat täytyy etsiä moneen kertaan. Käännä siis ensimmäisellä
kerralla joka kirjekuori ja katso huolella myös laatikoiden taakse.
EllenLanger
pitää avainten hukkumista hyvänä herättäjänä, se muistuttaa siitä miten
autopilotilla elämme. Emme ole tässä ja nyt, emmekä keskity tekemisiimme.
Langerin mukaan: ”Melkein mistään ei voi
olla täysin varma. Sen huomaaminen auttaa meitä ymmärtämään, että on elettävä
yhteydessä omaan itseen ja liikkeeseen ja huomioitava kaikki ympärillä oleva.
Vain silloin olemme läsnä.” Hän neuvoo opettelemaan kiinnittämään
ympäristön ja ihmisten uusiin piirteisiin aktiivisesti huomiota edes hetkittäin.
Se on helppo harjoitus.
* * *
Yksi
katoaminen on minulle edelleen mysteeri. Miten sormukseni ikinä joutui
hiusvahapurkkiin vessan hyllyllä, jota ei mielestäni oltu käytetty
viikkokausiin? Sieltä se kuitenkin löytyi muutaman viikon päästä, kun olin jo
selvittänyt kannattaako vessan viemäri purkaa. Ei olisi muuten kannattanut,
sormus ei jää siihen. Tuona katoamisaamuna olin varmaan tehnyt liian montaa
asiaan yhtä aikaa.
Lupaan
jatkossa kiinnittää huomiota tekemisiini ja keskittyä entistä tiukemmin siihen
mitä olen tekemässä. Ehkä ne avaimet olisivat jatkossa vain kerran viikossa
hukassa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti