Viikonloppuna osallistuin pitkästä aikaa blogin aihepiiriä käsittelevään tilaisuuteen. Pauliina Seppälä ja Johanna Walden ovat vakuuttuneita, että mindfulness on tapa olla ja elää lasten ja nuorten kanssa. Siksi he toivat Chris Willardin Suomeen opettamaan. Chris on psykologian tohtori, kirjailija ja opettaja, lue lisää hänestä hänen kotisivuiltaan. Sunnuntain tilaisuus oli lämminhenkinen ja omiin oivalluksiin kannustava. Chris opettaa esimerkkien ja konkreettisten harjoitusten avulla.
Lauantaina ohjelmassa oli ollut enemmän puhetta, päivä oli suunnattu ammattilaisille. Sunnuntain osallistujat olivat enemmän tavallisia vanhempia ja hyvin samanhenkisiä. Monet harjoitukset tuntuivat luonnollisilta ihan vieraankin kanssa. Olemme kaikki ihan yhtä ja samaa. Tilaisuudessa tehtiin monia pieniä asioita ja saatiin useita pieniä oivalluksia. Niistä ei oikeastaan ole paljoakaan sanottavaa, koska ne ovat enemmänkin ideoita tai ajattelutapoja. Moni tilaisuuteen osallistunut mietti sitä miten näin positiivinen asenne voidaan saada aikaan niin pienistä asioista, eikä heti kerralla tähdätä kovaa ja korkealle täydellisyyteen.
.:Chrisin Mindfulness määritelmä:.
Chris aloitti päivän kertomalla tarinan kahdestasudesta ja siitä kuinka ne siemenet kasvavat joita kastelee. Etenkin lasten kanssa ollessamme tulisi meidän aikuisten tiedostaa se mitä ajatuksia tietoisesti ruokimme ja miten. Hänen määritelmänsä mindfulnessista on, että se on tietoisena olemisen tapa, joka sisältää havainnoinnin, hyväksynnän ja myötätunnon. Harjoitus tekee näissä mestarin ja voi auttaa pääsemään keskittyneeseen Flow tilaan. Chris käytti viehättävää lumisadepallometaforaa, joka osuu hyvin mindfulnessin henkeen. Sen mukaan ajatukset ovat lumisadetta ja harjoittaminen voi auttaa niitä asettumaan ja järjestymään.
 |
| The Golden Seal * by pareeerica, on Flickr |
Chris on harjoittanut muodollista meditaatiota yli 10 vuotta. Hän sanoi, että se opettaa eniten siitä mitä elämässämme tapahtuu. Mieltä ei voi hiljentää, sen tehtävä on tuottaa ajatuksia. Monen voi olla vaikea saada muodollista harjoitusta osaksi elämää, ja siksi hän opettaa myös epämuodollista harjoittamista. Hän kannustaa kaiken kiireen keskellä jokapäiväisten askareiden tekemiseen tietoisesti. Chris allekirjoittaa ajatuksen, jonka mukaan lyhytkin harjoittaminen voi vaikuttaa positiivisesti ihan kenen tahansa elämään. Kaikkia epäluuloisia vastaan hän käyttää todisteena monia tieteellisiä tutkimuksia, joita mindfulnessista on tehty. Hän viittasi myös tutkimukseen, jonka mukaan epämuodollisen harjoituksen vaikutukset ovat samoja kuin muodollisenkin, vaikka aivoissa tapahtuu hieman eri asioita.
.:Aikuisen ymmärrys auttaa kasvamaan:.
Minua kosketti Chrisin ajatus siitä miten me aikuiset olemme unohtaneet miltä tuntuu olla lapsi. Emme enää tiedä mikä lapselle tekee kipeää. Aikuinen ei voi tietenkään estää lasta täysin kokemasta pettymyksiä ja tuskaa, eikä aikuisen kuulukaan.
Aikuinen voi kuitenkin mindfulnessin avulla ymmärtää ja opettaa lapselle keinoja pärjätä ja selviytyä hänelle epämiellyttävistä tilanteista, kuten kiusaamisesta, peloista tai jännittämisestä. Mindfulnessin harjoittaminen auttaa erottamaan ajatuksen ja teon toisistaan. Niiden välissä on harkinnalle tilaa. Avautuva harkinta-aika antaa mahdollisuuden nähdä enemmän vaihtoehtoja automaattisille reaktioille.
.:Miten opettaa?:.
Chrisin kantava ajatus on opettaa lapsille mindfulnessia heidän ehdoillaan, erilaisten pelien, leikkien ja askartelun avulla. Vaikka lapsi ei kiinnostuisi tai oppisi toimimaan heti ”tietoisesti”, ei mikään harjoittaminen yhdessä tai yksin mene hukkaan. Yksinkertaiset harjoitukset voivat auttaa aikuista olemaan tyynempi ja läsnä olevampi. Se on aina lapsen edun mukaista. Chris kannusti jokaista etsimään oman, toimivan tavan harjoittaa, ”resetoida mieli”. Kaikki tavat eivät toimi kaikilla, mutta rutiinin luominen on kaikille olennaista.
Lapsille opettaessa on olennaista luoda rutiineja. Kynttilän sytyttäminen, kellon ääni tai valojen himmentäminen toimivat kaikki esimerkkeinä harjoituksen aloittamisesta, oli harjoitus mikä tahansa. Erityinen paikka kotona tai ulkona, voi myös tuoda niin lasten kuin aikuistenkin ajatuksen harjoitukseen.
Lapsille opetetaan mindfulnessia jo joissain kouluissakin niin Englannissa kuin USAssa. Chrisin koulutuksissa käyneet vanhemmat kertovat tyypillisten kotona tehtävien harjoitusten olevan tietoista kävelyä ja syömistä. Joissain perheissä otetaan tietoisia syviä hengen vetoja yhdessä tai on tehty yhteisiä tietoisia rutiineita päivän askareista.
.:Harjoituksia:.
Päivän aikana tehtyjä harjoituksia olivat mm.:
· Etusormella keskitytään koskettamaan otsaa kevyesti, ja aistitaan kaikkia tuntemuksia. Harjoitus palauttaa hetkeen ja itseen.
· Parin kanssa hengityksen synkronointi. Joitain tutkimuksia on jo olemassa siitä miten hoitajan ja lapsen hengitys tapahtuu samassa rytmissä.
· Kolikon kuljetus jalkaterän päällä keskittyen liikkeeseen ja sen hallintaan. Samalla seurattiin mitä tunteita harjoitus aiheuttaa.
· Parin silmiin katsominen, hengityksen synkronointi ja lopuksi tietoinen halaus.
· Kuvioiden piirtäminen parin selkään ja niiden arvaaminen keskittymisharjoituksena.
· Seisten jalasta toiseen ”mielikuvitusveden” kaataminen, ihan vähän kerrallaan, tasapainon löytäminen. Harjoitus opettaa keskilinjaa ja rauhoittaa. Sitä voi tehdä missä vain. Lapsia auttaa, jos harjoituksessa on vahvasti visuaalinen kuva mukana ja useampi aisti.
· Chris teetti myös perinteisen ”Body scan” rentoutusharjoituksen.
Harjoitusten tarkempi kuvaus löytyy Chrisin kirjasta..:Leikkejä:.
Ryhmissä kehitettiin päivän lopuksi Chrisin tuomien leluille uusia leikkejä, jotka voivat auttaa lapsia tulemaan enemmän läsnä oleviksi.
· Lelujen tunnusteluleikki pussista ja värien ja käyttötarkoitusten arvailu
· Jokin lelu lanseerataan ”rauhoittavaksi” taikaesineeksi, joka auttaa keskittymään esim. hengitykseen
· Lelujen tarkka havainnointi ja piirtäminen
· Johonkin leluun jonne saa sisälle toisia leluja käyttäminen tunteiden käsittelyyn. Lelu/tunne palloon sisälle ja pois sieltä.
· Laiva on lastattu peli niin, että ensin sanotaan asioita jotka tekevät iloisiksi ja sitten surulliseksi ym. tunteita.
· Lelun kuljetus ilman käsiä tai jollain muulla tavalla jossa täytyy toimia yhdessä parin kanssa.
· Kello tms. soitosta lapsen tulee pysähtyä ja jäätyä. Sitten lapsi saa määrätä aikuisella vastaavia hetkiä.
· Kellon soiton kuuntelu ja käden nostaminen sitten kun ääni loppuu.
· Saippuakuplien mukana murheiden puhaltaminen pois ja niiden haihtumisen katselu.
.:Mitä sitten?:.
Muutama päivä tilaisuuden jälkeen mietin sitä onko tällä kaikella tekemistä Tietoisen läsnäolon kanssa? Ja jos on niin mitä? Mindfulnessin nimellä voidaan opettaa melkein mitä vain. Mikä sitten on tärkeää, mikä on opetuksen ydintä? Kaikki hidastaminen on positiivista ja lapsen kasvua tukevaa. En usko, että Buddhalla olisi mitään sitä vastaan, että hänen oppejaan käytetään tässä keinona.
Se mitä jokaisen kannattaa miettiä on näiden ajatusten sija omassa elämässä, niihin suhtautuminen ja niiden eläminen. Halutaanko tällaisissa tilaisuuksissa vain antaa työkaluja vanhemmille, vai laittaa yhä enemmän suorittamaan vanhemmuutta? Enkö olekin tietoisena vanhempana vähän parempi ihminen kuin muut?
Minulla on ajatus, että epäitsekkääseen mindfulnessin opettamiseen lapsille vaaditaan paljon harjoittamista. Miten osaisi suhtautua siihen ilman oman itsen korostamista, riittävällä huumorilla ja ottamatta onnistumisia ja epäonnistumisia henkilökohtaisesti?
Mitä ajatuksia tämä herätti? Mitä paikalla olijat kommentoivat? Korjatkaa tulkintojani!
Aiheeseen liittyviä linkkejä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti