Koko elämän, kaiken mitä tulee eteen, voi ottaa tietoisen läsnäolon harjoituksena, miksei sitten vanhemmuuttakin. Jos pystyy antamaan lasten ja perheen olevan opettajia, ja muistaa kuunnella huolella kaikkia elämän oppitunteja, joita vanhemmuus heittää eteen nopealla tahdilla ja usein rajustikin, se voi osoittautua hyvin arvokkaaksi.
Tänään piti julkaista jotain muuta, mutta en nyt malta mieltäni puuttua alkaneeseen julkiseen keskusteluun. Luin viikolla Hesarin laajalle levinneen kirjoituksen ”Vauvani syö vessaharjaa” lähinnä viihdyttävänä. Olisin halunnut sanoa Saska Saarikoskelle vain, että lakkautetussa Tammisaaren synnytyssairaalassa oli kyllä kuohuviinitarjoilu.
Tänään HS:n mielipidesivulla oli filosofin ja psykoterapeutin vastine ”Vauvalle pitää olla kokonaan läsnä, joka korostaa tietysti läsnäoloa. Kirjoittaja tuomitsee Saarikosken tavalla autopilotilla kasvatetut lapset terapiaa tarvitseviksi. Tykkään ajatella, että kaikkeen on ratkaisu. Siksi haluan laajentaa näkemystä ja kirjoittaa aiheesta kahdesta syystä:
1. Vanhemmuudesta kuten kaikesta on todellakin tehty suoritus – Tietoinen läsnäolo voi auttaa näkemään nämä vaatimukset ulkoa tulevina ja kohdella niitä sen mukaan. Oman elämän jokainen voi elää omien tietoisten valintojensa mukaisesti. Kenenkään huonoa omatuntoa ja oloa eivät ulkopuoliset odotukset saisi lisätä.
2. Kotona pienen kanssa on oikeasti aina välillä hieman tylsää. Siksi huomio siitä, että lasta voi hoitaa puolinaisesti tai esim. vain aivojen 20% kapasiteetilla tulee väistämättä mieleen. Olen sitä mieltä, että jos vanhempi ei voi hyvin, ei lapsikaan voi voida hyvin. Meitä on varmasti monia joille lapsen kanssa oleminen ei ”riitä”. Siinä syy minulle harjoittaa tietoista läsnäoloa. Se tekee jokaisesta hetkestä elämisen ja kokemisen arvoisen ja se ei ole pois lapselta. Päinvastoin, tietoisen läsnäolon avulla molemmat voittavat.
 |
| Child Buried in The Sand by Pink Sherbet Photography, on Flickr |
Jos tietoista läsnäoloa harjoittaa, se tapa elää kantaa ja kasvattaa myös vanhemmuuden haasteissa. Tietoisen läsnäolon harjoittamista ei tarvitse koskaan laittaa hyllylle odottamaan parempia aikoja. Vanhemmuus on harjoittamista, jos niin haluaa. Tärkein tähän asiaan liittyvä vanha kirjoitukseni on mielestäni Vanhemmuus Harjoittamisena. Allekirjoitan täysin ja haluan nostaa tässä yhteydessä esiin Kabat-Zinnin seuraavia ajatuksia:
ü Vanhempana selviytyminen vaatii aimo annoksen näkemyksen selkeyttä, luopumista ja tilanteelle antautumista. Lapset vaativat jatkuvaa huomiota oman aikataulunsa mukaan, ja kaikkein tärkeintä on, että ymmärtää lasten vaativan täyttä läsnäoloa jotta he voivat kasvaa ja kukoistaa.
ü Lasten muuttuvat ja voimakkaat tarpeet antavat tilaisuuden:
· pysyä täysin läsnä tilanteessa, sen sijaan että toimisi autopilotin ohjaamana
· kohdata tilanteet tietoisesti pikemminkin kuin mekaanisesti
· aistia lapsen olemus ja antaa sen eloisuuden tuoda samat ominaisuuden esiin itsessämme.
ü Sisäinen tuki vanhemmuudelle tulee hiljaisuudesta ja istumisesta, jos niille vain pystyy raivaamaan edes vähän aikaa. Lapsen voi ottaa syliin ja hänen hengitystään vois seurata, jos ei pääse yksinäisyyteen.
Toinen aihetta liippaava kirjoitus on Kasvattamatta olemisen taito, jossa todetaan mm. seuraavaa:
ü Se miten opetamme lapsia ja miten suhtaudumme tähän opettamiseen, on merkityksellistä, ei vain lapselle vaan myös sinulle vanhemmalle. Jos pidämme lapsia ominamme, joita muokata ja hallita omien tarpeidemme mukaan, olemme vaikeuksissa. Vanhemman tehtävä on olla viisas ja kärsivällinen välittääkseen sen mikä on elämässä tärkeintä.
ü Tarvitaan jatkuvaa tietoisuutta, jotta tästä tehtävästä suoriutuu hyvin ja pystyy suojelemaan lasta, kun hän kehittää omaa vahvuuttaan, omia näkemyksiään ja taitojaan sillä tiellä, johon he myöhemmin tutustuvat omin avuin.
Lopuksi haluan vielä muistuttaa, että kukaan ei varmaan koskaan ole kuoleman lähestyessä ollut pahoillaan siitä, että vietti liikaa aikaa läheistensä ja etenkin lastensa kanssa. Mieti jos saisit kasvattaa lapsesi uudelleen? Lapsesi eivät ole sinun, he ovat vain lainassa.
Tärkein pointtini siis: Läsnäolo ei ole keneltäkään pois!
Pitäisiköhän kirjoittaa Hesariin? Ja mikä on tässä mielestäsi tärkeintä?
* * *
PS. Vaikken aiheesta omaa kovin pitkää kokemusta löydät muut vanhemmuus aiheiset kirjoitukseni tunnisteen Vanhemmuus takaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti