Follow my blog with Bloglovin Tietoinen läsnäolo

19.2.2011

Selviytymiskeinoja vauva-ajalle

Tietoisen läsnäolon opettaja ja kehopsykoterapeutti Leena Pennasta on haastateltu Vauva-lehden viime vuoden artikkeliin nimeltä 9 selviytymiskeinoa vauva-ajalle jonka löydät hänen sivuiltaan kokonaisuudessaan.

Meditation Begins at Birth
by premasagar, on Flickr
Allekirjoitan artikkelin tietoisen läsnäolon vinkit vanhemmille. Aina kaikki ei ole ehkä niin huonosti, tai kaikki artikkelissa maalatut kauhukuviot eivät toteudu, mutta vauva-aika on melkein poikkeuksetta kaikille rankkaa aikaa. Olen miettinyt paljon mistä se johtuu, ja en keksi muuta kuin että se on pelkoa tuntemattoman edessä. Tietoinen läsnäolo helpottaa olemaan huolehtimatta liikoja tulevaisuudesta ja rentoutumaan kaaoksen keskellä. Myöhemmin aikaa kuulemma ajattelee lämmöllä ja siihen kaipaa takaisin. Siksi olet yrittänyt ajatella, että hetkessä elämällä tulee niitä pysyviä, ehkä kauniitakin muistoja.

Vanhasta elämästä on jossain määrin luovuttava ja se tuo tuskaa, jos ei osaa mieltää vauvan hoitamista tärkeimmäksi tehtäväkseen. Itselläni on ollut sama ajatus kuin artikkelissakin, että tämän hetkinen tehtävä on tärkein tehtävä. Ei ole muuta sen tärkeämpää, muut asiat, tai vaikka lehden lukeminen jonka ennen ehti tehdä aamulla voi odottaa.





Helposti sanottu! Suosittelen kokeilemaan. Se vaatii tahdonvoimaa, että edes muistaa vauva-arjessa olla läsnä. Mutta aina voi aloittaa alusta, taas huomenna. Tietoinen läsnäolo on armollista.

Kiitosta

Pakkanen on ollut päivän sana. Saa olla tarkkana, että selviytyy ja kun selviytyy siitä voi olla kiitollinen!
ù  Kiitos kaunis kovasta pakkasesta joka pistää keuhkot huutamaan, elossa olosta.
ù  Olen kiitollinen siitä, että auto on toiminut joten kuten ja olemme päässeet kotiin asti takaisin.

pere vilanova:terra de llàgrimes i vent by visualpanic, on Flickr
Muita aiheita kiittää ovat olleet tällä viikolla:
ù  Kiitos kaunis saamastani avusta. Harvoin joudun pyytämään. On niin sääli kun ei itse pysty juuri ketään auttamaan kun on kiinni pienessä lapsessaan.
ù  Olen kiitollinen keskittymiskyvystäni. Se auttaa tekemään yhtä asiaa kerrallaan ja pysyttelemään hetkessä.
ù  Kiitos kaunis energisoivista tapaamisista.

18.2.2011

Vanhemmuus harjoittamisena

Koko elämän, kaiken mitä tulee eteen, voi ottaa tietoisen läsnäolon harjoituksena, miksei sitten vanhemmuuttakin. Taito vaatii kuitenkin paljon harjoittamista, ja en itse usko, että sen voi aloittaa ja tuoda rutiiniksi rankkana vanhemmuuden alkuaikana. Se on niin suuri elämänmuutos, jossa riittää haastetta muutenkin! Jos tietoista läsnäoloa on kuitenkin harjoittanut, se tapa elää kantaa ja kasvattaa myös vanhemmuuden haasteissa. Tietoisen läsnäolon harjoittamista ei tarvitse koskaan laittaa hyllylle odottamaan parempia aikoja.

Untitled by sⓘndy°, on Flickr

Jon Kabat-Zinn kirjoittaa kirjassa Olet jo perillä : tietoisen läsnäolon taito kuinka hän tietoisesti päätti ottaa lapset ja elämän lasten kanssa harjoituksena. Siteeraan tässä postauksessa hänen ajatuksiaan. Jos pystyy antamaan lasten ja perheen olevan opettajia, ja muistaa kuunnella huolella kaikkia elämän oppitunteja, joita vanhemmuus heittää eteen nopealla tahdilla ja usein rajustikin, se voi osoittautua hyvin arvokkaaksi. Jotain saman kaltaista omassa päässäni on liikkunut menneen vuoden aikana ja koen lapsen kanssa elämisen vahvasti mahdollisuutena harjoittaa tietoista läsnäoloa.

Jon kirjoittaa, että häntä ei surettanut luopua meditaatioretriiteistä, koska hän näki kuinka lasten kanssa eläminen sisälsi suurimmaksi osaksi ne asiat joista hän oli luopumassa. Jokaista lasta voi hänen mukaansa pitää pikku buddhana tai zen-mestarina, omana yksityisenä meditaatio-opettajana. Lapsen läsnäolo ja toiminta saavat vanhemman takuulla ärsyyntymään ja haastavat kaikki uskomukset ja rajoittuneet käsitykset antaen loputtomasti mahdollisuuksia päästää irti asioista joihin itse kukin on takertunut.

Lapsen kanssa eläminen on retriitti joka kestää ainakin 18 vuotta, usein ilman lomia. Retriitin aikataulu on täysin säälimätön ja se vaatii jatkuvasti epäitsekkäitä tekoja ja rakastavan lempeää otetta. Selviytyminen vaatii aimo annoksen näkemyksen selkeyttä, luopumista ja tilanteelle antautumista. Lapset vaativat jatkuvaa huolenpitoa, sylissä pitämistä, kävelyttämistä, ruokkimista, leikkimistä ja lohduttamista oman aikataulunsa mukaan, ja kaikkein tärkeintä on, että ymmärtää lasten vaativan täyttä läsnäoloa jotta he voivat kasvaa ja kukoistaa.

Lasten muuttuvat ja voimakkaat tarpeet antavat tilaisuuden
·         pysyä täysin läsnä tilanteessa, sen sijaan että toimisi autopilotin ohjaamana
·         kohdata tilanteet tietoisesti pikemminkin kuin mekaanisesti
·         aistia lapsen olemus ja antaa sen eloisuuden tuoda samat ominaisuuden esiin itsessämme.

Vanhemmuus vaatii usean ihmisen kokopäiväisen työpanoksen. Alkuun ei ole juuri lainkaan hengähdystaukoja. Lapsen mukana ei tule ohjekirjaa. Vanhemmuuteen ei ole valmennusta, vain Siperia opettaa. Vanhemmuus on maailman vaikein työ tehdä hyvin, ja suurimmaksi osaksi et voi tietää edes pärjäätkö hyvin tai mitä se edes tarkoittaa.


游泳可以嗎?! by sⓘndy°, on Flickr

Lapset kokeilevat jatkuvasti rajojasi tutkiessaan maailmaa. Ja he muuttuvat kasvaessaan ja kehittyessään niin paljon, että vanhempi ei voi suhtautua heihin muutoin kuin olemalla valppaana tilanteessa. Kaikki lapsenhoitorutiinit on hoidettava samalla kun hoitaa haastavia ja luovuutta vaativia, kokonaan uusia tilanteita! Lapsille kehittyy omat käsityksensä ja vahva tahtonsa. Selkeästi näkeminen ja tilanteiden kohtaaminen viisaasti ja tasapainoisesti on haastavampaa, mitä vanhemmaksi lapset kasvavat. Lista tilanteista, joissa lapset kiusaavat toisiaan, kieltäytyvät kuuntelemasta ja ottamasta neuvojasi vastaan, on loputon. Yhteistä näille tilanteille on se, että mielenrauhasi ja selkeytesi ovat niissä vaakalaudalla ja olet niissä hukassa. Tilanteista pakeneminen ei palvele ketään ja lapset näkevät kaiken tekemisesi ja ajatuksiesi lävitse.

Untitled by sⓘndy°, on Flickr

Mikään ylläkuvatusta ei ole este tietoisen läsnäolon harjoittamiselle. Ne ovat itse harjoitus, jos haluat niin. Muutoin vanhemmuudesta tulee taakka, jossa tarkoituksen puuttuminen, saattaa johtaa siihen, että et näe ja osaa olla kiitollinen hyvyydestä lapsissasi ja itsessäsi. Lasta ei tule haavoittaa ja väheksyä, siitä voi seurata ongelmia itseluottamukseen ja omanarvontuntoon.

Vanhemmuuteen tarvitaan energiaa, joka ravitsee ja elävöittää vanhempia. Sitä voi saada ulkopuolelta kumppaniltaan, perheenjäseniltään ja ystäviltä. Sisäinen tuki tulee hiljaisuudesta ja istumisesta, jos niille vain pystyy raivaamaan edes vähän aikaa. Lapsen voi ottaa syliin ja hänen hengitystään vois seurata, jos ei pääse yksinäisyyteen. Hetki on arvokas, oli se vaikka kuinka lyhyt. Tietoisuus kehosta ja hengityksestä ja läheisyys auttaa lasta aistimaan tyyneyden, hiljaisuuden ja hyväksynnän. Samalla lapsen rentous, joka on paljon syvempää ja puhtaampaa, koska se on vaikka aikuisten ajatuksia ja huolia, auttaa vanhempaa olemaan enemmän läsnä, tyynempi ja rennompi.

Vanhemmuus on peili joka pakottaa jokaisen katsomaan itseensä. Jos voit oppia havainnoistasi, voit kasvaa myös itse.Se voi olla tietoisen läsnäolon harjoituskenttä, mutta Jon kirjoittaa, että se ei ole heikkosydämisiä, laiskoja, itsekkäitä, eikä toivottoman romanttisia varten. Jon Kabat-Zinn on kirjoittanut vaimonsa kanssa kokonaisen kirjan aiheesta Everyday Blessings: The Inner Work of Mindful Parenting. Se on lukulistallani.

17.2.2011

Lapsesi eivät ole sinun

Nyt on vihdoin tullut se hetki, että blogiin ilmestyy seuraavien viikkojen ajan hieman enemmän kirjoituksia jotka liippaavat läheltä vanhemmuutta. Näkökulma on kuitenkin tietoisen läsnäolon. Samalla tein uuden kategorian vanhemmuus. Ei niin, että vanhemmuudesta mitään tietäisin, mutta kirjoitan nyt kuitenkin. Uuden taidon opetteluun menee aina vähintään 10 000 tuntia. Vähän yli vuotiaan äidillä uupuu vielä tunteja tästä, mutta kohta ne ovat täynnä. Totta puhuen, vanhemmaksi opetteleminen on varmasti koko elämän tehtävä. Siihen ei koskaan ole valmis. Mielestäni vanhemmuus on hyvä tilaisuus opetella tietoisesti läsnä olevaksi. Itselleni se on ollut elämää mullistava matka. Haluan jakaa siitä nyt paloja täällä blogissa.

Tässä muutama jo aiemmin ilmestynyt lapsen nukkumiseen liittyvä postaus:
Lapsen nukuttamisesta
Kuolema kuittaa univelat
Ja yksi käytännön harjoitus: Sosetta koko elämä

Haluan kuitenkin aloittaa tällä Kahlil Gibranin ajatelmalla.

Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi
he ovat itseensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia
He tulevat sinun kauttasi mutta eivät sinusta
ja vaikka he ovat sinun luonasi he eivät kuulu sinulle.

Voit antaa heille rakkautesi mutta et ajatuksiasi
sillä heillä on heidän omat ajatuksensa.
Voit pitää luonasi heidän ruumiinsa mutta et heidän sielujaan
sillä heidän sielunsa asuvat huomisessa
jonne sinulla ei ole pääsyä, ei edes uniesi kautta.

Voit pyrkiä olemaan heidän kaltaisensa
mutta älä yritä tehdä heistä itsesi kaltaista
sillä elämä ei kulje taaksepäin eikä takerru eiliseen.

Sinä olet jousi josta sinun lapsesi lähtevät kuin elävät nuolet.
kun taivut jousimiehen käden voimasta
taivu riemulla.


Untitled by paul goyette, on Flickr

16.2.2011

Vuori

Kaipaan metsäretkiä, nyt on niin kovin kylmä. Mietin metsän sijaan vuoria. En ole koskaan ollut kunnolla vuorilla. Vähäiset vaelluskokemukset ovat olleet pientenkin korkeuskäyrien vihaamista. En taida sopia vuorille. Usein puhutaan, että vuorilla on rauha meditoida. Niin se voi olla. Tosin uskon, että rauha voi aloittelijalle löytyä mistä vaan luonnosta.

Sielunmaisemana on tänään välkkynyt vuori. Koetan tällä hetkellä kiivetä vuorelle kuvainnollisesti ja se tuntuu vähän loputtomalta.
Mt.Fuji of Pearl. by Sengetsu _ lunar-tears, on Flickr
Luen edelleen Kabat-Zinnin kirjaa Olet jo perillä : tietoisen läsnäolon taito. Siinä puhutaan vuorimeditaatiosta. En niinkään ole innostunut kuvittelemaan vuorta istuessani, paitsi ehkä istuma-asennon pitämiseksi. Kehon olisi hyvä tuntua vakaalta kuin vuori ja näyttää hyvin keskilinjatulta. Jotain pysyvää ja majesteettista alkuvoimaa vuorissa on. Kirja neuvoo, että mielikuvaa vuoresta voisi käyttää tukena pysyäkseen puhtaana ja pelkistettynä tässä hetkessä. Vuori on pysyvän rauhan ja läsnäolon vertauskuva. Sellaisena vuorta tänään ajattelen. Joskus voisi paeta vuorille.

Lintuparvi lentää korkealla jäljettömiin,
viimeinenkin pilvi haihtuu pois.

Istumme kaksin, vuori ja minä,
kunnes jäljelle jää vain vuori."
-Li Po

Kivijalka, osa VI

Lue näistä linkeistä tietoisen läsnäolon perusteiden edelliset osat:

Tässä kuudes ja viimeinen osa. Tulen palaamaan kirjaan johtajuuden ajatusten tiimoilta myöhemmin.

.:Keskitiellä kulkeminen:.

Perillä oon kotona, olen tässä ja nyt
Olen vakaa, olen vapaa
Elän äärettömyydessä
                             Thich Nath Hahn

Tietoinen läsnäolo karttaa ääriasenteita ja pyrkii pysymään keskitiellä. Matka tavoitteeseen on jo tavoitteen toteutumista. Harjoittaminen on äärettömän helppoa, toisaalta siihen tarvitaan sinnikkyyttä ja peräänantamatonta vaivan näköä. Mestariksi tullaan vain harjoittelemalla, ja mestari harjoittelee aina, jatkuvasti. Sinnikkyyden ja peränantamattomuuden vastapuolena on helppous, leikkimielisyys ja spontaani heittäytyminen. Se ei ole kuoleman vakavaa. Harjoittelu tuottaa iloa. Myönteisyys, kiitollisuus, hymy, ilo, leikki ja hullutteleminen kuuluvat kaikki tietoisen läsnäolon harjoittelemiseen.

Vaikka tavoitteen tulee olla kirkas, siihen tähtääminen voi estää sen saavuttamisen. Kiinalainen tarina kertoo saman näin:
”Kun jousiampuja ampuu ilman minkään erityisen palkkion toivoa, hänellä on hallussaan kaikki taitonsa.
Kun hän ampuu voittaakseen pronssioljen, hän on jo hermostunut.

Kun hän ampuu kultaisen palkinnon tähden, hän tulee sokeaksi, näkee kaksi maalia ja joutuu pois tolaltaan.
Hänen taitonsa ei ole muuttunut, mutta palkinto hajottaa hänet itsensä.
Hän välittää!

Hän ajattelee enemmän voittamista kuin ampumista ja voittamisen tarve vuodattaa hänen voimansa kuiviin.
Voittamisen tarve estää voittamasta.”
Kyudo girls going through the motions by vfowler, on Flickr

.:Tavoitteellisesta pyrkimättömyydestä:.

Aika ajoin on hyvä pohtia mitä elämältään haluaa ja mitä haluamiseltaan haluaa? Jokaisen pitäisi suostua olemaan vain oma itsensä. Pitäisi nähdä suunta jota kulkea. Todellinen tavoitteellisuus on sitä, että on perillä ennen kuin on ottanut ensimmäistäkään askelta. Ihmisen olisi oltava samanaikaisesti selkeä tavoitteissaan, mutta myös osata joustaa ja luopua niistä.

Muutosta tapahtuu vain silloin kun prosessi kulkee syvän läsnäolokokemuksen kautta, jossa tulevaisuus on läsnä yhtä aikaa tämän hetken kanssa. Tätä varten on luovuttava vanhasta ja mieli on hiljennettävä tavanomaisesta kohinasta. Siihen tarvitaan hiljaisuutta ja yksinäisyyteen vetäytymistä.

Kieli on paradoksaalista tietoisen läsnäolon kannalta. Toisaalta sanat vahvistavat läsnäoloamme tässä hetkessä: ”istun ja tunnen hengittäväni. Olen läsnä keskustelukumppanilleni”. Toisaalta sanat leikkaavat todellisuuden staattisiksi paloiksi, tietoista läsnäoloa ei voi kuvata toiselle ihmiselle. Se mistä puhumme, kertoo, mihin huomio suuntautuu. Huomion suuntaaminen taas vahvistaa sen kohdetta. Tärkeää on myös miten sanomme. Millaisilla sanoilla ihminen kuvaa itseään, sellaiseksi hän vähitellen tulee. Ajatukset johtavat tekoihin ja teot muuttuvat vähitellen tavaksi. Tavat ja tottumukset automatisoituvat ja niitä ei pian huomaakaan. Joskus jos viesti ei mene perille voi kyseessä olla puhutun viestin ja tapoja ja tottumuksia ilmentävän viestin ristiriitaisuudesta.


Welcome to the Ice Hotel by melolou, on Flickr

Vaikka tietoisen läsnäolon harjoittaminen pohjautuisikin vanhoihin viisaisiin ajatuksiin, täytyy se sovittaa ja muokata itselleen sopivaksi. Tarvitaan hiljaisuutta ja itsetutkiskelua. Arkeen tarvitaan tietoisen läsnäolon tankkauspaikkoja, joihin voi pysähtyä. Siihen voi varata tuolin tai kokonaisen tilan. Mikä se voisi sinulla olla?

15.2.2011

Inception

.:If you think your thoughts are safe, these guys will change your mind:.

 
Kuva: Wikimedia Commons
Inception elokuva ei pettänyt. Olin odottanut sen näkemistä pitkään ja se ylitti oikeastaan kaikki odotukset. Elokuvassa vaikutetaan mieleen. Sen lisäksi, että mielestä voidaan varastaa ajatuksia, osoittautuu, että idean voi istuttaa toisen mieleen, ja että se ei ole ihan vaaratonta. Pääosassa ovat ihmissuhteet ja etenkin yhden päähenkilöistä isäsuhde. Lisäksi elokuva käsittelee mielenkiintoisella tavalla selkounen näköä ja valveunta ja jaettua unennäköä. Viimeksi mainittu on kyllä mielestäni täyttä mielikuvitusta, ainakin toistaiseksi.

Elokuva kertoo Dom Cobb (Leonardo DiCaprio) -nimisestä varkaasta, joka varastaa (exctract) muuten saavuttamattomissa olevia tietoja siirtymällä ihmisten alitajuntaan heidän uniensa aikana. Kyvyt ovat maksaneet hänen elämässään paljon, mutta hänellä on tilaisuus kääntää tilanne ympäri. Cobbin ja hänen kumppaninsa Arthurin tulee varastamisen sijaan istuttaa (incept) ajatus tulevan kohteen mieleen. Keikan tilaaja, Saito, haluaa tuhota ajatuksen tai oikeastaan idean avulla energia-alan kilpailevan imperiumin. Kohteen tulee uskoa hänen kuolleen isänsä tahdon olevan, että imperiumi hajotetaan.

Cobb kokoaa tiimin uutta keikkaa varten, jonka palkkiona hän pääsee takaisin lastensa luo. Hänellä ei ole ollut pääsyä USA:han, koska hänen uskotaan murhanneen vaimonsa. Tiimissä on mukana valeidentiteetin taitaja ja kemisti, joka osaa valmistaa tiukan tainnuttavan seoksen, jolla he pysyvät stabiilisti unessa ja vaipuvat jopa ”seuraavan asteen” uneen. Lisäksi tiimiin tarvitaan arkkitehtiopiskelija, joka luo unien kulissit unessa. Työn tilaaja, Saito, haluaa myös mukaan tarkkailijaksi. Keikkaan valmistautuessaan arkkitehti Ariadne oppii tuntemaan Cobbin ja pääsee jyvälle tämän syyllisyyden tunteista ja vaarasta jonka Cobb tuo mukanaan uneen. Cobbin alitajunta houkuttelee kuolleen vaimon paikalle sabotoimaan heidän liikkeitään.

Keikka alkaa, kun ajatuksen istutuksen kohde, imperiumin perijä, lennättää kuolleen isänsä ruumista Sydneystä Los Angelesiin. Kohde huumataan ja koko tiimi vaipuu hänen kanssaan syvään jaettuun uneen. 10 tunnin lennon aikana käydään kolmella unitasolla huimissa maisemissa. Mielenkiintoista on, että kohteen mieli on harjaantunut. Se taistelee varkaita vastaan. Kohde on saanut koulutuksen, jonka tarkoituksena on estää ajatusten varastaminen. Mieli on aseistautunut armeijalla ja mm. tavarajunalla, jotka konkreettisesti täytyy tuhota jotta tehtävä voisi edetä unessa.

Kuva: Elokuvan Facebook sivut
Jokaisella tiimin jäsenellä on oma ”toteemi” esine, jonka avulla he voivat tarkistaa ovatko toisen ihmisen unessa vai valveilla. Päähenkilön esine on viehättävä hyrrä joka ei unessa pysähdy lainkaan (kuva). Kyseessä on erikoistehosteleffa, jossa maisemat on pitkälti tehty tietokoneella ja rytinää riittää! Mielestäni se oli hienosti tehtyä. Elokuvassa häiritsi suuresti vain se, että Leap of faith oli useaan otteeseen käännetty uskonloikaksi. Ilmeisesti käännös on vakiintunut suomen kieleen?

Kiinnostuitko? Katso traileri täältä elokuvan virallisilta sivuilta!




Cobb: What do you want from us?
Saito: Inception. Is it possible?
Arthur: Of course not.
Saito: If you can steal an idea from someone's mind, why can't you plant one?
Arthur: Okay, here's me planting an idea in your head. I say to you, "Don't think about elephants." What are you thinking about?
Saito: Elephants.
Arthur: Right. But it's not your idea because you know I gave it to you. The subject's mind can always trace the genesis of the idea. True inspiration is impossible to fake.
Cobb: That's not true.
Saito: [to Cobb] Can you do it?
Cobb: Are you offering me a choice?

14.2.2011

Kivijalka, Osa V

Lue näistä linkeistä tietoisen läsnäolon perusteiden edelliset osat:
Tässä pukkaa viidettä osaa. Se on tässä vaiheessa toiseksi viimeinen kivijalka. Tässä osassa jatkuvat edelleen tietoisen läsnäolon harjoittamisen käytännön ohjeet.


 .:Punainen valo ja puhelin läsnäolon kelloina:.
Stop!!! by Raquo, on Flickr

Jokainen hetki on uusi ja uniikki. Se häviää puurtamisen alle. Jotta alkaisimme taas nähdä jokaisen hetken ainutkertaisuuden, voimme käyttää läsnäolon kelloina arkipäivän tapahtumia. Puhelimeen ei kannata vastata automaationa, vaan siitä voi tehdä itselleen läsnäolon kellon. Se kutsuu meidät tähän hetkeen ja olemaan läsnä hetken itsellemme. Ennen vastaamista voi hengittää syvään, rentoutua, hymyillä ja sitten vasta vastata. Tai autolla ajaessa punaiset valot voivat toimia läsnäolon kelloina, jolloin voi nauttia hetkestä, jolloin pakko pysähtyä. On aikaa antaa hengityksen virrata vapautuneesti kerran, kaksi, kolme kertaa. Syvään ja nautinnollisesti. Voimme avata silmämme näkemään ja korvamme kuulemaan ja rentoutua sekunnin pari. Näistä hetkistä voi olla kiitollinen! Herätyskellokin voi olla meille läsnäolon kello. Se vaatii tietysti harjoitusta jotta sen osaa sellaisena ottaa.

.:Käveleminen ja hengittäminen:.
Kävelystä tulee läsnäoloharjoitus silloin kun keskitymme kävelyn kokemiseen. Viritämme tuntoaistimme ja koemme, miltä tuntuu jalkapohjissamme. Annamme jalkapohjien johtaa kävelyä, ne osaavat tuoda meidät paremmin tähän hetkeen kuin ajatteleva mielemme. Jos mieli alkaa harhailla kävellessä, palautamme sen taas kävelemisen kokemiseen.

Meidän tulisi kävellä jaloillamme keskittyneesti. Tietoisen läsnäolon energia on kuin sähkövalo, joka kävellessä suunnataan jalkapohjiimme ja hengitykseemme. Voimme kävellä hitaasti tai nopeasti. Kun kävelemme tietoisesti, kaikkien solujen sähkövalo syttyy ja keho värähtelee harmonisesti.

Kävelyn hidastaminen auttaa mieltä pysymään kävelyssä mukana. Hitaus on vaikeaa, horjuttaa ja on vaikea pysyä pystyssä. Vakaus löytyy kun ei liikaa yritä.

Hengittäminen on automaattista, se tapahtuu ilman tietoisen mielen käskyjä. Hengityksen tiedostaminen on hyvä läsnäolon harjoitus. Sen voi tehdä seuraamalla vatsan liikettä tai ilmavirran liikettä sieraimissa. Hengittäessä tietoisesti palaamme itseemme ja tähän hetkeen todella konkreettisesti. Mieli virkistyy, kohtaamme itsemme ja elämän tässä ja nyt. Joka päivä kannattaa varata hetki tietoiselle hengittämiselle, jotta tietoisen läsnäolon energia vahvistuu.
the golden path by Mara ~earth light~, on Flickr

Pysähdy, tunne hengittäväsi. Tunnustele – kynä kädessäsi, pöydän pintaa, kättäsi, toisen ihmisen kättä… Tunne!


13.2.2011

Vapauden kihinää

Tunnen vahvasti olevani elossa. Jokainen solu nauttii kauniista valosta ja päivän kirkkaudesta. Kuuntelin täysillä Rammsteinia kun ajoin aamulla autolla. Yksinkertaiset hassut sanoitukset, yhdistettynä järkyttävään hevipaatokseen ovat hauskaa kuunneltavaa. Minut se pistää tuntemaan olevani täynnä elämää, suorastaan kihiseväni voimaa ja ideoita. Ego suoltaa kaikenlaista mielenkiintoista ideaa, mutta annan niiden olla. Nautin niistä sen hetken, mutta hymyillen lähetän ne sitten matkoihinsa.

Kiitos kaunis tästä vahvasta elämisen tunteesta. Olen todella kiitollinen siitä, että tiedän millaista elämää haluan elää ja saan elää niin kuin haluan. Yksinkertaista ja läsnä olevaa. Pientä ja omaa. Olen kiitollinen siitä, ettei minun tarvitse tehdä mitään ylimääräistä. Ja voin toisaalta tehdä kaikenlaista, ilman rajoituksia. Olen kiitollinen siitä, että osaan olla avoin kaikelle. Minulla on ajatus, että se rikastuttaa elämääni, kun en rajoita kokemuksiani omilla ennakkoluuloillani. Edelleenkään en osaa olla arvottamatta kokemaani, mutta opettelen olemaan ennakkoon tuomitsematta. Se puoli on mielestäni helpompi opetella.

Jump, and you will find out how to unfold your wings as you fall
[explore front page] by Sanctuary photography → Away, on Flickr
Tietysti olen kovin kiitollinen siitä, että perhe on nyt terve. Muita kiitollisuuden aiheitakin viikolla on ollut. Olen ollut kiitollinen muutaman kerran viikolla siitä, että minusta välitetään. Ei sen niin väliä onko se pyyteetöntä. Joskus se vaan tuntuu ihan ok:lta. Ihminen on riippuvainen toisesta. On hyvä kuitenkin muistaa, että siihen välittämisestä pitämiseen ei kannata ripustautua. Se ei saa olla minua kantava voima.

Toisaalta taas minusta ei enää olla riippuvaisia. Iso kiitollisuudenaiheeni on, että minua ei enää tarvita. Olen saanut riippumattomuuteni takaisin. Pieni lapseni voi olla myös puolisoni hoidossa pitkiäkin hetkiä niin joissain tilanteissa valitessamme. Äiti on aina äiti, enkä sitä ole pieneltä viemässä, mutta osaan olla kiitollinen hetkittäisestä vapaudestani. Sitten jaksan taas olla läsnä paremmin pienelle.

12.2.2011

Kivijalka, osa IV

Lue näistä linkeistä tietoisen läsnäolon perusteiden edelliset osat:
Tässä neljäs osa.

.:Tietoisen läsnäolon harjoituskenttänä koko elämä:.

Tietoisen läsnäolon energia on luonnollista ja jokaisessa ihmisessä jo olevaa. Harjoittamista ei voi ajatella että se veisi joskus perille, koska olemme jo siellä. Emme vain huomaa sitä kun ajattelu, kiire ja suorittaminen ovat samentaneet kirkkaan mielemme. Harjoituksen avulla mieli selkiintyy ja löydämme jotain itsessämme jo valmiina olevaa. Omilla valinnoillamme ja toiminnallamme avaamme tietä itsessämme olevalle. Alla olevassa tekstissä on tummennettu erilaisia harjoittelutapoja.

Harjoittaminen voidaan jakaa muodolliseen ja ei-muodolliseen harjoitteluun. Ei-muodollinen voidaan vielä jakaa ulospäin näkyvään ja ei-näkyvään harjoitteluun. Esimerkiksi ajattelun muuttaminen ja kieli, asioiden nimeäminen, eivät näy ulospäin. Hyvä tapa harjoittaa tätä on muistuttaa itseään tietoisesti, että elämän voi tavoittaa vain tässä hetkessä ja että on mahdollista elää onnellisena juuri nyt. Voi päättää suunnata tietoisuutensa elämän kauneuteen ja siihen, mikä on hyvin. Tärkeää on ettei tukahduta tunteitaan, ne on katseltava ja hyväksyttävä, koska ne ovat syntyneet jotain tarkoitusta varten.
STOP for a moment by AshtonPal, on Flickr
Kun keskittyy käsillä olevaan tehtävään, saa oman mielen virkeämmäksi ja tuntee olevansa täysin läsnä. Ruokaillessa sen huomaa, joku saattaa kysyä miksi syöt noin hitaasti ja keskittyneesti. Arkeen sisältyy tuhansia hetkiä jolloin voi harjoittaa tietoista läsnäoloa. Vain pysähtyminen sekunniksi ja sen tiedostaminen mitä ajattelee juuri nyt, on pieni, mutta samalla hyvin vaikuttava harjoitus. Samalla voi kyseenalaistaa: ”Olenko varma? Mihin ajatukseni perustuvat?”.

Tämän hetken hyväksyminen, suhtautuminen siihen OK-asenteella, tarkoittaa, että ajattelee jokaisen hetken olevan täydellinen sellaisenaan. Se saattaa olla vaikeaa mahdottomilta tuntuvissa tilanteissa. Myös näissä tilanteissa ohje on: havainnoi, havainnoi, havainnoi, älä arvioi. Pysyttele puhtaassa havainnossa. Pyri löytämään jokin piirre, vaikka kuinka pieni jolle voit sanoa ”kyllä”. Yritä nähdä kuulla ja tuntea lapsen lailla, niin kuin tuntisit ensimmäistä kertaa. Sitten käännä huomiosi siihen mitä et voi hyväksyä ja mahdollisesti lähde muuttamaan sitä.

Ei-tietoinen läsnäolo on autopilottitoimintaa, ohjaudumme tottumusten mukaan ja toimimme rutiininomaisesti. Teemme päätökset aivan liian pienen informaation pohjalta, emme kyseenalaista omia ajatuksiamme. Keho ja mieli vaeltavat ihan omia polkujaan. Lääkkeeksi tähän Ellen J. Langer suosittaa rutiinien rikkomista. Se pakottaa tietoiseksi omasta kehosta ja ympäristöstä, jotta osaa suhtautua muuttuneeseen tilanteeseen. Voit vaikka päättää laittaa ensin vasemman kengän jalkaan jos yleensä laitat oikean. Tässä päätöksessä pysyminen pakottaa olemaan läsnä, muutoin et muista tehdä rutiinisi vastaisesti.

stop by macropoulos, on Flickr
Kun kävelemme, voimme pysäyttää askeleemme aika ajoin. Tai mitä tahansa teemme, voimme pysäyttää tekemisen sekunniksi tai pariksi ja hengittää tietoisesti. Mitä on juuri nyt meneillään? Mitä ajatuksia minulla on? Mitä teen? Ovatko ajatuksemme siellä missä kehomme on? Usein ne ovat eri paikoissa. Toteamme ajatuksen ja palautamme mielen tähän hetkeen.

Valitettavasti moni pysähtyy vasta jonkin poikkeavan tapahtuman, kuten sairastumisen tai onnettomuuden seurauksena. Pysähtyminen on taito, jonka jokainen osaa, jos haluaa. Se on vain hautautunut kaiken touhun alle. Pieni lapsi osaa keskittyä yhteen asiaan, aikuisen on päätettävä tehdä niin. Arkielämän tilanteissa tätä voi harjoitella. Jokainen oppii pysähtymään tässä ja nyt.

Pysähdy, hengitä sisään ja ulos kolme kertaa. – Tunne hengittäväsi!