Mieltäylentävää

Koen taas tarpeelliseksi muistuttaa itseäni siitä, että muodollisessa harjoittamisessa ei ole mitään osattavaa, eikä mitään saavutettavaa.

Meditointiin liittyy valtavasti mystiikkaa. Se on hienoa, mahtavaa, uskonnollista ja vaikka mitä. Olisi parempi puhua vain harjoittamisesta; istumisesta ja hengittämisestä tai hengityksen havainnoinnista. Se koetaan vaikeaksi koska siihen liitetään niin paljon tavoitteita tai saavutettavaa. Iso uutinen on, että harjoittaessa ei tapahdu yhtään mitään.

Olet jo perillä : tietoisen läsnäolon taito kirjan mukaan, jos odottaa jotain tai haluaa muuttua tai päästä jostain eroon, vapautua tai valaistua, jää ansaan haluunsa saavuttaa jokin erityinen kokemus tai nähdä edistymistä. Ja jos ei huomaa jotain pian, alkaa epäillä omaa tietään tai osaamistaan

Ego nauttii siitä, että koet edistyväsi harjoittamisessa. Se on ansa, joka estää selkeästi näkemisen Se on itsekäs ajatus, näkemys hämärtyy ja menettää aitouden. Kaikki minään viittaavat sanamuodot ovat ajattelun tulosta ja erkaannuttavia omasta sisimmästä ja puhtaasta kokemuksesta.

 

Myöskään ikävystymisen tai uupumisen kokemisessa ei ole myöskään mitään vikaa. Kokemusten paisuttelemisessa ja sen uskomisessa että ne ovat jotenkin erityisiä on sen sijaan vikaa. Silloin kiinnyt kokemukseen, eikä harjoitus, eikä kehitys etene.

Sarjakuva täältä: Mustaheppa

Yksinkertaisuus on voimaa, kenenkään ei tarvitse tietää harjoittamisestasi. Jos saat ajatuksen, että haluaisit jakaa meditoinnin mahtavuuden jonkun kanssa, yllämainitun kirjan kirhjoittaja käskee suhtautumaan siihen ajatuksena ja menemään harjoittamaan vähän lisää. Kiusaus menee ohi.