Tässä kirjan Mindfulness : medveten närvaro som levnadsstrategi käsittelemistä tietoisen läsnäolon harjoittamisen haasteista tai esteistä muutama sana. Kun aikaa ei ole, niin harjoittamisesta tulee vain ikävä lisäpakko elämään. Tai pitäisikö muuttaa hieman asennetta? Aiemmin aihetta on käsitelty blogissa kirjoituksessa nimeltä: Selkärankaa, kiitos!
Ajanpuute on oikeastaan ajatus siitä, että tietoisuustaitojen harjoittaminen on lisäsuorite elämään. Ajatus pakosta, joka jäytää omaatuntoa. Onko totta, että ei ole aikaa ottaa yhtä tietoista hengenvetoa puhelimen soidessa? Jokaisella on päivässä askareita, joiden aikana harjoittaminen vaatii vain keskittymistä ja jakamatonta huomioita, ei aikaa. Tarvitaan siis uusi, tietoinen suhtautumistapa.
Suorittaminen on paradoksaalista. Tarvitaan omakohtainen näkemys ja kuri harjoittaa, mutta harjoittaessa niistäkin tulisi päästää irti. Kehitystä ja kasvua ei voi pakottaa. Se tulee, jos tulee. Tarvitaan avointa mieltä ja luottamusta omaan kykyyn kasvaa omassa sisäisessä viisaudessa. Vastausten etsiminen muualta on huonoa itseluottamusta. Harjoittaminen kannattaa tehdä varmana siitä, että se vaikuttaa elämään. Sen tekeminen mekaanisesti, vasemmalla kädellä, ohi mennen ei kannata. Ota mukaan koko keho, sielu ja sydän!
 |
| Hawaii Kauai I - The myth is there by janthepea, on Flickr |
Vaelteleva, apinan mieli ei ole este. Se tulee huomioida ja päästää menemään ja kääntää huomio hetkeen. Jos mieli vaeltaa, sen kanssa on harjoitettava.
Oikean mielentilan (jännittynyt vs. rento) löytäminen on haasteellista. Rento, mutta valveilla oleva mieli pysyy helpommin aktiivisena ja osallistuvana tapahtuvassa. Rennoksi itsensä pakottaminen lisää jännitystä ja nukahtaminen on merkki siitä, että mieli ei ole tottunut olemaan valveilla levossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti