Kasvattamatta olemisen taito

Jäädessäni äitiyslomalle, kollegani kirjoitti minulle saatteeksi viisaan lauseen: ”Lasta ei kasvateta, lapsi kasvattaa”. Niin totta, mutta sitä ei lapsettomana ollenkaan osannut ajatella. Lapsi kasvattaa ainakin kärsivällisyyttä, luovuutta, lempeyttä ja hyväksymisen kykyä. Oma kasvu on mielestäni helpompi hyväksyä ja ottaa kiitollisena vastaan. Minulla on ajatus, että lapsen kasvattaminen ja opettaminen, se se on vaativaa ja sangen haasteellista. Miten siitä selviää?

Jon Kabat-Zinnillä on jälleen viisaita sanoja tähän kirjassa Olet jo perillä : tietoisen läsnäolon taito. Lapset ovat aina omanlaisiaan, mutta he tarvitsevat joka tapauksessa paljon rakkautta ja neuvoja kasvaakseen täyteen ihmisyyteen. Jonin mukaan se miten opetamme heitä ja miten suhtaudumme tähän opettamiseen, on merkityksellistä, ei vain lapselle vaan myös sinulle vanhemmalle. Jos pidämme lapsia ominamme, joita muokata ja hallita omien tarpeidemme mukaan, olemme vaikeuksissa. Vanhemman tehtävä on olla viisas ja kärsivällinen välittääkseen sen mikä on elämässä tärkeintä. Tarvitaan jatkuvaa tietoisuutta, jotta tästä tehtävästä suoriutuu hyvin ja pystyy suojelemaan lasta, kun hän kehittää omaa vahvuuttaan, omia näkemyksiään ja taitojaan sillä tiellä, johon he myöhemmin tutustuvat omin avuin.

Jun 23 (63) by theloushe, on Flickr

Esimerkiksi meditoinnin opettamiseen vanhemmalla voi olla suuri kiusaus. Jonin mukaan paras tapa välittää lapsilleen viisautta, meditaation sanomaa tai yleensäkään yhtään mitään, on elää sitä omassa elämässään, ilmentää itse sitä, mitä eniten haluaa välittää lapsilleen, ja pitää suunsa kiinni. Lapsesi huomaa mikä on sinulle tärkeä osa jokapäiväistä elämää. He matkivat sitä sitten kun ovat siihen valmiita. Todellinen opetus on sanatonta. Kun lapsi sitten haluaa istua hän tietää miten sen voi tehdä, koska hän on nähnyt vanhemmiltaan mallin siihen. Siemen itää. Jos näkee ohjauksen olevan tarpeen, sitä voi kokeilla havaitessaan oikean ajan ja paikan. Lapsen voi ehdottaa hellävaraisesti seuraavan hengityksensä rytmiä, ja neuvoa hidastamaan sitä esimerkiksi pelottavissa tai kipua aiheuttavissa tilanteissa tai kun hänen on vaikea saada unta. Tai lasta voi auttaa huomaamaan hänen kohdatessa jotain pelottavaa, miten ajatukset ovat vain ajatuksia, jotka kulkevat kuin elokuva eteenpäin ja siihen voi itse vaikuttaa minkä antaa vahvistua ja minkä heikentyä.

Olen oppinut jostain, että lapsi pelkää synnynnäisesti vain kahta asiaa: kovia ääniä ja putoamista. Kaikki muu on opittua. Tämä on mielestäni hyvä esimerkki siitä miten paljon vanhemman esimerkki vaikuttaa. Kukaan ei varmaankaan halua opettaa lastaan pelkäämään naapurin vanhaa miestä tai sirkuksen värikästä pelleä. Vanhempi tulkitsee tilanteen omaan kokemukseensa perustuen ja lapsi tarkkailee vanhempaansa. Vanhemman eleet, ilmeet sekä puheen sävy ja käytetyt sanat vaikuttavat taas lapsen kokemukseen ja sitä seuraavaan lapsen reaktioon. Miksi siis ei olisi myös niin, että tällainen hienovarainen viestintä ei toimisi myös lasta opettaessa elämään sellaista elämää jota itse pitää tärkeänä. Silloin asioihin suhtautuminen ja tavat tarttuvat. Jos vanhempi johdonmukaisesti ja säännöllisesti hoitaa kuntoaan, tekee itse ruokaa ja vaikka sitten harjoittaa tietoista läsnäoloa, oppii lapsi, että nämä asiat ovat tärkeitä. Lapsi oppii tarkkailemalla aikuisten reaktioita ja matkimalla niitä. Minulla on tämän perusteella ajatus, että omien arvojen mukaisesti eletyn elämän malli siirtyy seuraavalle sukupolvelle sitä sen kummemmin kasvattamatta.