Pitkä tie valaistumiseen

 

Olen rimpuillut totuuden etsinnässä aika kauan ja aika moneen eri suuntaan. Blogin alun tarinoissa niistä voi lukea ja huvittua. Kaikkea en edes kehtaa kertoa. Edelleenkään en väitä mitään löytäneeni tai mitään mistään tietäväni. En ole valaistunut. Aina sitä vaan tuppaa kiinnostumaan jostain uudesta, jonka tutkimiseen uppoutuu.

 

Luin jokin aika sitten yhden etsijän Isabel Losadan humoristisen tarinan. Kirjan nimi on sama kuin tämän postauksen otsikko Isabelin (pitkä) tie valaistumiseen. Häneen verrattuna en ole rimpuillut etsinnässäni vielä ollenkaan. Kirja on nopealukuista viihdettä, sitä kuvataan mm. näin:

Pääasiassa nukkumiseen paneutunut Isabel, 21/2-vuotiaan tyttären yksinhuoltaja, päättää lähteä etsimään entistä vahvaa ja pystyvää minäänsä elämäntaitoseminaarista. Isabelin hämmästykseksi kyseessä ei olekaan joukko outoon lahkoon hurahtaneita hihhuleita, vaan seminaarin opeissa on järkeä.

Niinpä Isabel päätyy seuraavaksi Ranskaan taiji-kurssille. Sen jälkeen uusi mielenkiintoinen kurssi on jo tiedossa ja sen jälkeen seuraava ja sitä seuraava, sillä lopullinen valaistuminen tuntuu olevan aina uuden kurssin päässä. Isabel sahaa retriitistä suolihuuhteluun, Löydä sisäinen jumalattaresi -työpajasta tantraseksitunneille ja oppii, niin mitä?

Art Noveau Fairy Queen by josefnovak33, on Flickr

 

Laitan blogiin iloksenne vain muutaman kirjasta mieleen jääneen katkelman. Tämä ensimmäinen liittyy ajatusten valtaan, siitä vapautumiseen, kehon kuunteluun ja siihen miten reagoimalla ajatuksiinsa voi saada aikaan negatiivista energiaa.

”Tuntui oudolta kuunnella sekopäätä joka ensi herjasi meitä tytöttelemällä ja kehotti sitten kuuntelemaan paremmin elimistöämme – vaikka ei tietenkään näillä sanoilla.

»Hermojärjestelmä ei erota toisistaan todellista ja elävästi kuviteltua kokemusta.»

Siksi minulle siis tuli maanantaina innostunut olo, kun muistin innostavan hetken.

»Teidän täytyy harjoitella hyvää oloa. Valelkaa päällenne endorfiineja.»

Hän jatkoi vielä itsestäänselvyydellä joka ei ollut itsestäänselvyys:

»Ja kun päähänne putkahtaa kielteisiä ääniä, toistakaa tätä mantraa: ’Turpa tukkoon!’»

Miten vapaita ne naiset olivat, jos hän pystyi »orjuuttamaan» heidät ja osumaan jokaiseen kipeään hermoon pelkällä »hei, typykät» -tervehdyksellä.

Jos hänelle olisi vain hymyilty kun hän puhui alentuvasti, hänellä ei olisi ollut mitään valtaa heidän elämäänsä."