Tässä kirjoituksessa jatkuu kirjan Intohimoinen läsnäolo : havahtuneen tietoisuuden seitsemän ominaisuutta ensimmäisen ominaisuuden hiljaisuuden käsittely. - Hiljaisuus vastaa kaikkiin kysymyksiin, tuo ideoita ja tekee yksinolosta vapauttavaa.
Pääministerinä ollessaan Indira Gandhi kysyi usein neuvoa Shankarachayalta. Eräs toimittaja huomasi hänen olevan syvän tyyneyden tilassa kerran heidän kohdattuaan ja kysyi mitä oli tapahtunut. Gandhi vastasi: ” Se oli ihmeellistä. Esitin hänelle kaikki kysymykseni, ja hän vastasi niistä joka ikiseen, mutta kumpikaan meistä ei sanonut sanaakaan.” Shankarachayan läsnäolo oli niin vahva, että se herätti pääministerin muistamaan omansa. Hän löysi itsestään hiljaisen ymmärryksen, jossa kysymykset joko löytävät vastauksen tai haihtuvat olemattomiin.
Retriitin hiljaisuudessa ihmiset ”hautuvat hiljaisuudessaan”, kun sanat eivät ehdollista havaitsemista. Huomio lepää hiljaisessa tietoisuudessa, pysyttelee siinä yhä tiiviimmin ja vahvistuu. Se hälventää myös esteitä ihmisten välillä. Lörpöttely estää todellisen viestinnän. Havahtuneen tietoisuuden tilassa ihminen tunnistaa lörpöttelyssäkin pyrkimyksen yhteyteen.
Suuret opettajat eivät usein edes toisiaan kohdatessaan sano montaa sanaa. Saattavat olla iloisia, ”tuikkia toisilleen”, mutta ei juuri muuta.
 |
| Seeing Beyond Words by slimninja, on Flickr |
.:Nerouden lähde:.
Sekavassa ahdistuksen täyttämässä mielessä nerokkaatkin ajatukset peittyvät kaiken hälyn alle tai vähintään unohtuvat heti. Neronleimaukset syntyvät usein ponnistelemattomassa tilassa, jokaisen luontaisesta oivalluskyvystä. Se on ulottuvillamme kun olemme hiljaa, kun mielemme ei määrää eli havahtuneessa tietoisuudessa. Tämä luovuus on erilaista kuin se joka kumpuaa kunnianhimosta, jota ajavat eteenpäin itsekeskeiset tarpeet, ajatukset ”minästä”. Siinä on aina egon tahra.
.:Yksinolo:.
Voimme jakaa elämämme sattumukset toisten kanssa, mutta koskaan kukaan ei koe niitä samalla tavalla kuin me. Oma matkamme ja itsemme on ainutlaatuinen ja siksi yksinolo on väistämätöntä
Kaikki ihmisen harmit johtuvat hänen kyvyttömyydestään istua hiljaa huoneessa tekemättä mitään. – Blaise Pascal
Havahtuneessa tietoisuudessa yksinolo ei aiheuta pelkoa eikä epätoivoa. Se on hiljaisuuden pyhäkkö, ainoa paikka johon yksinäisyys ei ulotu. Tällainen yksinolo ei ole eristyneisyydestä johtuvaa kärsimystä, vaan turvapaikka mielen ja kehon puuhastelun ulottumattomissa. Yksinäisyydestä tulee epäolennaista havahtuneessa tietoisuudessa. Käsitys siitä haalistuu, koska ei ole ketään joka tuntisi itsensä yksinäiseksi, eikä ketään joka puhuisi yksinolon ylevyydestä.
Haluamme niin kiihkeästi löytää aarteen tai olot, jotka toisivat meille rauhan, että emme voi levätä siinä rauhassa, joka me itse olemme. Hiljaisuus on oma syvä ja todellinen luontomme, ja voimme astia siihen tai elää siinä milloin vain muistamme sen olemassaolon. Hiljaisuudessa voimme tuntea ikuisuuden joka uinuu meissä.
Yksinäisyydessä olemme kaikkein vähiten yksin – Lordi Byron.
Lue Intohimoisesta läsnäolosta lisää:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti