Juoksemisesta flow- kokemuksena kirjoittaa blogin pitäjän puoliso, joka juoksee etsiessään mielenrauhaa ja oppiakseen epämukavuusalueella itsestään. Hän on elämän nautiskelija, joka ei pelkää tehdä itseään naurun alaiseksi. Kirjoitus fiilistelee kauden 2011 ekaa juoksukisaa, puolimaratonia.
Jotenkin vain kisapäivän aamusta lähtien on jo voittaja olo. Päivä on nätti, hivenen tuulinen, mutta ainakaan ei sada. Pieni päätös varuste vaihtoon tuli tehtyä aamusella, otan ison pussukan energiageeliä ja vedän sitä sekä ennen ensimmäistä sekä toista juomapistettä, sillä sitten varmasti kulkee!
Tunnelma oli tapahtumapaikalla heti mahtava, moni hölkkäili, lämmitteli, venytteli ja lähes kaikilla yhteisenä tekijänä iloisen päättävä ilme. Testailin kipuilevan jalkani kuntoa tekemällä pienen lämmittelylenkin lähtöalueella ja samalla poistin pientä kisajännitystä, joka väkisinkin kipusi mieleeni. Kaikki kisojen normaalit ajatukset tulvivat koko ajan mieleeni; olenhan syönyt ja juonut oikein, onhan kaikki vermeet mukana ja toivottavasti en ole tehnyt huonoa vaatevalintaa.
Nyt joka tapauksessa on myöhäistä enää vaikuttaa mihinkään näistä tekijöistä, voin vain keskittyä siihen olennaiseen, juoksuun. Aika tuntui lentävän ja pian kello oli 13.15 ja lähtölaukaus pamahti.
Lähdöstä alkaen tuntui kulkevan ihan mukavasti, jalkaan ei satu, allerginen nuha ei vaivaa ja juoksu tuntuu ihan rullaavalta. Tuntuu erinomaiselta juosta tällaisessa tapahtumassa ja olla osana sitä. Huomioin kuitenkin sen, että alkuun ei liian lujaa, antaa mieluummin kavereiden mennä vähän ohi ja sitten lopussa he saattavat tulla kuitenkin selkä edellä vastaan.
 |
| I will follow the yellow line by Jerolek, on Flickr |
Ennen ensimmäistä juomapistettä nappasin reilun annoksen geeliä ja magnesiumin. Eihän ne herkkua ole, mutta energian kyllä tuntee hetken kuluttua. Juoksu kulki hienosti tankkauksen jälkeen. Ennen kisaan kuuluvia siltojen ylityksiä on muutamat mäet ja parissa niistä aurinko paahtoi ihan mukavasti ja lisäsi lämmön tuntua. Käärin vain vauhdissa lisää hihoja ylös ja ajattelin viileitä.
Ylämäessä kannattaa keskittyä pitämään lyhyttä askellusta ja yrittää olla hieman etukumarassa. En ole mikään ylämäkiekspertti toisin kuin isäni on ollut, mutta voimaa tuntuu silti tulevan, kun kukaan ei pahemmin ylämäessä ohi pääse. Ylämäen jälkeen tulee muutenkin yksi parhaimpia hetkiä, alamäki. Juoksutekniikan osaan alamäkeen huomattavasti monia muita juoksijoita paremmin ja suorastaan pyyhällän rennosti monien ohi. Turhia ei kannata jarrutella, jos osaa rennosti rullata.
Loput geelit meni ennen toista tankkauspistettä ja tämän jälkeen ei ole enää montaa kilometriä maaliin. Ei muuta kuin hieman rivakampaa askellusta ja otetaan koneesta viimeisetkin tehot irti, nyt saa irrotella sen verran kuin yhdestä äijästä irtoaa!! Tasaisesti koitan kiihdyttää vauhtiani siten, etten varmasti kuitenkaan uuvahda ennen maalia. Se olisi noloa, omat voimat pitää tuntea.
Hyvin se menee ja viimeiset kilometrit tunnun suorastaan lentävän. Siitä jotenkin maalialueella tietää vetäneensä riittävän lujaa viimeiset kilometrit, kun ei tolkutonta loppukiriä radalla enää saa. Asiaan kuuluu näyttää itsensä voittaneelta ja suoritukseensa tyytyväiseltä. Viimeiset sadat metrit menevät kuitenkin aika sumussa ja hyvän olon tunteessa, keuhkot palaa ja jalat huutaa ja mieli myrskyää voittoa, voittoa itsestä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti