Follow my blog with Bloglovin Tietoinen läsnäolo: Nyt se ostaminen loppu

29.11.2012

Nyt se ostaminen loppu




Olen vannonut ääneen lähipäivinä, etten enää aio enää ostaa yhtään mitään. En mitään, en yhtään mitään, paitsi ruokaa. Meillä on joka paikka täynnä roinaa. Olemme pari kuukautta aina jaksaessamme raivanneet kellaria. Nyt se alkaa olla jälleen järjestyksessä.


Viime keväänä Wabi Sabista alkanut järjestelyvimma jyllää kesätauon edelleen, tavoitteena on ennen joulua saada kellarin lisäksi kaikki kaapit ja laatikot siihen kuosiin, että ne ovat maksimissaan 75 % täynnä. Näin ne myös pysyvät järjestyksessä.

Christmas calendar by Solveig Grøvle, on Flickr


Olemme oppineet kolme tärkeää läksyä.


Ensinnäkin, olemme huomanneet, että kaapeissa, joista joka päivä haetaan tavaraa, on sellaisiakin tavaroita, joihin ei ole koskettu vuoteen. Ne voi ihan hyvin siivota johonkin korkeammalle tai kellariin tai jopa heittää pois.


Toisekseen, tavaroita, joita ei ole käytetty moneen vuoteen ei oikeasti tarvita. Ne voi lahjoittaa, myydä tai viedä kierrätykseen.


Kolmannekseen, moni paikka pysyy kuin itsestään siistinä, kun kaikilla tavaroilla on paikka jonne ne helposti saa takaisin. Silloin ei ole tekosyytä, ettei jaksa laittaa tavaroita paikoilleen. Sitä paitsi, ei ole siivottavaa, kun aina laittaa kaikki tavarat heti paikoilleen.



* * *


Vielä on tehtävää, mutta olen kiitollinen kodistamme joka pysyy siistinä pienellä vaivalla. Olen kiitollinen siivouksista, joita olemme yhdessä saaneet tehtyä. Olen kiitollinen tilasta joka aukeaa.





2 kommenttia:

Moniq kirjoitti...

Moi!
Ensinnäkin, kiitos ihanasta blogista joka on koukuttanut minut vilkaisemaan joka päivä, että josko on jotain uutta tekstiä tullut.
Pidän tyylistäsi kirjoittaa ja ajatuksistasi!

Ja tämä ostamattomuus on ollut itsellä jo kauan Priority no 1 ja tulee edelleen olemaan. Vanhoista tavaroistakaan kun ei meinaa päästä eroon, ainakaan kirppiksillä, mutta onneksi lahjoittamalla onnistuu...

Hyvää Älä osta mitään-päivää!

Annina kirjoitti...

Kiitos Kiitos!

En ollut edes tiedostanut tätä älä osta mitään päivä-yhteyttä. Sattumaa.

Pyrin pitämään älä osta mitään päivän 300 kertaa vuodessa. Ruokakaupassa on joka viikko käytävä, mutta siinä kaikki.