Vahvistavaa

Pari kertaa olen tainnut täällä blogissakin keulia ylipitkillä sisäpyörän polkemissessioillani. Touhu saa minut ylittämään rajani ja kiehtoo myös siitä syystä, että ainakin saa valmistautuessaan ja palautuessaan syödä… Hyvä syy, eikö? Tutkimusten mukaan tällä kehon rääkkäämisellä on oikeasti tekemistä myös onnen kanssa. Se palvelee myös mielen harjoittamista, koska kehon kuuntelu on pakkotikki kovassa harjoituksessa, kuten myös sitä ennen ja sen jälkeen. Pään saaminen tyhjäksi keinolla millä hyvänsä opettaa.

Viimeisimmät neljän ja kolmen tunnin sessiot osuivat kahden viikon päähän toisistaan. Ensimmäisen jouduin hieman himmaamaan, mutta jälkimmäisen kolmen tunnin setin tiesin pystyväni ihan hyvin vetämään vaikka kuinka kovaa.

Viimeinen Spinningmaraton olikin sopivasti mitoitettu koettelemus. Uskalsin vetää sen juuri niin kova kun on hyvästä, en yhtään vähempää enkä enempää. Valmistautuminen ja itse tapahtumassa polkeminen, kaikkine ruuan ja nesteen tankkauksineen ja varusteineen, on pilkun tarkkaa. Tiedän mitä teen ja milloin ja miten sen teen, jotta saavutan tavoitteeni. Minulla on suorituksen aikana ajatuksia siitä, miten vahva ja energinen olen.

.:Satulassa:.

Mihinkään ei satu toistaiseksi. Kuulostelen asentoani, pysyykö keskivartalo kasassa? Käsien varassa ei auta roikkua. Pienet merkit käsien puutumisesta saan pois, kun korjaan enemmän painoa jaloille. Nyt spurtatataan! Reilun parin tunnin polkemisen jälkeen jalkojen käskeminen kovaan vauhtiin on vielä vaikeampaa, kuin niiden pakottaminen pysymään tahdissa vastuksen lisääntyessä. Silti spurttaan ja nousen vielä tekemään sen seisaaltaankin.

Musiikki kiihtyy, jalat pyörittävät yhä kovempaa. Pyydän itseltäni paljon. Nyt sattuu jalkoihin, takapuoleen, itse asiassa ihan joka paikkaan, mutta kaikesta huolimatta jatkan, koska siihen olen mieleni harjoittanut. Liike ei lakkaa vaikka mitä tapahtuisi. Olen tässä, tämän pyörän selässä, hikisenä ja haisevana, mutta en haluaisi olla missään muualla. Keskityn ja lisään vastusta. Etureidet eivät oikein ota käskyjä vastaan, silti en kiinnitä niihin mitään huomiota. Aion käskeä niitä vielä tunnin. Laitan välillä silmät kiinni, musiikki auttaa jaksamaan.

 

Untitled by Andrius Sta, on Flickr

.:Sohvalla:.

Tälläkin kertaa tavoittelemani 156 keskisyke toteutui. Olin keskittynyt omaan suoritukseeni ja jokainen solu teki töitä omalta osaltaan kokonaisuuden eteen. Ohjaajat olivat hyviä ja ammattitaitoisia, mukana oli helppo pysyä. Olen iloinen ja kiitollinen, että pääsin jälleen kerran tapahtumaan.

Illalla istun kotona jalat tönkkösuolattuina. Lapsen nojailu jalkoihini tai päälläni pomppiminen tuntuu siltä, että luut antavat periksi ja murtuvat… Nauran ajatukselleni. Kaikki mikä ei tapa, vahvistaa.