Tietoisen läsnäolon opas vanhemmille, osa 2: Integriteetti, myötäeläminen ja hyväksyminen

Hei sinä isä tai äiti, tai vanhemmuudesta muuten kiinnostunut, tässä osa kaksi ajatuksiani ja muistiinpanojani kirjasta tietoisen läsnäolon opas vanhemmille. Ensimmäisen osan voit lukea alla olevasta linkistä:

Läsnäoleva vanhempi, osa 1: Elämä on tässä ja nyt

Kirjassa esitellään Kabat-Zinnien tietoisen läsnäolon vanhemmuuden 3 peruspilaria: Integriteetti, myötäeläminen ja hyväksyminen. Lainausmerkeissä alla on heidän kuvauksensa ja muussa tekstissä kirjan kirjoittajien mietteitä ja omia pohdintojani.

Untitled by sⓘndy°, on Flickr

.:1. Integriteetti:.

”Lapsella on oikeus olla mikä hän on, ei sellainen kuin vanhemmat haluaisivat hänen olevan. Kunnioita ja rakasta häntä sellaisena kuin hän on. Silloin lapsi uskaltaa asettua vastaan ja se on merkki siitä, että hän kokee turvallisuutta ja uskaltaa ottaa paikkansa. Eli on olemassa tietty, terve etäisyys, oma tila. Silloin oma persoona pääsee kehittymään yksilöksi.”

Mitä odotuksia vanhemmalla on? Voiko jokin lapsen valinta aiheuttaa pettymyksiä? Jokainen voi miettiä vaikuttaako se miten minua on kohdeltu? Onko persoonani otettu huomioon? Teinkö asioita päinvastoin uhmasta?

Jokaisella lapsella on oma temperamentti. Se sanelee miten lapsi kokee vastoinkäymiset, kuinka reagoin pään lyömiseen lattiaan, kuinka paljon äänet häiritsevät jne. Jokainen vanhempi haluaa, että oma lapsi olisi ”helppo”, aina aurinkoinen ja esimerkiksi helposti missä vain nukkuva. Siitä miten oman lapsen temperamentin ottaa ja miten paljon sitä vertaa toisten lapsiin voi olla paljon vahinkoa. Temperamenttierojen olemassaolon ymmärtäminen ohjaa ensimmäisen kerran polulle, joka antaa mahdollisuuden kunnioittaa lapsen integriteettiä. Temperamenttierojen vaikutus vauvan päivärytmiin kuvataan mielestäni hyvin kirjassa Opi kuuntelemaan vauvaasi / Tracy Hogg ja Melinda Blau. Sitä on jonkin verran parjattu, eikä kaikkea pidä ottaa kirjaimellisesti. Minulle kirjasta on ollut paljon hyötyä, koska lapseni sattumalta edustaa yhtä temperamenttityyppiä puhtaasti. Silloin neuvot toimivat varsin hyvin.

Minulla on ollut onni saada kasvaa persoonaani kunnioittavassa kodissa. Aika ajoin tosin mietin, paljonko omia unelmiaan äitini toteutti viedessään meidät pienestä asti ratsastustunneille. No, eihän meistä mitään huippuratsastajia ole vielä tullut. Usein ponien viedessä meitä kuin pässiä narussa meitä pelotti, mutta aina äiti kyllä kysyi haluammeko jatkaa. Ja aina halusimme. Murrosikä meni täysin ongelmitta ohi, sitä ei itse asiassa varmaan koskaan tullutkaan. Otin ja sain oman paikkani perheessä, yrityksessämme ja omissa harrastuksissani. Olin koulussa hikari ja pääsin opiskelemaan. En varmasti tuottanut vanhemmille pettymyksiä. Päinvastoin, äiti ei halunnut tuottaa minulle pettymyksiä. Äiti sanoi etten varmaan pääse yliopistoon ensimmäisellä yrityksellä – ja en sitten päässytkään ykkösvaihtoehtooni.

Untitled by sⓘndy°, on Flickr

.:2. Myötäeläminen:.

”Asiat tulee nähdä lapsen näkökulmasta. Miten aikuinen reagoi? Ei voi kunnioittaa integriteettiä jos ei elä myötä. Erityisen vaativaa myötäeläminen on, jos lapsi on vaativa, esim. yleisesti ärtyvä ja meluisa. Törmäyksen aiheuttaa se mitä vanhempi haluaa tai uskoo olevan parasta versus mitä lapsi itse tuntee. Tästä olisi hyvä keskustella, pyrkien vahvistamaan ja heijastamaan lapsen kertomaa. Joskus keskustelun ajoitus on tärkeä, jotta ei saada aikaan lisää vastarintaa.”

Myötäeläminen on helppoa jos lapsen temperamentti noudattaa vanhemman omaa temperamenttia. Jos tässä on taas suuri ero, on vanhemman vaikea ymmärtää miten lapsi reagoi vaikka pään lyömiseen lattiaan niin voimakkaasti. Tai miksi lapsi kaipaa niin paljon lohdutusta.

Oma lapsuus kului pitkälti koulukiusaamisen varjossa. En osaa sanoa, oliko jatkuva kehotus olla välittämättä myötäelämistä. Usein muistan kyllä äidin sanoneen, että hän ymmärtää, että on paha mieti tai että on kurjaa. En usko, että vanhemmat olisivat asialle voineet mitään sen enempää tehdä. Tosiasia on, että kiusaaminen loppujen lopuksi teki vahvemmaksi. Näin ei kuitenkaan käy automaattisesti. Vanhemman vastuu on suuri ja myötäeläminen kiusaamistilanteissa voi olla vaikeaa jos itse ei ole ollut koskaan kiusaamisen kohteena. Jos taas itse on ollut kiusattu, on vaarana että reagoi liian vahvasti lapsen pieniinkin viesteihin kiusaamisesta.



Untitled by sⓘndy°, on Flickr

.:3. Hyväksyminen:.

”Hyväksyminen ei ole alistumista. Hyväksymällä otamme ensimmäisen askeleen tullaksemme vaikeuksista täysin tietoiseksi. Sitten voimme tilanteen salliessa vastata viisaasti sen sijaan, että vaikeuksia käsitellessämme reagoisimme automaattisesti vanhoja (usein huonoja) menettelytapojamme soveltaen. Hyväksymme elämän sellaisena kuin se todellisuudessa on, tulkitsematta ja arvostelematta. Vasta kun hyväksymme ongelman/ajatuksen/lapsen voimme aktiivisesti etsiä uutta näkökulmaa. Käsitellä asiaa. Emmekä vain reagoi. Kun kunnioittaa lapsen integriteettiä ja suhtautuu myötäeläen, osoittaa hyväksyvänsä lapsen kokonaisuutena, sellaisena kuin hän on. Lapsesta tulee silloin omanarvontuntoinen yksilö. Lisäksi on hyvä näyttää lapselle että kaikki tunteet ovat hyväksyttyjä.”

En usko että mikään on tärkeämpää kuin hyväksyä oma lapsi, oma vauva juuri sellaisena kuin hän on. Suurimmat pettymykset tulevat sitä, että haikailee sen ideaalikuva perään. Tai mieltää ystävän lapsen helpommaksi, rohkeammaksi tai kuvittelee lapsen kehityksessä olevan ongelmia. Omaksi onnekseni minulla ei ollut mitään haavekuvaa vauvasta. Päätin hyväksyä hänet jo ennen kuin hän oli syntynytkään. Nyt, joka päivä muistan tämän. Hyväksyn hänet ja hänen käytöksensä – pääasiassa siksi kuin en muuta voi. Hyväksyminen auttaa elämään hetkessä murheista vapaana. Sen sijaan, että jatkuvasti ärsyyntyisin siitä, että miksi oma lapseni ei osaa vieläkään samoja temppuja kuin naapurin Saara.