Onko mahdollista elää niin, ettei elämästään kärsisi, vaikka on lapsia ”erehtynyt” hankkimaan? Voiko olla niin, että pienen lapsen vanhemmuus on lyhyt aika, josta kannattaa nauttia? Ilman, että tuntuu siltä, että elämä menee hukkaan, kuin ei pääse "suorittamaan" "hienompaa" elämää? Minulla on ajatus, että vaihtoehto on elää sopusoinnussa.
Joukkoviestimissä velloo taas aivan uskomaton keskustelu siitä miten suomalaisvanhemmat ovat liikaa lastensa käytettävissä (läsnä?) ja ranskalaisvanhemmat taas osaavat ja saavat otettua omaa aikaa. Miksi lapset nähdään riesana? Keskustelussa on pelottavia vastakkain asettelevia piirteitä ja paljon, paljon syyllistämistä.
.:Paras vanhemmuuden malli?:.
Miksi, oi miksi, jokainen vanhempi ei ajattelisi omilla aivoilla ja tekisi omia, omalle perheelle sopivia ratkaisuja? Tutkimuksia ja tietoa siitä, mikä on lapsen parhaaksi, on joka ikisen asian, kuten päivähoidon, puolesta ja vastaan. Siksi ei ole olemassa yhtä ainoaa totuutta, eikä varsinkaan mallia joka sopii kaikille.
Jokainen voisi tehdä tietoisia päätöksiä siitä miten elämänsä elää. Ei kannata syyllistyä toisten elämäntavasta tai jatkaa omalla tyylillä, jos se tilanteesta toiseen osoittautuu vääräksi. Valtavirrasta poikkeavia valintoja pitää kyllä jaksaa perustella. Se miten elää, ei kuitenkaan kuulu kenellekään. Oma ja perheen arki on jokaisen oma asia.
.:Anna olla:.
Kirja, johon artikkelissa viitataan on yhden expatriaatin kirjoittama. En usko, että on mahdollista, että KAIKKI ranskalaislapset nukkuvat yöt läpeensä jo kolmikuisina. Sitä paitsi, mitä väliä sillä on? Ei paljon kannata toivoa tai pelätä yöunia, kun sille ei yleensä voi mitään, nukkuuko lapsi vai ei. |
| Untitled by Joseph Robertson, on Flickr |
.:Tunne:.
Suosittelen lämpimästä tunnustelemaan omia tuntemuksia ja kehoa, ja tekemään niiden perusteella omat valinnat ja tietoiset päätökset. Tekeekö perhepedissä nukkuminen sinut väsyneemmäksi? Haluatko itse lopettaa imetyksen, vai onko syynä, ettet halua kahvilassa imettää? Miltä tuntuu, kun näet pienen vauvan turvakaukalossa vääntelehtimässä kasvot menosuuntaan, ilman että äiti osuu vauvan näkökenttään?
Muistatko ostaa vaippoja, vai revitkö mieluummin vanhan vaatteen hihan kierrätyskäyttöön vauvan vaipaksi? Lähdetkö lomalle viikoksi ja jätät pienen vanhemmillesi, vaikka sydäntäsi särkee? Lähdetkö jumppaan heti synnytyksen jälkeen, vaikka oikeasti mieli tekisi maata vauva kainalossa sohvalla? Miltä nämä kysymykset tuntuvat kehossasi?
.:Vaihtoehto:.
Lapsi opettelee kaiken aikaa hallitsemaan taitoja elää tätä elämää. Jos tarkkoja ollaan, niin lapsi opettelee manipuloimaan. Hyvässä ihmissuhteessa sen molemmat osapuolet manipuloivat toisiaan tavoilla, joista molemmat nauttivat. Tätä sanotaan sopusoinnuksi (attunement).
Kun pääset lapsesi kanssa hyvään sopusointuun, tulee manipuloinnista niin hienovaraista, että ainoa minkä havaitset, on välillänne olevan yhteyden miellyttävyys. Jos jostain syystä huomiosi harhailee tai olet stressaantunut, lapsi reagoi huomion puutteeseen epämääräisellä kitinällä ja itkulla. Hän tekee sen saadaksesi huomiosi. Perinteisesti tästä käsketään olemaan välittämättä. Jos sen sijaan huomioit epämiellyttävän manipuloinnin olevan seurausta epäonnistuneesta pyrkimyksestä sopusointuun, tiedät mitä tehdä.
© Palauta itsesi takaisin läsnäoloon tähän hetkeen.
© Virittäydy lapsesi kanssa takaisin sopusointuun.
© Keskity tunteeseen yhteyden ilosta.
© Kaikki voittavat!
Minulla on ajatus, että tässä kiintymyksessä ja sopusoinnussa on se vaihtoehto, jota moni vanhempi kaipaa. Läsnä ollen ei tarvitse luopua kenenkään tarpeista. Ei pikkulapsiajan tarvitse olla sen enempää kärsimystä kuin elämän yleensäkään.
Olen viimeksi samantyyppisen keskustelun velloessa kirjoittanut myös aiheesta.
Vauvalle pitää olla kokonaan läsnä?Pätee muuten vanhempaankin lapseen. Tai toiseen ihmiseen yleensäkin. Lapsetkin ovat ihmisiä kaikkine tarpeineen, heillekään ei voi olla liikaa läsnä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti