Joitain
kirjoituksia on jo ilmestynyt Charlotte
Joko Beckin
kirjan Jokapäiväinen Zen tärkeimmistä kohdista. Tänään on
vuorossa kohta peloista ja siitä mitä se harjoittaminen on ja ei ole. Istumisen
liekki olisi syytä jostain löytää.
Joko puhuu kirjassa siitä, miten emme ilman
harjoittamista huomaa suurinta osaa harhoistamme. Pelkäämme kaikkea ja jopa
ajatusta siitä, että pelkäämme. Tätä pelon pullonkaulaa ei aiheuta
ehdollistuminen vaan se tuomio itsestämme, jonka langetamme tuon
ehdollistumisen perusteella.
Tärkeää on tietää, millaisia ajatuksia me
pakonomaisesti mielessämme elättelemme juuri nyt, tänään, ja millaisia kehon
jännitystiloja meillä on juuri nyt, tänään. Kun panemme merkille ajatukset ja
koemme kehon jännitystilat meditoidessamme, tunnistamme tuon pelon
pullonkaulan. Tämän tapahtuessa väärä samaistumisemme rajalliseen minään
(tuomioon minästä) vähitellen lakkaa. Yhä enemmän voimme olla se, joka todella
olemme: ei-itse, avoin ja avara vastaus elämään. Todellinen minäni, pitkään
hylätty ja unohdettu, voi toimia nyt kun näen, että pelon pullonkaula on
harhakuvitelma.
Caution: Low Flying Dogs by Mark Strozier, on Flickr |
.:Mitä
zenin harjoittaminen ei ole:.
Itse asiassa kukaan, joka harjoittaa zeniä, ei ole
vapaa kaikista harhakuvitelmista. Me kaikki toivomme muuttuvamme, saavuttavamme
jotakin! Nimenomaan tämä on perusharha. Jo se että tarkastelemme tätä toivetta,
alkaa tuoda siihen selvyyttä, ja harjoituksen pohja muuttuu. Alamme ymmärtää,
että kiihkeä toiveemme tulla paremmiksi tai saavuttaa jotakin on itsessään
harha.
.:Mitä
zenin harjoittaminen on:.
Harjoitus on kaikilla tasoilla sitä, että olemme sitä, mitä sillä hetkellä olemme.
Siinä ei ole kysymys siitä, että ollaan hyviä tai huonoja, parempia tai
huonompia. Joskus puheiden jälkeen ihmiset sanovat: ”Minä en ymmärrä sitä.” Ja
sekin on ihan ok. Ymmärryksemme kasvaa vuosien myötä, mutta jokaisena hetkenä
olemme täydellisiä – kun olemme sitä, mitä olemme.
.:Tarkkaavaisuuden
tuli:.
Harjoittaminen on tarkkaavaisuuden opettelemista. Hän
vertaa harjoittamista palamiseen. Eri materiaalit palavat eri tavalla, ja
harjoittaminen on mahdollista ilman, että tarkkaavaisuus paranee. Useimmat ovat
sesshineissä tavoittelemassa valaistumista. Valaistumisessa on kyse kuitenkin
juuri siitä, miten toimimme esimiehemme, lapsemme, rakastettumme tai
kumppanimme – kenen tahansa – suhteen. Elämämme on absoluuttista; mitään muuta
ei ole. Totuus ei ole jossakin muualla. Meillä on kuitenkin mieli, joka yrittää
polttaa menneisyyttä tai tulevaisuutta. Elävän nykyhetken – valaistumisen
kohtaamme harvoin.
Me haluamme ajatella. He Haluamme tuntea
maailmankaikkeuden salat. Tuli hiipuu, koska se ei saa happea. Palaminen on
tukahtunut, syntyy vain kuonaa, eikä tuo kuona likaa vain meitä, se likaa
kaiken. On tärkeää harjoittaa zazeniä
joka päivä, sillä muuten käsityksemme palamisprosessista hämärtyy, niin että
tuli hiipuu. Meidän on harjoitettava zazeniä joka päivä. Jopa kymmenen
minuuttia on parempi kuin ei mitään. Sesshinit ovat myös olennaisen tärkeitä
niille, jotka opiskelevat tosissaan: päivittäinen zazenin harjoitus saattaa
pitää tulen palamassa hiljalleen, mutta yleensä se ei leimahda täyteen liekkiin.
Lue myös edelliset osat:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti