Pipi

Olo on tuskainen, tukkoinen, epämukava, heikko, väsynyt, elähtänyt, kypsä, hermostunut, särkevä, aristava, koskeva ja vaikka vielä mitä. Syksy pukkasi flunssan päälle jälleen kerran. Hetkessä elämistä koetellaan, enkä millään jaksaisi vaan olla. Vai jaksanko?

Laskin tämän olevan kuudes flunssa, pienellä on kahdeksas flunssa tänä vuonna. Päivähoidon aloittaminen on kaiken takana. Ei naurata. Yleensä flunssan yhteydessä saa kaiken kukkuraksi pysyä poissa jumpasta kaksi viikkoa. Sinne pääseminen on minulle tärkeää. Nyt kun olen ollut kuusi kertaa flunssassa, niin se tekee jo kolme kuukautta jumppataukoa tänä vuonna. Saattaisi käydä hermoon, jo vielä olisi olemassa ne hermot!

Olen kiukutellut aina siitä, kun olen tullut kipeäksi. Harmittaa kun väsyttää. Ärsyttää kun ei pääse sinne jumppaan. On tosi kurjaa, kun on paha olo, eikä saa nukuttua kunnolla. Mitään ei voi tehdä, kun on kipeä. Aina sitä vaan tulee kipeäksi vaikka jatkuvasti yliannostelee D- ja C-vitamiinia. Kiskon hunajaa, yrttejä, marjamehua ja inkivääriä, mikään ei auta. Mutta mitä sitten?

Olen oppinut, että kipeys, ihan niin kuin kaikki muukin menee ohi. Ihan sama, miksi siinä rypeä, kun ei se ole niin vaarallista ja menee ohi. Jään henkiin ja voin jatkaa elämääni. Aina tulee uusia päiviä, uusi jumppia ja huomenna on jo paljon parempi olo.

Tekisi mieli hehkuttaa mahdollisuuksista käpertyä sohvaan tai nukkua päiväunet. Niin ei aina ole oikeassa elämässä. Valitsen työn, kotityöt ja lapsen hoidon. Olen niiden kanssa ja annan taudin tulla tai mennä. Ihan sama. Tämä on niin tätä.

Sen verran nyt olen olotilassani rypenyt, että tuntuu, että olisin päässyt pisteeseen, jossa voin todeta, etten oikeasti menetä mitään. Enää en tiedä edes mihin muka aika olisi ollut paremmin käytettävissä menneenä viikonloppuna. Ihan sama.

Lue myös vanhoja ajatuksiani sairastamisesta ja anna niidenkin mennä:

Jääpuikkoja

Hetkeen keskittymisen vaikeus sairastaessa