Follow my blog with Bloglovin Tietoinen läsnäolo: Maa-artisokkaa tietoisena kokkaa

9.5.2011

Maa-artisokkaa tietoisena kokkaa

Tein tässä eräänä päivänä hillittömän urakan. Sen viattomat uhrit möllöttävät kuvassa.


Maa-artisokat

Pääviljelyspalstan lumivuori oli vihdoin sulanut sen verran, että pääpuutarhuri oli päässyt kaivamaan talven yli muhineet maa-artisokat ihmisten ilmoille. Pikku palleroita kuoriessa tai ensin pestessä, oli aikaa olla läsnä. Tämän kaltaisille projekteille ei varmaan olisi kärsivällisyyttä, jos niissä ei samalla harjoittaisi. Kipeä selkä piti tällä kertaa huolen keskilinjasta, huomio pysyi mukuloiden jokaisessa kolossa ja multakokkareissa, joita poistin. Osa huomiosta toki on aina pienen lapsen puuhissa, mutta muuten tarkkaavaisuus pysyi tehtävässä.

Ainiin ja maa-artisokan palleroista, niistä tuli aivan taivaallista keittoa Hannan erinomaisella reseptillä. Tosin käytimme kerman sijaan tuorejuustoa.

Ei kommentteja: