Äidin oppivuodet

Voitte vain kuvitella, hyvät lukijat, miten paljon kotiäidit parveilevat. Elämän muutos ajaa useimman äidin täysin tuuliajoille, kun lapsi määrää kaikesta kaiken aikaa. Kokemusten ja vinkkien vaihtamiseen uudessa elämäntilanteessa tarvitaan vertaistukea. Onni onnettomuudessa on, että ihmiset saavat lapsia suunnilleen saman ikäisinä. Voi siis olla varma, että joku(nen) ystävä on viskattu samaan kylmään veteen uimaan ilman pelastuslauttaa. Kotiäidit näkevät toisiaan siksi mahdollisimman usein ja parveilupaikkana toisilla on leikkipuisto, toisilla lenkkipolku ja joillain jopa jonkun äideistä oma koti.

Muutos on kuitenkin aina mahdollisuus. Minun tapauksessani se on mahdollisuus elää tietoisesti. Tämä on kertomus kotiäidin vierailupäivästä ystävän luona ja siitä miten tietoinen läsnäolo päivän aikana sujuu. Avaan sitä kotiäitien parveiluvaihtoehtoa tällä kertaa, jossa toinen äiti tulee lapsineen toisen kotiin.

有找到嗎?! by sⓘndy°, on Flickr

Kotiäitien yhteinen hengailupäivä sovitaan täysin ilman velvoitteita. Asunnon ei tarvitse olla siivottu, tarjoiltavaa ei ole pakko laittaa jos ei huvitaehdipystykykene ja sovitun tapaamisen saa peruuttaa tai siirtää kumpi tahansa äideistä millä syyllä tahansa. Yleisimmin käytetty on: ”Meillä oli niin hirveä yö, että tänään ei kyllä jakseta.” Kuulostaa siis tähän asti hyvin hetkessä elämiseltä, eikö? Hyvä.

Päivä alkaa yleensä aikaisin, lapset kun tuppaa heräämään aamun sarastukseen. Toisen luo saatetaan ehtiä jo puoli yhdeksäksi vaikka kotoa lähtöä on edeltänyt massiivinen pakkaaminen. Aloittelevat äidit kun kuljettavat kaikenlaista varmuuden vuoksi mukanaan. Pakatessa täytyy todella keskittyä, siinä on oltava hetkessä, jotta kaikki tulee mukaan. Lisäksi koko ajan on tiedettävä, missä aamuvirkku lapsi on ja kuinka paljon kassista katoaa tavaraa pikkukätösiin, kun äiti harhailee muualla asunnossa etsimässä lisää pakattavaa. Ennen autoon tai julkiseen liikennevälineeseen pakkautumista edeltää raivoisa pukemisepisodi, joka saattaa keskeytyä erinäisistä syistä useamman kerran. Esimerkiksi lapsen haiseminen epäilyttävästi aloittaa koko prosessin alusta. Tässä hetkessä äiti on ihan varmasti sataprosenttisesti.

Se äiti, jonka luokse ollaan tulossa vierailulle odottaa kauhunsekaisin tuntein lähdöstä kertovaa tekstiviestiä. Se voi tulla missä vaiheessa aamua hyvänsä. Hetkeen keskittymisestä ei ole tietoakaan, kun äiti miettii mitä kaikkea vielä pitäisi ehtiä tekemään ennen kuin vieraat saapuvat: pukeutua, harjata hampaat ja lakaista edes syöttötuolin ympäristö ja tyhjentää potta. Tämä on se tilanne, jossa on hengitettävä kolme kertaa syvään ja keskityttävä siihen mitä aamutointa lapsen kanssa sitten ikinä toimittaakaan. Matkalla oleva äiti murehtii puolestaan sitä mitä kaikkea unohtuikaan, sen sijaan, että keskittyisi rauhassa havainnoimaan ympäristöä lapsen kanssa.

Vieraiden saapuminen palauttaa viimeistään molemmat äidit tähän hetkeen. Voi olla, että lähdetään heti ulkoilemaan tai aletaan seurustella sisällä lasten touhuja seuraten. Yhtä kaikki – toinen lapsista on vieraammassa ympäristössä ja äitien on oltava tässä ja nyt. Monet vaarat vaanivat pientä ja niiden arviointi on vaikeaa kun lapsi koko ajan kehittyy. Jonkin ajan kuluttua vaaralliset esineet on siirretty pois saatavilta, tarvittaessa konttauskypärä laitettu vierailevan lapsen päähän ja molemmille lapsille on löydetty mieleinen lelu. Vallitsee ihana rauha ja lasten leikkiessä äidit voivat jakaa vertaistukea kaikessa rauhassa.

Idylli keskeytyy kun lapset tulevat nälkäisiksi tai alkavat väsyä. Tietoisesti läsnä oleva äiti huomaa tarpeet ajoissa ja alkaa toimia ne tyydyttääkseen. Seuraa hektistä toisen keittiössä pyörimistä ja astioiden etsimistä. Toinen äiti huutelee neuvoja oman lapsen tarpeista huolehtiessaan. Tämä on yksi päivän stressaavimmista hetkistä, jossa on hyvä muistaa hengittää syvään tietoisesti. Lasten ruokailua seuraa vimmattu nukutusprosessi, jonka onnistuminen usein on kiinni äidin mielen hallinnasta ja hetkeen keskittymisestä. Siihen vaikuttaa se, miten äiti pystyy vieraiden häiritessä tai vieraassa paikassa keskittymään tuttuihin lasta rauhoittaviin rutiineihin. Tässäkin harjoitus tekee ”zen mestarin”.

danbo by sⓘndy°, on Flickr

Päivän paras hetki on lasten nukkuessa, kun on äitien vuoro saada ruokaa. Riippuen emännän ehtoisuudesta äideillä on herkkuja, tai sitten syödään purkkihernesoppaa. Kuten todettua, tässä ei ole mitään velvoitteita. Usein kuitenkin ainakin jälkiruuaksi löytyy suklaata tai jäätelöä, jota keskitytään nauttimaan kaikilla aisteilla. Jokainen äiti tietää lapsen päiväunien autuuden. Hetkeen on tartuttava, se voi katketa koska hyvänsä. Hyvällä tuurilla hetki jatkuu rauhallisella äitien välisellä ajatusten vaihdolla vielä jonkin aikaa.

Lasten alkaessa heräillä on päivän suurin haaste olla tässä hetkessä. Jännittäminen alkaa heti kun lapsi herää. Äiti hermostuu usein liian pitkistä tai lyhyistä unista, jotka sekoittavat pyhää päivärytmiä. Tai äitiä alkaa hermostuttaa lähestyvä kotiinlähtö, kotona odottavat tekemättömät kotityöt ja illan muut haasteet. Emäntänä olevaa äitiä vaivaa ajatus: ”Milloin olisitte kotona jos nyt lähtisitte?” eli miten vieraista pääsee eroon kun muutakin elämää olisi. Äitien rintaa alkaa puristaa ja hengitys muuttuu pinnalliseksi. Tässä vaiheessa on hyvä kaataa itselleen vielä yksi kuppi kahvia ja jäädä hetkeen. Hengittää syvään ja keskittyä taas lasten touhujen seuraamiseen. Vielä hetkeksi. Muu elämä odottaa kyllä. Näitä päiviä ei ole liian usein ja ne ovat niitä, joista syntyy muistoja ”ihanasta hoitovapaasta”.

Taivastele

Katsotko taivasta joka päivä?

Ystävä kertoi japanilaisista, jotka elävät kotiinsa linnoittautuneina. He tilaavat kaikki ruuat ja muun tarvitsemansa netistä kotiin toimitettuina. Heidän tavoitteensa on syystä tai toisesta pysyä neljän seinän sisällä. Suustani pääsivät täysin spontaanisti sanat:

"Kuolisin jos en näkisi joka päivä taivasta"

Niin, tietoisen läsnäolon perusperiaatteiden mukaisesti kaikki pitäisi vain hyväksyä. Siitä voisi kirjoittaa joskus enemmänkin. Maltan nyt mieleni ja esittelen taivaaseen liittyvän harjoituksen. Tietoisesti taivaan katsominen on tietoisen läsnäolon käytännön harjoitus, joka on vaivaton tehdä.

Stone by loswl, on Flickr

Taivaan värin muutokset ja muut muutokset hetkestä toiseen ovat kaikkien nähtävissä kunhan vain nostaa katseensa ylös.

Harjoittamisella on oltava tarkoitus, siitä enemmän kirjoituksessa Tarvitset omakohtaisen näkemyksen. Päätä miksi teet harjoituksen, tässä ehdotuksia tämän harjoituksen tarkoitukseksi:

Aikomukseni on nähdä ja tulla tietoisemmaksi siitä mitä ympärilläni tapahtuu koko ajan.

TAI

Aikomukseni on nähdä enemmän vivahteita siinä mitä havainnoin.

Harjoitus:

1.       Katso taivasta, aamulla, keskipäivällä ja illalla niin usein kuin haluat.

2.       Huomaa kaikki värivivahteet, valon eri varjostukset, pilvien muodot jne.

3.       Huomioi ajatukset, tunteet ja kehon tuntemukset kun vain katsot taivasta.

Harjoitus on kirjasta Mindfulness i vardagen : vägar till medveten närvaro.  Kokeile jo tänään!

Poissaolo

Oletko huomannut seuraavia tilanteita elämässäsi? Ne kertovat siitä, että et ole läsnä:

ü  Menet keittiöön hakemaan jotain, kun pääset sinne, et enää muistakaan mitä menit hakemaan. Se alkaa ärsyttää.

ü  Nukut pommiin ja ulko-ovella lähtiessäsi töihin, et löydä avainta. Ryntäät etsimään sitä joka paikasta. Huolestumisen ja ärsyyntyneisyyden tunteet valtaavat mielesi. Erilaisia kauhukuvia siitä minne avain on joutunut ja mitä sen hukkumisesta seuraa, alkaa tulvia mieleen. Avain löytyy lopulta, mutta tunnet itsesi hermostuneeksi vielä töissäkin. Päivä ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla.

ü  Tulet kotiin ajatellen yhä päivän viimeisen kokouksen tapahtumia. Yrität raapia pian kasaan ilta-aterian perheelle. Lapsesi puhuu sinulle, mutta et kuuntele. Lopulta lapsi korottaa ääntään ja sanoo: ”Et koskaan kuuntele” ja lähtee.

spilled-coffee-cup by carlosj, on Flickr

ü  Syöt ja napostelet kaikkea pientä ilman, että edes huomaat sitä.

ü  Unohdat tapaamasi henkilön nimen heti sen kuultuasi.

ü  Läikytät kahviasi, hukkaat tavarasi ja unohtelet asioita koska et kiinnitä huomiota siihen mitä olet tekemässä.

ü  Et kuuntele vastausta vaikka itse kysyit.

ü  Et nauti siitäkään tekemisestä mistä pidät.

ü  Juokset aktiviteetista toiseen nauttimatta ja keskittymättä niihin.

ü  Teet jotain, mutta ajattelet jo samalla seuraavaa tehtävää.

ü  Ajattelet kotona töitä ja töissä kotia tai vapaa-aikaa.

ü  Et huomaa vaikka kroppasi vaikuttaa jännittyneeltä, väsyneeltä tai se antaa hienovaraisia vihjeitä kivuista.

Tunnistitko itsesi? Et ole yksin. Kaikki kärsivät enemmän tai vähemmän läsnäolon puutteesta, poissaolosta tai ”autopilotilla” elämisestä. Silloin reagoimme tiedostamatta totuttujen tapojen ja mallien mukaisesti ollen vain puoliksi hereillä. Jokaisella on varmaan kokemusta arkiaskareista kuten aamutoimista, jotka menevät puoliksi unissakävelijänä. Silloin ei auta, että vaikka kuinka on päättänyt pukeutua sään mukaisesti, niin havahtuu töistä kevyessä kesätakissa nenä vuotavana. Tekemiään päätöksiä aamutoimien aikana ei edes huomannut.

Elämä tiedostamatta tai huomioimatta kuluttaa energiaa, jonka voisi suunnata itselleen tärkeisiin asioihin, jos vain ymmärtäisimme niin tehdä. Keskittymiskyvyn puute tai asioiden unohtelu ovat oireita siitä, että huomioi puutteellisesti tai suorastaan elää autopilotilla. Oma toiminta ärsyttää ja stressaa, koska tuntuu siltä ettei oma elämä ole hallinnassa. Sitä alkaa helposti syytellä itseään. Puutteellinen tarkkaavaisuus aiheuttaa myös väärinymmärryksiä, mikä taas helposti johtaa konflikteihin ja huonontaa ihmissuhteita.

Yllä olevat esimerkit ja seuraukset, jotka ovat kirjasta Mindfulness i vardagen : vägar till medveten närvaro, ovat minulle tuttuja. Siinä on hyviä syitä sille miksi harjoittelen tietoista läsnäoloa ja kirjoitan siitä. Jos tunnistat itsesi, blogin kirjoituksista on sinulle hyötyä. Pysy kanavalla!

Kärsimätön, mutta kiitollinen

.:Muistutus itselleni:.
Olen kärsimätön, minulla on aina liikaa menossa yhtä aikaa, eikä enää hermoja lainkaan. Haluaisin kärsimättömyydestä pois. Minulla on vain tämä hetki. En voi vaikuttaa kuin tähän ja nyt. Mitään ei voi jouduttaa, vaikka olisi kuinka kärsimätön.

Tietoinen läsnäolo ei opeta vain tässä hetkessä olemista vaan myös tahdonvoimaa pysyä siinä. Niin monet ärsykkeet houkuttelevat keskeyttämään sen mitä olen tekemässä, puhumattakaan ajatuksista jotka koko ajan pommittavat kaikella muka paljon tärkeämmällä. Tahdon voiman avulla harjoitan säännöllisesti ja istun hengittämässä muodollisessa harjoituksessa ja pysyn siinä. Tahdonvoimalla myös pysyn keskittyneenä nyt tähän hetkeen. Kannatta tehdä yksi asia valmiiksi ja siirtyä vasta sitten seuraavaan vaikka kuinka kärsimätön ja harjaantumaton mieli kehottaisi jo vähän samaan aikaan aloittamaan seuraavaa askaretta.


Impatience by mdezemery, on Flickr

.:Kiitollisuusajatukset:.

Menneen viikon useimmat päivittäiset kiitollisuudet liittyvät hyvään seuraan, ystäviin ja mielenkiintoisiin tapaamisiin. Elämää on kiitollista elää, kun saa toteuttaa itseään.

Oma pieni lapsi on ilahduttanut moneen kertaan ja saanut tuntemaan kiitollisuutta siitä, miten hyvin tunnemme ja osaamme ymmärtää toisiamme. Koko ajan kehittyvä kommunikaatio tuo tähän varmuutta.

Yleismaailmallinen kärsimys sai eräänä päivänä olemaan syvästi kiitollinen omasta kodista. Kaikilla ei ole kotia, sen voisi muistaa useammin.

Joku päivä huomasin ajatusten kiertävän jatkuvasti aamun sanomisissani ja sanomatta jättämisissäni, mutta pääsin siitä yli kiitollisena kyvystäni ajatella, että ajatukset ovat vain ajatuksia.

Pidemmän kiitollisuuspohdinnan kirvoittivat ”hyvät” päätökset. Olen hyvin nöyrästi kiitollinen valinnoista joita olen tehnyt. Jokaisen päätöksen tekee siinä tilanteessa sillä tiedolla joka on saatavilla. Muuta ei siinä hetkessä voi. Siihen on tyytyminen. Päätös on sillä hetkellä paras mahdollinen. Tilanteet muuttuvat, mutta päätöksiä ei kannata katua. Niihin ei kannata palata, vaan keskittyä menemään eteenpäin tässä hetkessä. Päätöksen tekeminen usein helpottaa, ahdistus on suurin ennen kuin sen tekee.

"Joka harkitsee seuraavaa askeltaan liian kauan, seisoo koko ikänsä yhdellä jalalla."

                                                                                                                    Kiinalainen sananlasku

Jäähyväiset talvelle

Tarvon vettä valuvana kotia kohden työntäen raskaita kärryjä. Kyydissä on lapsi ja äärettömästi roinaa, kaikkea sitä mitä nyt aloitteleva äiti yleensä raahaa mukana varmuuden vuoksi. Molemmilla on liikaa vaatteita kun ulkona oli, yllätys, yllätys, paljon lämpimämpi kuin oletin. Poistuimme kotoa vain neljäksi tunniksi. Jos kunto ei olisi kohdallaan suussa maistuisi metalli, nyt vain jalat ja takapuoli huutavat lisää harjoitusta ja kaipaavat väliin jääneitä tunteja kuntosalilla.

Tänään sataa kevään ensi kerran paljon ja kovaa. Sen läpi en huomaa mitään kevään merkkejä. Yritän vain selviytyä kotiin. Keskitän voimani etenemiseen. Askel kerrallaan painan metallikärkiset asennetta huokuvat moottoripyöräilijän saappaani uudestaan märkään maahan.

Olen märkä sateesta ja oikeasta hiestä, mutta kuvainnollisesti myös tuskan hiestä. Lapsen tarkkaan varjeltu pyhä päivärytmi oli kärsinyt retkestä ja se aiheutti hetki sitten itkua ja hammastenkiristystä. Nyt pieni uinuu vaunuissa tietämättömänä äidin ponnisteluista.



84 - Collection of Wellies --  Gummistiefel by HeveaFan, on Flickr

Tiet eivät ole vielä täysin sulia. Paikoitellen loskaa ja sulavaa jäätä on riesaksi asti. Askelia saa asetella ja kärryjä työntää ja repiä, etsien edes jonkinlaista etenemismahdollisuutta. Hikeä pukkaa jokaisesta huokosesta. Toisissa paikoissa tarvitsisi airot päästäkseen yli kokonaisista järvistä tai ainakin siltä tuntuu. Jo sulaneet tiet taas ovat paksun hiekoitushiekkakerroksen kuorruttamia. Terävässä pikkusorassa kahlaaminen ei myöskään ole mielestäni kaiken hien arvoista. Olkoon se rangaistukseni lintsatusta kuntoilusta.

Arvosta siinä sitten sitä, että meillä on neljä vuodenaikaa. Jätän mieluusti jäähyväiset talvelle, mutta voisin mielellään elää ilman tätä siirtymävaihetta. Kevät on kaiken kaikkiaan rasittavaa aikaa. Linnut huutavat jo aikaisesta aamusta, kun niitä panettaa. Kissoja on kaikki nurkat täyteen, lapset jatkuvasti kuraisia ja auringon armoton valo paljastaa keittiön valkoisten kaappien joka ikisen likatahran. Enkä saa rauhaa ennen kuin ne on siivottu. Odotan kiihkeästi sitä, että ulkona on kuivaa ja elämä leppoistuu. Tässä hetkessä on vaikea elää.

Vuodenajat tuovat paljon mahdollisuuksia luonnon muutosten seuraamiseen tässä ja nyt. Osa tapahtuu yhdessä päivässä ja toisiin menee jopa kuukausi. Luonto on erilainen joka päivä. Vuodenajat antavat elämälle tahdin. Siitä huomaa hyvin konkreettisesti ajan kulumisen jos muistaa katsoa. Elämä kulkee erilaissa sykleissä; vuorokauden valoisan ajan pituus, kalenterijuhlat ja perheen omat juhlat antavat mahdollisuuden tunnelmoida ja luoda muistoja. Kaikki syyt ovat hyviä nauttia sesonkiruokia, tavata ystäviä ja koristella kotia, puhumattakaan vuodenaikaan kuuluvien kukkien ostamisesta arkea piristämään.

Vuodenajoista saa irti enemmän elämää, jos niin haluaa. Luonnon kiertokulkua saa seurata ihan ilmaiseksi ja sitä voi opetella kunnioittamaan elämän ja havainnoinnin opettajana. Ensimmäisten pajunkissojen ja kevätpurojen metsästämisestä voi tehdä perinteen. Jokaiselle vuodenajalle voi keksiä oman juttunsa. Hyvä tapa huomata muutokset näyttää olevan ulkoilu lapsen kanssa. Enää pitää vain hyväksyä sen tuoma epämukavuus.

Elämästä myöhästyy eniten se, jolla on aina kiire

Otsikko on lainattu V.A Koskenniemen sanomisista. Onko tosiaan juuri nyt  tärkeää saada se joulukuusenraato vihdoin pois sieltä etupihaa rumentamasta näin huhtikuulla? Tai pitää aterimet aina tarkasti haaveilu järjestyksessä (eli haarukat, veitset, lusikat)? Jokainen luo oman elämänsä ja siten myös kiireensä.

.:Miten hidastaa?:.

Vaikka kuinka heittäytyisi minimalistiksi ja vaikka kuinka kaiken mahdollisen siivoaisi elämästään pois, ei ilman hidastamista pysty siitä nauttimaan. Kaikilla on saman verran aikaa, kirjoitti Juhani jokin aika sitten ja pohti myös miksei sitä usein käytä siihen mitä arvostaa. Kun sen selvittää itselleen on lähempänä nautintoa ja kiireettömyyttä. Tietoisen läsnäolon harjoittaminen pakottaa selvittämään, mitkä ovat niitä arvoja joilla haluaa tehdä tietoisia valintoja kaiken kiireen keskellä. Tämä siksi, että harjoittaminen luo rutiinin, jossa oikea ja selkeä huomiointi antaa tilaa tietoisille valinnoille. Ja oikeita valintoja tehdäkseen on tunnistettava mikä itselle on tärkeää. Loogista?!

Minä ainakin haluan uskoa valinnanvapauteeni ainakin oman aikani ja budjettini rahoissa. Autopilotilla, tiedostamatta unessa eläminen ei ole vaihtoehto. Omien arvojen selvittäminen kannattaa jo siksi, että epämääräiset ahdistukset saattavat johtua elämisestä eri tavalla kuin miltä hyvältä tuntuu – eli omien arvojensa vastaisesti.

Banksy in Boston: F̶O̶L̶L̶O̶W̶ ̶Y̶O̶U̶R̶ ̶D̶R̶E̶A̶M̶S̶ CANCELLED,
Essex St, Chinatown, Boston by Chris Devers, on Flickr

Joka päivä kiireen ja ahdistuksen keskellä voisi opetella

a.) kuuntelemaan itseään; havainnoimaan kehon rasitustiloja, omia tuntemuksia ja ajatuksia ennen kuin päättää mitä vaikka illalla tekee.

b.) muistamaan tavoitteensa hidastaa ja

c.) muistamaan ne omat arvot (kuten oman levon riittävyys tai aika puolison kanssa).

Tätä ei tee, eikä näitä helposti muista, jos ei ole tietoisesti läsnä. Usein miten ei tule tunnusteltua omaa olotilaansa, vaan tekee päätökset toisten houkuttelemina, sosiaalisesta paineesta tai tiedostamatta mitä kaikkea on ehkä jo luvannut. Tietoisuustaidot opettavat huomioimaan tarkasti ja kattavasti kaikissa tilanteissa, mikä taas selkeyttää omaa ymmärrystä ennen kuin valitsee tietoisesti miten toimii eli tässä esimerkissä miten illan viettää.

.:Se vaatii vain päätöksen:.

Useasti olisi myös syytä miettiä mikä on oikea ja minulle sopiva elämän tahti ja tempo. Olisiko siinä hidastamisen varaa? Nopeuden ja tehokkuuden vastakohta ei ole hitaus vaan se ettei saa mitään aikaiseksi. Entä jos vain päätät, että aika riittää siihen, että ottaa rauhallisemmin? Olettaen, että kiireettömyys on sinulle tärkeä arvo. Silloin voi priorisoida ja tehdä joka päivä sitä mitä pitää tärkeänä; menee kävelylle tai juo aamuteen rauhassa. Vaikka kalenteri on täynnä, on kyse siitä että löytää tasapainon kaiken tehtävän keskelle. Huomaat ehkä saavasi 10% vähemmän aikaan mutta sinulla on puolet hauskempaa hidastellessasi. Silloin olet läsnä hetkessä kaikilla aisteillasi ja nautit hitaammasta elämästä.

Quotes - 32 / 60 by B.Romain, on Flickr

Niin, vielä joulukuusesta viis, mutta aterimien pitäminen haaveilu järjestyksessä ON tärkeää. Siihen jää koukkuun, eikä järjestystä voi enää muuttaa.

Polulla taivaltamisesta

Mieli voi liikkua tuhansissa ilmansuunnissa.

Mutta tällä kauniilla polulla, minä kävelen rauhassa.

Joka askeleella lempeä tuuli puhaltaa.

Joka askeleella kukka kukkii.

Thích Nhất Hạnh

Retreat! by MarenYumi, on Flickr

Käveleminen on yksi perinteisimmistä tietoisen läsnäolon käytännön harjoituksista. Kävelylläni eilen koetin keskittyä siihen miltä jalkapohjissa tuntuu. Ja vain siihen. Ei mihinkään muuhun. Voin kertoa, että ei ollut helppoa. Keskittyminen herpaantuu heti ja ajatukset alkavat harhailla kaikessa muussa tavalliseen tapaan. Palasin jalkapohjien tuntemuksiin varmaan 100 kertaa alle tunnin kävelyllä. Syvä huokaus. Tietoisen läsnäolon harjoittaminen ei ole helppoa, minkä tämä näennäisesti ”helppo” harjoitus osoittaa.

.:Thích Nhất Hạnhin ajatus:.

Kirja nimeltä Tämä hetki ihmeellinen hetki on Thich Nhat Hanhin retriittiksekuksessa Luumukylässä käytetty kokoelma ohjeita ja mietteitä arkiseen harjoittamiseen. Siinä kävelemisen luvataan olevan nautinnollista. Etenkin jos kävelemme hitaasti, yksin tai ystävien kanssa, jos mahdollista jollakin kauniilla paikalla. Sen tulisi olla todella kävelystä nauttimista - ei kävelyä päästäksemme perille, vaan vain kävelläksemme. Me kävelemme kyllä koko ajan, mutta yleensä kävelymme muistuttaa enemmän juoksemista.

Päämääränä kävellessä on olla läsnä tässä hetkessä ja nauttia jokaisesta ottamastasi askeleesta. Ohjeena kirjassa annetaan, että sinun täytyy ravistaa olkapäiltäsi kaikki huolet ja pelot, olla ajattelematta tulevaa, olla ajattelematta mennyttä ja vain nauttia olemassa olevasta hetkestä. Muuten mielemme hyppii yhdestä asiasta toiseen, kuin ”oksalta toiselle oksalle itseään keinutteleva apina pysähtymättä lepäämään”. Ajatuksilla on miljoonia polkuja, ja meitä vedetään aina niitä pitkin unohduksen maailmaan. Jos pystymme muuntamaan kävelypolkumme harjoittamiseksi, jalkamme ottavat jokaisen askeleen täydessä tietoisuudessa. Hengityksemme on sopusoinnussa askeliemme kanssa, ja mielemme on luonnollisesti rauhallinen. Näin kirja lupaa, että jokainen ottamamme askel vahvistaa rauhaamme ja iloamme ja saa tyyneyden energian käymään lävitsemme.

.:Kinhin:.

Kinhin, The Mill by Big Mind Zen Center, on Flickr

Zen perinteessä kävelyä harjoitetaan myös muodollisesti istumaharjoitusten välillä. Silloin harjoittamista kutsutaan sanalla Kinhin. Kun istumaharjoitus päättyy kellon kutsuun, harjoittajat nousevat ja kääntyvät toisia harjoittajia kohti. Kädet laitetaan asentoon, jota kutsutaan shashuksi. Siinä toinen käsi on nyrkissä ja toinen käsi peittää nyrkin. Kellon soidessa toisen kerran kumarretaan kiitollisuudesta toisten harjoittajien läsnäoloa kohtaan. Kolmas soitto aloittaa kävelyn, joka tapahtuu yleensä myötäpäivään jonossa toisten harjoittajien kanssa. Kävellessä hengitys ohjaa askelien ottamista. Kävely kestään noin kuudesta seitsemään minuuttia ja harjoituksen johtajan kello myös lopettaa harjoituksen. Tässä vaiheessa palataan omalle Zafu tyynylle jatkamaan istumaharjoitusta siinä vaiheessa kun oma tyyny osuu kohdalle.

Tarvitset omakohtaisen näkemyksen

Kirjoitin jokin aika sitten siitä mitä harjoittaminen opettaa. Hienoa. Sen siis tiedämme, mutta miten sitä tulee tehtyä? Kuinka sen saa aikaiseksi? Jokaisen tulisi miettiä miksi harjoittaa. Mitään ei tule tehtyä, jos sen ei koe olevan itselleen mielekästä. Jotta saisi selvyyden omista motiiveistaan, tarvitaan omakohtainen näkemys asiasta. Jokaisen tie tietoiseen läsnäoloon on kuitenkin erilainen ja sitä harjoitetaan jokainen omista syistämme.

Harjoittaminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja sille ei ole tukea läntisessä kulttuurissamme. Siihen liittyy ponnistelua, mutta samalla se on ei-tekemistä. Harjoittaminen vaatii energiaa, mutta siitä ei saa mitään kouriintuntuvaa. Kaikki romanttiset kuvat harjoittamisen kasvattavasta vaikutuksesta saavat väistyä kun kohtaamme oikean elämämme, mielemme ja kehomme myllerrykset. Puhumattakaan siitä, että aika muodolliseen harjoittamiseen pitää  kurinanalaisesti ottaa kiireisestä elämästä .

Jotta harjoittamista jatkaa ja siitä tulee osa elämää, on asiasta oltava aidosti omakohtainen näkemys. Jon Kabat-Zinn sanoo kirjassa Olet jo perillä : tietoisen läsnäolon taito, että omakohtaisen näkemyksen on:

Ñ  oltava lähellä olemuksesi ydintä, sitä mitä uskot olevasi

Ñ  mihin uskot olevasi matkalla ja

Ñ  mitä arvostat elämässä

into the light by mindfulness, on Flickr

Vain omakohtainen näkemys pitää harjoittamisen tiellä vuodesta toiseen. Se tuo tietoisen läsnäolon kaikkiin tapahtumiin ja kaikkiin havaintoihin. Harjoitus näyttää missä pidättelet ja vastustelet ja missä tarvitaan irti päästämistä ja missä kasvua voi tapahtua. Kirjassa sanotaan, että huomionarvoista on, että kasvu tapahtuu yleensä alueilla

Ñ  joilla olemme eniten puolustuskannalla

Ñ  joiden olemassaoloa emme ole halukkaita myöntämään,

Ñ  joita emme ole valmiita katsomaan tietoisesti ja puolustautumatta

Ñ  joilla emme ole valmiita ryhtymään helposti toimeen jotta muutos voisi tapahtua

Harjoituksen tulee itsessään ilmentää näkemystäsi päivittäin ja sen on sisällettävä se, mitä eniten arvostat.

Se mikä on tärkeintä, ei saa unohtua tunteiden myllerryksen keskellä. Jos tietoinen läsnäolo on sinulle todella tärkeää, silloin jokainen hetki on tilaisuus harjoittaa sitä. Olen kirjoittanut muuttuvasta omakohtaisesta näkemyksestäni näissä kirjoituksissa:

Helmikuu 2011 Etsijän tie
Lokakuu 2010 Jokainen hetki on elämisen arvoinen

Tässä tämän hetkiset listani.

TOP 5 syytä harjoittaa muodollisesti (istuen ja hengittäen ulos ja sisään)

Muodollinen harjoittaminen:

1.       rauhoittaa levotonta sielua ja mieltä

2.       kiinnittää huomion siihen kuinka paljon ajatus vaeltaa

3.       opettaa katsomaan sisääni ja luottamaan siihen, että voin itse parhaiten opettaa itseäni

4.       järjestää ajatuksia, korostaa niitä mitkä ovat tärkeitä ja häivyttää vähemmän tärkeitä – ja sitten niiden voi antaa mennä muistaen, että ne ovat vain ajatuksia

5.       opettaa keskittymään ja lisää tahdonvoimaa kun pitää rutiinista kiinni

TOP 5 syytäni harjoittaa käytännössä (katso käytännön harjoitukset)

Käytännössä harjoittaminen:

1.       pitää minulla muistissa päätökseni elää tietoisesti joka hetki.

2.       rauhoittaa arkisten askareiden keskellä kun taas muistaa hengittää.

3.       opettaa havainnoimaan ihmisiä ja ympäristöä selkeästi ”helpoissa”, yksinkertaisissa tilanteissa – ja valmistaa selkeään havainnointiin kaikissa tilanteissa, tuli mitä tuli.

4.       korostaa jokaisen hetken arvokkuutta – se on elämää.

5.       tekee rutiini(koti)töistä tai liikunnasta mahdollisuuksien täyttämiä harjoittamishetkiä, parhaimmillaan ”flowta”.

Molemmissa listoissa kohdat 1 ja 2 kohdistuvat siihen mitä uskon olevani ja mihin uskon saavani apua tietoisesta läsnäolosta. 3 ja 4 puolestaan ovat sitä mihin olen matkalla, mitä opettelen. Kohta 5 on näkemys asioista joita arvostan elämässä, jotka ovat arvokkaita.

Huomioitava on, että harjoittaminen opettaa, jos opettaa. Siihen ei saa takertua. Harjoittaminen on tärkeää ei-tekemistä, jossa ei ole tavoitteita eikä päämääriä. Mutta omakohtainen näkemys tarvitaan. Mietitkö, että haluaisit olla enemmän tietoisesti läsnä? Harkitsetko harjoittamista? Jos kyllä niin miksi? Mikä on sinun omakohtainen näkemyksesi?

Mikään ei voi koskettaa

Nothing can touch me. Keskittynyt tila on hiljainen ja rauhallinen. Se opettaa selkeää havainnointia.

Jos oikein kunnolla keskittyy, mikään ei pääse ”koskemaan”. Ei ulkopuoliset äänet, ruuan tuoksu, näky naapurista kulkemassa tiellä, eikä kylmyys. Sitä tarvitset, jotta voit vain olla läsnä hetkessä. Tässä ajatuksia keskittymisestä mm. kirjasta Olet jo perillä : tietoisen läsnäolon taito.

Keskittyminen on harjoittamisen kulmakivi. Tietoinen läsnäolosi on vain niin vankkaa kuin mielesi kyky olla tyyni ja vakaa. Ilman keskittymistä tietoisuuden pinta on kuohuva ja levoton, eikä pysty heijastamaan asioita tarkasti. Tai se heijastaa ne väärin. Ilman ”oikeaa”, kaiken huomioivaa havaintoa, on aina vaara virhetulkintoihin.



Blue Lake by Wagman_30, on Flickr

Keskittyminen on mielen kyky pitää huomio havainnon kohteessa. Koska harjoittaminen on yksinkertaisimmillaan hengityksen havainnointia, keskittymistä voi harjoittaa missä vain, koska vain. Siinä riittää monelle harjoittamista vuosiksi, mutta myös suuret mestarit palaavat hengityksen havainnointiin. Kukaan ei koskaan voi osata keskittyä liian hyvin.

Tyyneys ja mielen vakaus kehittyvät tämän harjoituksen avulla. Paljon harjoittaneen keskittymisessä on lujuutta, syvällisyyttä ja sitä on vaikea horjuttaa. Keskittymistä kuvaava sana sanskritin kielessä on samadhi, joka on hiljainen ja häiriötön rauhan tila. Sen kun kokee, huomaa jatkossa luonnollisesti etsivänsä rauhan tunnetta ja yksinkertaisuutta. Tietoinen läsnäolo syventää ja täydentää vaikutusta, se on maailmasta vetäytymisen tila. Se on sulkeutunut ja sisäänpäin kääntynyt. Harjoittamalla kehittyvä keskittyminen palvelee ilmiöiden ja kokemusten yhteyden näkemistä ja ymmärtämistä, oikeaa ja selkeää havaintoa.

Huomioitavaa on, että tähän hiljaisuuteenkaan ei ole tavoite takertua ja kiintyä. Sen voi ottaa kiitollisena vastaan ja antaa sitten mennä. Sen tavoittelu on turhaa ja haitallista. Harjoittamalla oppii keskittymään ja saattaa päästä siten useammin hiljaisuuteen.

Täydellinen päivä

”Just a perfect day” – Täydellinen päivä soi ihan koko ajan päässä. Tänään on täydellinen päivä, EIKÄ tämä edes ole aprillia.

Olen hetkessä kiinni. Syytän sitä kaikesta. Oltiin pienen kanssa lasten liikuntakerhossa ja ensimmäistä kertaa pieni oli aivan innoissaan kaikista ryömimis- ja kiipeämisjutuista, puhumattakaan kaikista loruista ja lauluista. Pienen iloa oli ihastuttavaa seurata.

Kotona söimme kiireettä lounasta. Ruoka oli molempien mieleen ja söimme siitä nauttien. Tässä vaiheessa päivän täydellisyys iski tajuntaani. Eikä siinä vielä kaikki! Pieni pääsi vaunuihin uupuneena lepäämään ja oli äidin vuoro kuntoilla ystävän kanssa juoruillen reipas kävelylenkki. Iltapäivää äiti on saanut viettää tässä koneella kaikessa rauhassa pienen nukkuessa. Päivän kruunaa vielä illanvietto ystävien luona.

Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa! Tai ennemminkin kun on hetkessä kiinni. Ei menneessä eikä tulevassa. Vaan tässä ja nyt. Rauhassa.

african pygmy hedgehog by Adam Foster | Codefor, on Flickr

Viikon kuluessa olen ollut kiitollinen kummallisesta aikaansaamispuuskasta jota kesti jopa pari päivää. Järjestelin ja järjestin kaikenlaista pientä. Olen myös hyvin kiitollinen jo pitkään kotona viettämästäni ajasta pienen kanssa ja vielä kiitollisempi tulevista kuukausista, jotka vielä saan kotona viettää.