Follow my blog with Bloglovin Tietoinen läsnäolo: Kvanttivaras

22.5.2011

Kvanttivaras


Olen odottanut Hannu Rajaniemen Kvanttivaras kirjaa siitä asti kun kuulin siitä ensi kerran joskus viime syksynä. Kirja osui 7 päivän laina-aikaisena käsiini kirjastosta, enkä pystynyt sitä ohittamaan. Fiktioni otan nimittäin mieluiten scifinä.

Kirjan esittelyteksti nettikirjakaupoissa:
Jean le Flambeur on mestarivaras, huijari, josta tiedetään vähän mutta jonka teoista on kuultu kaikkialla. Hän teki kuitenkin yhden virheen ja maksaa siitä nyt virtuaalisessa dilemmavankilassa, jossa vangit pelaavat loputtomia kuolettavia pelejä tuhansia itsensä kopioita vastaan. Kunnes Mieli-niminen nainen tarjoaa hänelle mahdollisuuden vapauteen. Hänen on vain vietävä loppuun yksi keikka, jossa hän ei aikanaan aivan onnistunut.

Kvanttivaras on säkenöivä romaani tulevaisuuden aurinkokunnasta, jossa Marsin kaupungit liikkuvat, muistot ovat jaettavissa ja aika on kirjaimellisesti rahaa. Se on kansainvälinen menestysteos ja tieteiskirjallisuuden tuleva klassikko. Hannu Rajaniemi solmi kolme kirjaa kattavan kustannussopimuksen arvostetun englantilaisen Gollancz- kustantamon kanssa vain yhden kirjoittamansa luvun perusteella. Kolmen kirjan sopimus on solmittu myös Yhdysvaltoihin ja Saksaan.

Kirja on huimaa kielen ilotulitusta. Maailma, jossa liikutaan kuvataan elävästi ja näen sen jo elokuvanakin. Kirjailija sanoo itse: ”Kirjoittaminen on minulle tapa meditoida ja irrottautua vaativasta päivätyöstä”. Hannu Rajaniemi on, harvinaista kyllä, kirjoittanut kirjan englanniksi, mutta Antti Aution suomennus on loistavaa luettavaa. Monin paikoin hän yltää kielellisesti ja juonen käänteiden puolesta mielestäni William Gibsoninin Neurovelhosta alkaneiden teosten sarjaan. Kirjassa ei kerrota kovin paljon taustoja ja se vilisee kummallista käsitteistöä, siksi nettikirjoituksissa sitä pidetään vaikeana seurata. Ian M. Banksin Kulttuurisarjaa lukeneena, se ei kuitenkaan ole mielestäni liian haastavaa. Olin vain ajoittain ihan pihalla. Tarina tempaa kuitenkin reilun sadan sivun jälkeen mukaansa kovaa ja korkealle.

Kirjassa on kunnon scifin tavoin paljon viittauksia eri uskontoihin, jälleensyntymään, kiitollisuuteen ja koska tietoisen läsnäolon tutka on minulla koko ajan herkkänä, siihenkin tuntuu olevan viittauksia. Mieleen jäi ajan ja tämän hetken kunnioittaminen, kaikilla planeetan asukkailla on kello joka kertoo tämän elämän jäljellä olevan ajan. Siksi siitä pyritään ottamaan kaikki irti!

Kiehtovaa kirjassa on myös mielen, muistojen ja identiteetin muutos ja hyväksikäyttö. Minua inspiroivat myös yliluonnolliset kommunikaatioyhteydet ja yhteismuistojen jakaminen, joka taas on yksi kirjan ydinteemoista ja juonenkäänteiden mahdollistajista. Onpa kirjassa Facebookin tyyppisillä yksityisyysasetuksillakin osuutensa juonen kulkuun. Mieliä pystytään peukaloimaan ja varastamaan, päähenkilö ei siksi voi luottaa omiin muistoihinsa – ennen kuin mennään tunnetasolle, joka auttaa palauttamaan menneisyyden hänen nykymieleensä. Kiehtovaa!

Tässä on pari maistiaiskatkelmaa kirjasta.

”Sobornost on loputtoman kiinnostunut erilaisista syväoppimismalleista. Ihmisaistit, kuten vaikka maku- ja hajuaisti, ovat sille suoranainen pakkomielle.”

”Kuningas antaa ajatusten vaellella väkijoukossa ja tutkailee satamaa vieraiden silmien läpi, etsii tuoreiden muistojen joukosta peukaloinnin jälkiä, kuin tuntemattoman kulkijan metsän siimeksessä havisuttamia lehtiä.”…”Mannusta saapuneen kehollisen avatarin tuoreeseen ulkomuistoon on piilotettu rekursiivinen ansa. Kun kuningas katsoo maisemaa avatarin silmin, hän on vähällä jäädä vangiksi itseensä viittaavien muistojen loputtomaan tunneliin.”… ”Kuningas on kuitenkin tottunut muistipeleihin. Hän palaa silkalla tahdonvoimalla takaisin nykyhetkeen, eristää myrkyllisen muiston ja kuorii ulkomuistin kerrokset pois, kunnes jäljellä on todellisuuden kova ydin.”
”Asteroidivyöhykkeeltä siirrymme aurinkokunnan sisäosiin, missä näemme Sobornostin valtavat guberniyamielet – puhtaasta timantista koostuvat tietoisuudet, jotka ovat täynnä epäkuolemaa ja juonittelua.”
Voin suositella lämpimästi ainakin kaikille Sci-fistä pitäville. Jään innolla odottamaan trilogian muita osia!

Lue lisää:

Ei kommentteja: