Sää vaihtelee ja kevät tuntuu olevan kovin myöhässä. Silti olemme liikkuneet yhä enenevässä määrin taas metsässä, kun sinne vähitellen pääsee. Viime viikonloppuna ei nastarenkaattomalla pyörällä kyllä vielä ollut keskuspuistoon asiaa. Jalan on päässyt lähimetsään pieni kantorinkassa etsimään kevään merkkejä. Mutta ennen kaikkea taas on ollut mahdollista päästä hevosten kanssa metsäautoteille. Osa poluista on aina juhannukseen asti ihan liejuisia, mutta pitää tietää mistä uskaltaa milläkin kulkutavalla mennä yli.
Pieni on kiinnostunut puroista. ”Uimaan”, kuuluvat päättäväiset sanat rinkasta. Veden lorina on iloa tuottava ääni. Vesi tursuaa pientareilla kummallisistakin koloista ja jotkut ojat ovat jo ihan koskia. Uoma löytyy tavalla tai toisella, puroissa on useita mutkia. Ojissa on roskia ja lumen mukana kulkenutta roskaa
Lumi sulaa välillä arvaamattomista paikoista. Joku roska hangella saa lumen sulamaan pikavauhtia sen alta. Paikka jossa on kävelty paljon, ei sula millään, koska lumi on paakkuuntunut jääksi. Kaikkien puiden alta lumi sulaa nopeimmin, koska sinne sitä ei ole paljon päässyt kertymäänkään.
Aurinko lämmittää jo vähän ja tekee oikeasta sään mukaisesta pukeutumisesta haastavaa. Se on kuitenkin ilon aihe, kasvit tarvitsevat lämpöä ja onpa jo pieni bongannut lämpimämpinä muurahaisia ja kärpäsiäkin lekottelemasta seinustalta.
Iloa tuottaa muutoksen seuraaminen. Eilen lähimetsässä oli jo lumi tosi vähissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti