Voivottelin ääneen kun aikataulut eivät mitenkään sopineet niin että olisin päässyt tänään jumppaan. Puolisoni keksi kuitenkin ratkaisun, koska liikunnalle ei saa koskaan olla esteitä. Olen tänään kiitollinen että puolisoni patisti minut lyhyelle hölkkälenkille lähimetsiin. Sain vähän liikuntaa, raitista ilmaa ja sain jokaviikkoisen metsässä oleilunikin kaupan päälle!
 |
| Lähimetsän pöntto joka ei ole sitä miltä se näyttää, niinkuin todellisuus usein ei ole. |
Metsä oli jo tosi märkä ja maatuvat lehdet tuoksuivat. Lehdet eivät enää ole kauniita, ruskea on jo vallitseva väri. Sammaleet sen sijaan näyttivät tosi elinvoimaisilta kivien päällä. Ilma oli tosi lämmin, eikä ollut kovin harmaatakaan. Hölkkä sujui jotenkuten, reidet ovat tönköt pyöräilystä edelleen ja tottumattomiin nilkkoihin sattuu välillä. Fiilis oli kuitenkin tosi positiivinen. Ehkä joskus vielä juoksen lenkkejä.
En muista miettineeni sen kummempia, koska keskityin aktiivisesti vaimentamaan sisäistä kommentointia. Ja sitähän riittää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti