Pienen elämän etsijät

Inhimillinen tekijä 16.10.2011 etsi Pientä elämää ja esitteli kolme pienen elämän etsijää. Tässä joitain varastettuja ajatuksia ohjelmasta. Voiko kiireen ja onnen tavoittelun vaihtaa tähän hetkeen ja tyytyväisyyteen?

.:Keskustelijat:.

Marikka Bergman on Pientä elämää etsimässä kirjan kirjoittaja ja bloggaaja. Hän sanoi alkuhaastattelussa saaneensa tehokkuusajattelun ja oppimisen pakon jo kotoa isältään, jonka tavoitteena oli kasvattaa kaikkia mahdollisuuksiaan hyödyntävä ihminen. Niinpä Marikka eli 30-vuotiaaksi suorittajana. Hän on ollut 10 vuotta kotona neljän lapsensa kanssa. Hänellä oli epärealistinen kuva pullantuoksuisesta täydellisyydestä. Ulkopuolelta tuli paineita elää ”ihanaa kotiäitiaikaa” ja kaikki se meni pieleen. Palkallisella äitiyslomalla hän itse teki itselleen projekteja, eikä edes huomannut itse kaikkia projektejaan. Todellisuudessa kaaos oli lopulta niin valtava, että se pakotti ”vain” selviytymään.

Sanna Wikström on hidastaelämää-sivuston toinen perustaja ja opettaa yrityksille tiedostavaa kirjoittamista. Hän kertoo saaneensa ylennyksen kun palasi hoitovapaalta. Sitä seurasi tunne siitä, ettei selviä elämästä kaikkineen. Hän jätti työpaikan, mikä tuntui pahalta, koska hän joutui kieltäytymään ensimmäisen kerran elämässään. Yksi suuri syy oli monen äidin raskaaksi kokema valvominen. Hänellä oli takanaan kiireinen työelämäperiodi, ja raskauden loppuvaiheeseen saakka hän painoi täysillä töitä taantumassa. Nyt hän haluaa ottaa iisisti ja käytännössä määrittelee kokonaan uudelleen työelämänsä.

Sannan yritys on uusi, hän opettelee nyt hitaampaa työtahtia. Työllä on tarkoitus kattaa tietyt kiinteät kulut. Ajatuksena ei ole siis tehdä perinteisesti tietyllä teholla tiettyä aikaa, vaan kattaa kulunsa. Jos haluaa jotain muuta, lisää hankkia, niin sitten tarvitsee tehdä enemmän työtä. Sanna haluaa tehdä omat aikataulunsa, olla oman kalenterinsa herra. Sanna opettelee pienempää elämää koko ajan. Hän joutuu vastaamaan jatkuvasti ihmisten ihmettelyyn; kyllä olen menossa, minulla on ajatuksia.

Kolmas keskustelija oli Heikki Honkala, jolla on jo pitkä tovi downshiftaavaa elämää takana. Hänkin oli kokenut kovaa menoa talouspäällikkönä työelämässä, mutta lamassa työ meni. Kiire loppui ja tilalle tuli pakkosapatti. Myöhemmin hän on pitänyt sapattia ilman tavoitteita. Hänen leppoistamiseensa kuuluu elämä ilman autoa ja muutto omakotitalosta kerrostaloon. Hän on opetellut vain olemaan, mutta etsinyt myös taiteesta leppoisuutta ja sen ilmentämismahdollisuuksia elämäänsä. Hänellä on viisi lasta ja hän opiskelee edelleen taiteita, mutta väittää välttämänsä suorittamista mm. annostelemalla innostustaan.

Kuva täältä.

.:Saavuta hieno elämä!:.

Yhdessä molemmat naiset tunnustivat pyrkineensä olemaan täydellinen äiti. Valvoessa kaikki idylliset kuvat unohtuivat Sannalta. Ei voinut edes ”harrastaa leppoisaa elämää”, kun kaikki ylimääräinen jäi. Marikkaa ei saanut äitiys ensimmäisellä kerralla "pysäyttää", hän teki samaan aikaan kaikkea muutakin, täysi suorittamisvaihde päällä. Sitten kaikki romahti täysin. Lapsi tuli herättämään siitä, ettei voi elää samalla tavalla.

Tuoreille äideille sanotaan usein "Älä unohda omaa elämää" ja lehdissä myydään ideaalikuvaa täydellisestä elämästä. Saavuta hieno elämä! Jokaisen tulisi miettiä mistä se kuva tulee, onko se oma halu? Olisi hyvä miettiä, ovatko vaatimukset liian kovat töissä ja muualla.

.:Muutoksen pakko:.

Keskustelijat eivät halua enää painaa ympäripyöreää työpäivää. He eivät halua näyttää lapselle mallia kiireisestä työstä ja ennen kaikkea he haluavat jaksaa olla läsnä. . Myös lapsille mallin antaminen, että ovat nyt jo arvokkaita ja perillä on tärkeää. Nyt on jo kyllin hyvä, saa olla oma itsensä. Heikkikin suri menetettyä aikaa lastensa kanssa

Työ osa elämää, mutta se voi olla antoisaa ja tuntua harrastukselta. Keskustelijat toteavat, että entinenkin työ oli kivaa, mutta paineet liikaa. Työtä on vaikea tehdä ilman paineita ja stressiä tarvitaan, mutta samalla olisi hyvä miettiä kohtuullistamista. On ihan hyvä tehdä työtä kiihkeästi innostuneena, paljon ja kerralla, ja kiireessäkin, mutta sitten täytyy olla tasapainottavaa hiljaisuutta.

Keskustelijat toteavat, että välillä voi tehdä paljon töitä ja sitten keskittyä joksikin aikaa korjaamaan puutarhan satoa. Tavoitteena voisi olla syklisyys ja luonnon kunnioitus. Nyt ollaan ääripäässä työelämän vaatimuksissa, tämä sukupolvi alkaa tasapainottaa tilannetta, kun ihmiset eivät voi hyvin. Järjestelmä ei toimi enää ruuvia kiristämällä.

.:Onko downshiftaajan unohdettava kunnianhimo?:.

Hänen on ainakin määriteltävä onnistuminen uudestaan, keskustelijat totesivat. Ura ei välttämättä näytä vanhoilla kriteereillä miltään, mutta itse saa onnistumisen elämyksiä ja jaksaa jatkuvasti innostua samasta työstä. Ennen pysyttiin samassa työ paikassa, nyt tavoitellaan koko ajan jotain uutta.

Kohtuullistamisfilosofia on itsen tutkiskelua ja etsimistä. Jokaisen on parempi olla, kun tuntee itsensä ja antaa olla itsensä sellaisena kuin on. Työ muualla on tärkeä, mutta samalla tulee tunnistaa mikä muu asia elämässä on tärkeä. Leppoistaminen, pieni elämä ei ole pysyvä muutos, jos se ei ole omaa juttu ja tule omasta sisimmästä. Se ei ole leppoisaa, jos koko ajan kuitenkin on projekteja, esimerkiksi muutto maalle vanhaan taloon.

Jokaisen on kohdattava se mikä hidastamisessa pelottaa. Miksi tekemättömyys pelottaa? Monella ei ole mallia olemiseen, tai omasta sisältään löytyy käsittelemättömiä asioita, jotka alkavat painaa aina, jos on hiljainen hetki.

.:Luopumisia:.

Mistä keskustelijat sitten olivat luopuneet voidakseen tehdä vähemmän töitä?

He olivat priorisoineet itselle ja läheisille tärkeitä asioita muuttaneet kauemmas ja pienempään kotiin pienentääkseen lainaansa, luopuneet titteleistä ja urasta. He ovat panostaneet vain kotiin, eivätkä matkusta, pitävät minimissä harrastukset, elävät halvalla ja askeettisesti viljelemällä palstaa. Vähemmän kuluttaminen on haasteellista ja vaikeaa, ja on vaikea ymmärtää miksi joutuu selittämään valintojaan. Hidastaminen ei ole elitististä. Yksinhuoltajalla voi olla hyvä elämä, jos hän on hyvä taloudenpitäjä. Äärimmäisellä köyhyysrajalla ei voi kohtuullistaa, mutta se on myös EIn sanomista.

.:Mitä saa tilalle?:.

Keskustelijat sanovat tekevänsä työtä omassa, hitaassa tahdissa. Ihmiset eivät ole välineitä, vaan heidät kohdataan aidosti. Työelämä ei ole kilpailu, eikä eettisesti, planeetan pelastamiseksi tehdyt valinnat ole kilpailun aiheita.

Lehdissä on paljon kirjoituksia, siitä, että kun teet näin niin saavutat onnen kohtuullistamalla. Jokaisen tulisi ensin määrittää onni itselleen. Pieni onni ja rauha eivät näytä miltään. Niissä ei ole mitään kertomista. Pieni elämä on tyytyväisyyttä ja itsen löytämistä. Parasta on se, että on oman elämänsä kuljettaja, ei matkustaja ja voi päättää millaiset maisemat katsoo. Oma tulevaisuus on tässä tänä päivänä. Ei ole tavoitteita, vaan voi katsoa luottavaisena mihin pieni oma elämä riittää.

Millainen voisi olla sinun pieni elämäsi?