Tietoisen läsnäolon opas vanhemmille, osa 3: Ajatukset eivät ole tosiasioita

Nyt seuraa kolmas osa ajatuksiani ja muistiinpanojani kirjasta tietoisen läsnäolon opas vanhemmille. Edelliset osat voit lukea alla olevista linkeistä:

Läsnäoleva vanhempi, osa 1: Elämä on tässä ja nyt

Tietoisen läsnäolon opas vanhemmille, osa 2: Integriteetti, myötäeläminen ja hyväksyminen

Kirjoitin jo joskus aikaisemmin siitä miten vanhemmat usein ovat rättiväsyneitä ja arvelin sen johtuvan pelosta. Siitä, että on koko ajan varpaillaan, mitä pienelle tapahtuu ja osaanko nyt nukuttaa pienen ajoissa ennen itkupotkuraivareita ja onko nyt mukana kaikki tarpeellinen? Monet vaarat vaanivat pientä, mutta mikä on todellista? Kaikki edelliset asiat ovat ajatuksia. Olenko oikeasti varma, että on syytä huoleen? Mikä muu on tänään totta?

Aika monta kertaa voisi pysähtyä ja keskittyä havainnoimaan ajatuksiaan. Siitä olen jo useasti kirjoittanut. Kirjassa neuvotaan:

1. Ajatusten tiedostaminen - Aina kun jokin ajatus tulee hetkellä jolloin olet keskittynyt olemaan läsnä hetkessä, totea että se on vain ajatus. Ajatukset ovat vain mielen tapahtumia, ne eivät ole oikeita, todellisia ja ennen kaikkea sinä et ole yhtä kuin ajatuksesi.

2. Ajatuksista irti päästäminen - Tarkkaile ulkopuolisena mihin se liittyy ja miten se vaikuttaa sinuun? Mieti onko ajatus totta? Ajatukset ovat vain ajatuksia, eivät muuta.” Miten reagoit? Usein reagointitapa on perua vanhoista kokemuksista. Kuinka usein edes tiedät miksi reagoit jollain tietyllä tavalla?

3. Huomion kiinnittäminen hengitykseen ja kuluvaan hetkeen – kehon tuntemuksiin. Anna kaikkien aistien puhua, tuntemukset kehossa, tuoksut ympärillä, äänet, mitä näet – arvottamatta!



mom...by sⓘndy°, on Flickr

Omat ja monen muun lähelläni olevan kotiäidin ajatukset ovat usein samalla radalla. Sitä kuvittelee, että on oltava ”pullantuoksuinen äiti”, ja esim. tehtävä tietty määrä asioita, kotitöitä, opiskelua ja ystävien tapaamista yhden ja saman päivän aikana. Tähän sitten reagoi kuten se olisi totuus ja päivän lopussa jopa arvottaa päivän sen mukaan, miten se tavoitteeseen verrattuna meni! Pelottava ajatus ja samalla stressaava. Mikä on oma tapasi tulkita tilanteita? Miten tosia tulkintasi ovat ja miten ne vastaavat todellisuutta? On tärkeää tulkita ajatuksia, mutta ei saa antautua niiden valtaan, vaan antaa niiden olla sellaisia kuin ne ovat. Moni ei pysty nauttimaan kesäaamusta omassa puutarhakeinussaan ajattelematta kaikkia puutarhatöitä jotka pitäisi tehdä!

Tietoinen läsnäolo ja mietiskely auttavat ajattelun vapauttamisessa. Olet henkisesti ja fyysisesti rauhallisempi, kun keskityt vain olemaan hetkessä eli olet tekemättä yhtään mitään. Kun opettelee katsomaan elämää, arkea ja itseään todellisina, arvostelematta, on mahdollisuus kehittyä rakastavammaksi ja avoimemmaksi. Jo pelkästään siksi, että aina on oma valinnanvapaus olemassa: Miten reagoin?



Untitled by sⓘndy°, on Flickr



Elämää on helppo elää automaattiohjauksella. Omaa elämää on niin kiire elää, ettei siinä ole tilaa elämiselle. Silloin jää huomaamatta, että omenapuut kukkivat, tänään on lapsen puolivuotispäivä tai, että ystävä tarvitsisi apua. Puhutaan ruuhkavuosista. Inhoan sitä ilmausta. Sanoisin mielelläni usein: Lakkaa olemasta olemassa ja ala elää. Automaattiohjauksessa on vaara myös että ajatukset ja reagoiminen ovat automaatilla. Se on hyvä erittäin stressaavissa elämänvaiheissa. Muulloin se estää täysin nauttimasta elämisestä hetkessä. Miltä lapsi tuntuu sylissä kun luet hänelle kirjaa? Se voi olla hetki jota suunnittelet usein; olisi mukava olla aikaa lukutuokiolle – ja sitä ei koskaan ole. Mikä silloin on tärkeintä? Jos taas pysähdyt, hengität ja tunnustelet oloasi ennen kuin teet päätöksen, tietoisen valinnan, saat päivääsi sen kaivatun lukutuokion. Tällöin toimit sydämellä ja näytät lapsellekin hyvää esimerkkiä. Tietoinen läsnäolo ”pakottaa” ottamaan kyseisen hetken rennosti.

Vanhempana on myös tosi tärkeää huomioida ajatusten lisäksi oma kulloinenkin mielentilansa ennen reagoimista lapsen tilanteeseen. Jos lapsi keskeyttää kiireen keskellä, on helppo olla oikeasti kuuntelematta tai reagoida puolihuolimattomalla automaattilohdutuksella. Tämän lapsi pidemmän päälle ainakin vaistoaa.

Miten olla olemassa?

Kiitollisuuteni on ollut hieman tiukassa löytyä tällä viikolla. En ole varma miksi. Olen olemassa ja elän omaa yksinkertaista tietäni. Joka päivä kiitollisuus aina sitten kuitenkin löytyy, niin kuin nytkin. Olen huomannut omaavani jatkuvasti ajatuksia siitä miten kiitollinen olen omasta perheestäni. Siitä ei voi koskaan olla liian kiitollinen. Lapsen kanssa olen ollut kiitollinen pienistä, hassuista iloista ja hymyistä leikkiä seuratessani. Uskaltauduimme myös ulos muutamana päivänä ja olen kiitollinen pitkistä kävelyistä pakkasessa, jotka pistivät koko kehon töihin.

Olen lukenut kaikenlaista sekalaista ja olen kiitollinen kaikesta lukemastani ja ehkä jotain oppimastani. Tänään olen kiitollinen siitä miten vanhasta saa uutta kun keksii vaan keinot. Ja siitä, miten kaikki järjestyy juuri niin kuin haluan, kunhan maltan.

Ja muodollinen harjoitus, lyhyt raportti: alan olla hirttäytynyt siihen. Riippuvainen. Apua.

Untitled by sⓘndy°, on Flickr

Haluan jakaa muutaman vanhemman blogin jotka liippaavat tietoista läsnäoloa omalla painotuksellaan, kevyemmin ja vakavammin. Blogeilla on valtaisat arkistot ja vanhemmuusasian kaivamiseen saa käyttää aikaa. Hyviä oivalluksia on paljon.

Zenhabits ja sen sisarsaitti Zenfamilyhabits

Mindfully mothering

Mindfulnessmamma

Loppuun Gandhin sanoja:

“Jos haluamme pitää parempaa huolta lapsistamme, meidän täytyy pitää parempaa huolta itsestämme. Jotta tietäisimme mitä meidän tulee tehdä, meidän tulee ensin tietää miten olla olemassa – TIETOISESTI JA TÄYDESTI LÄSNÄ LAPSILLEMME. Sinun täytyy olla se muutos, jonka haluat nähdä maailmassa.”

M. Gandhi

Tietoisen läsnäolon opas vanhemmille, osa 2: Integriteetti, myötäeläminen ja hyväksyminen

Hei sinä isä tai äiti, tai vanhemmuudesta muuten kiinnostunut, tässä osa kaksi ajatuksiani ja muistiinpanojani kirjasta tietoisen läsnäolon opas vanhemmille. Ensimmäisen osan voit lukea alla olevasta linkistä:

Läsnäoleva vanhempi, osa 1: Elämä on tässä ja nyt

Kirjassa esitellään Kabat-Zinnien tietoisen läsnäolon vanhemmuuden 3 peruspilaria: Integriteetti, myötäeläminen ja hyväksyminen. Lainausmerkeissä alla on heidän kuvauksensa ja muussa tekstissä kirjan kirjoittajien mietteitä ja omia pohdintojani.

Untitled by sⓘndy°, on Flickr

.:1. Integriteetti:.

”Lapsella on oikeus olla mikä hän on, ei sellainen kuin vanhemmat haluaisivat hänen olevan. Kunnioita ja rakasta häntä sellaisena kuin hän on. Silloin lapsi uskaltaa asettua vastaan ja se on merkki siitä, että hän kokee turvallisuutta ja uskaltaa ottaa paikkansa. Eli on olemassa tietty, terve etäisyys, oma tila. Silloin oma persoona pääsee kehittymään yksilöksi.”

Mitä odotuksia vanhemmalla on? Voiko jokin lapsen valinta aiheuttaa pettymyksiä? Jokainen voi miettiä vaikuttaako se miten minua on kohdeltu? Onko persoonani otettu huomioon? Teinkö asioita päinvastoin uhmasta?

Jokaisella lapsella on oma temperamentti. Se sanelee miten lapsi kokee vastoinkäymiset, kuinka reagoin pään lyömiseen lattiaan, kuinka paljon äänet häiritsevät jne. Jokainen vanhempi haluaa, että oma lapsi olisi ”helppo”, aina aurinkoinen ja esimerkiksi helposti missä vain nukkuva. Siitä miten oman lapsen temperamentin ottaa ja miten paljon sitä vertaa toisten lapsiin voi olla paljon vahinkoa. Temperamenttierojen olemassaolon ymmärtäminen ohjaa ensimmäisen kerran polulle, joka antaa mahdollisuuden kunnioittaa lapsen integriteettiä. Temperamenttierojen vaikutus vauvan päivärytmiin kuvataan mielestäni hyvin kirjassa Opi kuuntelemaan vauvaasi / Tracy Hogg ja Melinda Blau. Sitä on jonkin verran parjattu, eikä kaikkea pidä ottaa kirjaimellisesti. Minulle kirjasta on ollut paljon hyötyä, koska lapseni sattumalta edustaa yhtä temperamenttityyppiä puhtaasti. Silloin neuvot toimivat varsin hyvin.

Minulla on ollut onni saada kasvaa persoonaani kunnioittavassa kodissa. Aika ajoin tosin mietin, paljonko omia unelmiaan äitini toteutti viedessään meidät pienestä asti ratsastustunneille. No, eihän meistä mitään huippuratsastajia ole vielä tullut. Usein ponien viedessä meitä kuin pässiä narussa meitä pelotti, mutta aina äiti kyllä kysyi haluammeko jatkaa. Ja aina halusimme. Murrosikä meni täysin ongelmitta ohi, sitä ei itse asiassa varmaan koskaan tullutkaan. Otin ja sain oman paikkani perheessä, yrityksessämme ja omissa harrastuksissani. Olin koulussa hikari ja pääsin opiskelemaan. En varmasti tuottanut vanhemmille pettymyksiä. Päinvastoin, äiti ei halunnut tuottaa minulle pettymyksiä. Äiti sanoi etten varmaan pääse yliopistoon ensimmäisellä yrityksellä – ja en sitten päässytkään ykkösvaihtoehtooni.

Untitled by sⓘndy°, on Flickr

.:2. Myötäeläminen:.

”Asiat tulee nähdä lapsen näkökulmasta. Miten aikuinen reagoi? Ei voi kunnioittaa integriteettiä jos ei elä myötä. Erityisen vaativaa myötäeläminen on, jos lapsi on vaativa, esim. yleisesti ärtyvä ja meluisa. Törmäyksen aiheuttaa se mitä vanhempi haluaa tai uskoo olevan parasta versus mitä lapsi itse tuntee. Tästä olisi hyvä keskustella, pyrkien vahvistamaan ja heijastamaan lapsen kertomaa. Joskus keskustelun ajoitus on tärkeä, jotta ei saada aikaan lisää vastarintaa.”

Myötäeläminen on helppoa jos lapsen temperamentti noudattaa vanhemman omaa temperamenttia. Jos tässä on taas suuri ero, on vanhemman vaikea ymmärtää miten lapsi reagoi vaikka pään lyömiseen lattiaan niin voimakkaasti. Tai miksi lapsi kaipaa niin paljon lohdutusta.

Oma lapsuus kului pitkälti koulukiusaamisen varjossa. En osaa sanoa, oliko jatkuva kehotus olla välittämättä myötäelämistä. Usein muistan kyllä äidin sanoneen, että hän ymmärtää, että on paha mieti tai että on kurjaa. En usko, että vanhemmat olisivat asialle voineet mitään sen enempää tehdä. Tosiasia on, että kiusaaminen loppujen lopuksi teki vahvemmaksi. Näin ei kuitenkaan käy automaattisesti. Vanhemman vastuu on suuri ja myötäeläminen kiusaamistilanteissa voi olla vaikeaa jos itse ei ole ollut koskaan kiusaamisen kohteena. Jos taas itse on ollut kiusattu, on vaarana että reagoi liian vahvasti lapsen pieniinkin viesteihin kiusaamisesta.



Untitled by sⓘndy°, on Flickr

.:3. Hyväksyminen:.

”Hyväksyminen ei ole alistumista. Hyväksymällä otamme ensimmäisen askeleen tullaksemme vaikeuksista täysin tietoiseksi. Sitten voimme tilanteen salliessa vastata viisaasti sen sijaan, että vaikeuksia käsitellessämme reagoisimme automaattisesti vanhoja (usein huonoja) menettelytapojamme soveltaen. Hyväksymme elämän sellaisena kuin se todellisuudessa on, tulkitsematta ja arvostelematta. Vasta kun hyväksymme ongelman/ajatuksen/lapsen voimme aktiivisesti etsiä uutta näkökulmaa. Käsitellä asiaa. Emmekä vain reagoi. Kun kunnioittaa lapsen integriteettiä ja suhtautuu myötäeläen, osoittaa hyväksyvänsä lapsen kokonaisuutena, sellaisena kuin hän on. Lapsesta tulee silloin omanarvontuntoinen yksilö. Lisäksi on hyvä näyttää lapselle että kaikki tunteet ovat hyväksyttyjä.”

En usko että mikään on tärkeämpää kuin hyväksyä oma lapsi, oma vauva juuri sellaisena kuin hän on. Suurimmat pettymykset tulevat sitä, että haikailee sen ideaalikuva perään. Tai mieltää ystävän lapsen helpommaksi, rohkeammaksi tai kuvittelee lapsen kehityksessä olevan ongelmia. Omaksi onnekseni minulla ei ollut mitään haavekuvaa vauvasta. Päätin hyväksyä hänet jo ennen kuin hän oli syntynytkään. Nyt, joka päivä muistan tämän. Hyväksyn hänet ja hänen käytöksensä – pääasiassa siksi kuin en muuta voi. Hyväksyminen auttaa elämään hetkessä murheista vapaana. Sen sijaan, että jatkuvasti ärsyyntyisin siitä, että miksi oma lapseni ei osaa vieläkään samoja temppuja kuin naapurin Saara.

Viikkaamista

Meillä usein toistuva käytännön harjoitus on lapsen vaippojen viikkaaminen. Tietysti pyykkien ripustaminenkin käy hyvin tietoisen läsnäolon käytännön harjoittamisesta, mutta vaippojen viikkaamisessa on jotain vielä rutiinimpaa ja riittävästi ihan samanlaista toistoa. Se on tarpeeksi yksinkertaista.

Aikaa menee ehkä viitisen minuuttia ja sen ajan voi hyvin olla vain siinä hetkessä. Koska viikkaamiseen liittyy harsojen kurottelua pyykkinarulta ja käsien nostamista viikkausliikettä tehdessä, samalla voi tarkistaa keskilinjan ja kehon liikkeet. Olenko vinossa? Seisonko tasan, paino molemmilla jaloilla? Tuntuvatko kädet väsyneiltä? Miltä kehossa tuntuu? Missä ajatukset sitä paitsi ovat? Ja palaan tähän hetkeen. 

 

Mökkipyykillä.

 

Lopputulos. Käyttövalmiina.

Ps. Ohje taitokseen löytyy täältä.





Majatalo

Waggon & Horses, Beckhampton by ....Tim, on Flickr

Mieli on kuin majatalo.

Saapumisia ja lähtöjä runsaasti joka päivä:

onni, masennus, kataluus

ilmentyvät tietoisuudessa kuin yllätysvieraat.

Toivota tervetulleeksi,

vaihda kuulumiset,

vilkuta hyvästiksi,

vaikka ovellesi saapuisi joukko suruja,

jotka julmasti pyyhkäisevät

huonekalut talostasi.

Kohtele kuitenkin vierailijaa kunnioittavasti.

Hän voi kirkastaa Sinulle jonkin aivan uuden ilon.

Synkkä ajatus, häpeä, pahansuopuus;

tervehdi heitä kaikkia ovella nauraen

ja kutsu heidät sisään.

Kohtaa tulijat kiitollisena,

sillä heidät on lähetetty

jostakin tuolta puolen

Sinulle oppaiksi.

                         Rumi, 13. vuosisadan suufirunoilija

*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~*~

Runo on tällä hetkellä lukemastani kirjasta Mielen taito : vapauta ajatuksia - kehitä tunteita.

Luitko runon keskittyneesti? Mikä oli sen sanoma? Miten se liittyy tietoiseen läsnäoloon?

Läsnäoleva vanhempi, osa 1: Elämä on tässä ja nyt

Liittyen blogissani olevaan vanhemmuus teemaan, aloitan nyt muistiinpanojeni julkaisemisen kirjasta Tietoisen läsnäolon opas vanhemmille. Sen ovat kirjoittaneet ruotsalaiset Heidi Andersen & Anna-Maria Stawreberg, joiden ajatukset pohjautuvat aika pitkälle Jon Kabat-Zinnin ideologiaan.

.: Elämä on tässä ja nyt:.

Miten vanhemmuus saisi lisää tilaa? Miten saamme tasapainoon omat ja toisten vaatimukset ja toivomukset? Ettei meiltä jäisi huomaamatta lapsen kasvun eri vaiheet. Tietoisessa läsnäolossa on kirjoittajien mukaan kyse siitä, että eletään tässä ja nyt (siinä missä todella olet) sen sijaan, että olet tuolla ja sitten. Ainoa aika joka todella on, on juuri nyt. Pitää myös opetella arvostamaan elämää ja vaikuttamaan siihen ottamalla lähtökohdaksi kuluva hetki.

Tietoisessa läsnäolossa kiinnitetään tietoisesti huomiota tähän hetkeen. Tarvitaan ”vain” valppautta, huomiokykyä, terävänäköisyyttä ja viisautta. Viisaus tarkoittaa asioiden todellisen tilan ymmärtämistä, ilman että takerrutaan omiin kuvitelmiin, ajatuksiin tai näkemyksiin. Kabat-Zinnin määritelmä tietoiselle läsnäololle kuuluu: Se on se tietoisuus joka kehittyy kun asioihin kiinnitetään tietoista huomiota: tässä hetkessä, arvostelematta, hyväksyen ne sellaisina kuin ne ovat.



嗚...大家都欺負我!! by sⓘndy°, on Flickr

Kun on tietoisesti läsnä ja hyväksyvä, lakkaa yrittämästä enemmän tai vähemmän tietoisesti ratkaista niitä pieniä ja suuria ongelmia joita syntyy lähes päivittäin. Kun ei yritä muuttaa ongelmaa tai torjua sitä, vaan näkee tilanteen tai sen aiheuttaman pahan olon sellaisena kuin se on, huomaa, mitä on tehtävä.

Vanhemmuudessa toimii erityisen hyvin tietoinen läsnäolo koska se on tapa elää. Se ei vain tarjoa tapaa käsitellä stressiä vaan tavan asennoitua perhe- elämään. Se opettaa olemaan tekemättä hätäisiä arvioita, valitsemaan oikein, hyväksymään ja jopa nauttimaan elämästä enemmän.

Kirjoittajat sanovat vanhemmuuden olevan sisäistä työskentelyä. Sillä he tarkoittavat sitä, että tutkii mikä motivoi, näkee heikkoutensa ja huomaa kehittymismahdollisuutensa. Näin vanhemmuudesta tulee mahdollisimman hyvää. Elämää ei voi suunnitella, etenkään perhe- elämää. Se on vain hyväksyttävä. Tilanteita syntyy ja kohta ne ovat ohi.

Untitled by sⓘndy°, on Flickr

.:Mitä lapset todellisuudessa tarvitsevat?:.

Mihin me vanhempina pyrimme tai mikä on tavoitteemme? Haluamme varmaan kaikki, että lapselle syntyy luja itseluottamus ja luottamus omaan vaistoonsa. Lapsi osaa olla myötäelävä toisten kanssa. Tähän lapsi tarvitsee:

1. Tavoitteellisen vanhemman
2. Itsestään huolta pitävän vanhemman
3. Tietoisen vanhemman, joka muistaa millaista on olla lapsi
4. Vanhemman, joka ilmentää toiminnassaan ymmärtävänsä oman lapsuutensa vaikutuksen kaikkeen
5. Pahalta suojelevan vanhemman, mutta joka tukee ongelmanratkaisua, ei ratkaise ongelmia
6. Vanhemman joka on oma itsensä, aito
7. Tarvehierarkian huomioivan vanhemman. Näitä tarpeita ovat:
1. Fyysiset perustarpeet: ruoka, happi, uni, vesi
2. Turvallisuus
3. Yhteishenki ja seurustelu
4. Arvostus. Huom. Se on eri asia kuin kehuminen. Piirustuksesta voi kysellä: Miten keksi käyttää tuota väriä? Kerro vähän piirtämisestä. Oletko itse tyytyväinen? Tämä siis hienoksi kehumisen sijaan.
5. Itsensä toteuttaminen – lapsi saa puuhata rauhassa mielenkiintonsa kohteiden kanssa

***

Kuulostaa varsin haasteelliselta? Kukaan ei ole väittänyt vanhemmuutta helpoksi. Oma ajatukseni on, että monet odotukset ja opetukset vievät asioita liian monimutkaisiksi. Parempi toteuttaa vanhemmuutta fiilispohjalta, hetkessä läsnä ollen!

Pukemista

Mikään ei aiheuta minussa säännöllisesti niin paljon turhautumisen ajatuksia ja ärsyyntymisen tunnetta, kun lapsen pukeminen. Se on samalla vaikeinta näissä vanhemman velvollisuuksissa. Oikea määrä vaatteita on osattava valita joka keliin. Kiitos pohjoisen sijaintimme ja tämänhetkisen ilmanalan lapselle puetaan 16 vaatekappaletta kun hän menee päiväunille vaunuihin pihalle. Ja lapsi vastustelee joka ikisen niistä päälle laittoa. Ja itkee. Hän on aina vihannut pukemista. Mikään ei auta, paitsi nopeus.

Lapsen pukeminen on siis oiva tietoisen läsnäolon harjoitus joka toistuu vähintään kerran päivässä. Pyrin pysymään rauhallisena ja tarkkailen lapsen reaktioita sopeuttaen niihin omia liikkeitäni ja sanojani. Hengitän todella monta kertaa syvään kolmesti. Lopuksi lohdutan lapsen uneen.

Kuvassa on vain OSA vaatteista.



Syrjähyppyjä yksinäisyyteen

.:Yksinäisyydestä, Metsästä, Kaupungeista ja Rakkauksista:. 

Kirjailija Tomi Kontio on kirjoittanut tämän päivän Hesarin Minä Rakastan artikkelin. Hän rakastaa yksinäisyyttä, vaikka ei toivo sitä kenellekään. Hänen yksinäisyytensä on vapaaehtoista. Se on muistettava, koska se muuttaa aika paljon näkökulmaa.

Hänen ajatuksensa siitä, että ihminen ei tarvitse toista ihmistä poistamaan yksinäisyyttä, on hyvä huomio. Yksinäisyyden voi vain unohtaa yhdessäolon hetkinä. Kaikkien olisi hyvä muistaa, ettei toisiin ihmisiin, niin kuin ei mihinkään, kannata ripustautua yksinäisyyttään paetessaan. Siitä seuraa vain pettymyksiä. Sosiaalinen media laittaa meidät kuvittelemaan, että tunnemme paljon ihmisiä. Kontio kirjoittaa, että siellä surffatessaan unohtaa itsensäkin. Kirjailijan on hyvä viihtyä yksinäisyydessä ja kammota sosiaalisuutta, siitä on ammatissa etua.

Hän kirjoittaa joutuvansa olemaan niin paljon läsnä viidelle lapselleen, että yksinäisyys on haave, jota rakastaa. Siksi hän ottaa syrjähyppyjä yksinäisyyteen. Hän pettää tietoisesti sitä piiriä, joka saa hänet unohtamaan yksinäisyyden. Hän pettää rakkaimpiaan, jotta voisi rakastaa pettämiään. Kontio menee ulkomaille yksin, tai kellariin kirjoittamaan tai vain viimeisenä nukkumaan. Viimeksi mainittu ”yksinäisyyden simulointi” onnistuu keneltä vain. Hetkeen palaaminen on hiljaisuudessa yksin helpointa.

Olen ajatellut luonnon olevan hyvä paikka olla yksin ja sinne yleensä menenkin olemaan itseni kanssa. Kontio kirjoittaa, että luonnossa ei synny oikeaa erillisyyden tunnetta, koska luonto kahmaisee ihmisen sisäänsä. Metsässä voi olla yksin vain metsän kanssa yhdessä. Se antaa minulle ajateltavaa. Sen sijaan Kontiolle vieras kaupunki vieraassa maassa on paras paikka olla yksin ja tuntea oma erillisyytensä. Vieras paikka alleviivaa sen miten siihen ei ole mitään kosketuspintaa, on koottava oma yksinäisyytensä. Kontion mielestä kommunikointi ilman kieltä paljastaa ihmisten välisen sukulaisuuden yksinäisyydessä. Se herättää minussa taas vahvan ajatuksen kaiken liittymisestä kaikkeen, jonka huomaa ravistelevan kokemuksen kautta, tässä tarinassa yksinäisyys tuo sen esiin.

Lonely by alternakive, on Flickr

Kontion rakkaus yksinäisyyteen antaa paljon, mutta vie myös paljon. Niin on laita kaikkien rakkauksien.

Selviytymiskeinoja vauva-ajalle

Tietoisen läsnäolon opettaja ja kehopsykoterapeutti Leena Pennasta on haastateltu Vauva-lehden viime vuoden artikkeliin nimeltä 9 selviytymiskeinoa vauva-ajalle jonka löydät hänen sivuiltaan kokonaisuudessaan.

Meditation Begins at Birth
by premasagar, on Flickr

Allekirjoitan artikkelin tietoisen läsnäolon vinkit vanhemmille. Aina kaikki ei ole ehkä niin huonosti, tai kaikki artikkelissa maalatut kauhukuviot eivät toteudu, mutta vauva-aika on melkein poikkeuksetta kaikille rankkaa aikaa. Olen miettinyt paljon mistä se johtuu, ja en keksi muuta kuin että se on pelkoa tuntemattoman edessä. Tietoinen läsnäolo helpottaa olemaan huolehtimatta liikoja tulevaisuudesta ja rentoutumaan kaaoksen keskellä. Myöhemmin aikaa kuulemma ajattelee lämmöllä ja siihen kaipaa takaisin. Siksi olet yrittänyt ajatella, että hetkessä elämällä tulee niitä pysyviä, ehkä kauniitakin muistoja.

Vanhasta elämästä on jossain määrin luovuttava ja se tuo tuskaa, jos ei osaa mieltää vauvan hoitamista tärkeimmäksi tehtäväkseen. Itselläni on ollut sama ajatus kuin artikkelissakin, että tämän hetkinen tehtävä on tärkein tehtävä. Ei ole muuta sen tärkeämpää, muut asiat, tai vaikka lehden lukeminen jonka ennen ehti tehdä aamulla voi odottaa.

Helposti sanottu! Suosittelen kokeilemaan. Se vaatii tahdonvoimaa, että edes muistaa vauva-arjessa olla läsnä. Mutta aina voi aloittaa alusta, taas huomenna. Tietoinen läsnäolo on armollista.

Kiitosta

Pakkanen on ollut päivän sana. Saa olla tarkkana, että selviytyy ja kun selviytyy siitä voi olla kiitollinen!

ù  Kiitos kaunis kovasta pakkasesta joka pistää keuhkot huutamaan, elossa olosta.

ù  Olen kiitollinen siitä, että auto on toiminut joten kuten ja olemme päässeet kotiin asti takaisin.



pere vilanova:terra de llàgrimes i vent by visualpanic, on Flickr

Muita aiheita kiittää ovat olleet tällä viikolla:

ù  Kiitos kaunis saamastani avusta. Harvoin joudun pyytämään. On niin sääli kun ei itse pysty juuri ketään auttamaan kun on kiinni pienessä lapsessaan.

ù  Olen kiitollinen keskittymiskyvystäni. Se auttaa tekemään yhtä asiaa kerrallaan ja pysyttelemään hetkessä.

ù  Kiitos kaunis energisoivista tapaamisista.

Vanhemmuus harjoittamisena

Koko elämän, kaiken mitä tulee eteen, voi ottaa tietoisen läsnäolon harjoituksena, miksei sitten vanhemmuuttakin. Taito vaatii kuitenkin paljon harjoittamista, ja en itse usko, että sen voi aloittaa ja tuoda rutiiniksi rankkana vanhemmuuden alkuaikana. Se on niin suuri elämänmuutos, jossa riittää haastetta muutenkin! Jos tietoista läsnäoloa on kuitenkin harjoittanut, se tapa elää kantaa ja kasvattaa myös vanhemmuuden haasteissa. Tietoisen läsnäolon harjoittamista ei tarvitse koskaan laittaa hyllylle odottamaan parempia aikoja.



Untitled by sⓘndy°, on Flickr



Jon Kabat-Zinn kirjoittaa kirjassa Olet jo perillä : tietoisen läsnäolon taito kuinka hän tietoisesti päätti ottaa lapset ja elämän lasten kanssa harjoituksena. Siteeraan tässä postauksessa hänen ajatuksiaan. Jos pystyy antamaan lasten ja perheen olevan opettajia, ja muistaa kuunnella huolella kaikkia elämän oppitunteja, joita vanhemmuus heittää eteen nopealla tahdilla ja usein rajustikin, se voi osoittautua hyvin arvokkaaksi. Jotain saman kaltaista omassa päässäni on liikkunut menneen vuoden aikana ja koen lapsen kanssa elämisen vahvasti mahdollisuutena harjoittaa tietoista läsnäoloa.

Jon kirjoittaa, että häntä ei surettanut luopua meditaatioretriiteistä, koska hän näki kuinka lasten kanssa eläminen sisälsi suurimmaksi osaksi ne asiat joista hän oli luopumassa. Jokaista lasta voi hänen mukaansa pitää pikku buddhana tai zen-mestarina, omana yksityisenä meditaatio-opettajana. Lapsen läsnäolo ja toiminta saavat vanhemman takuulla ärsyyntymään ja haastavat kaikki uskomukset ja rajoittuneet käsitykset antaen loputtomasti mahdollisuuksia päästää irti asioista joihin itse kukin on takertunut.

Lapsen kanssa eläminen on retriitti joka kestää ainakin 18 vuotta, usein ilman lomia. Retriitin aikataulu on täysin säälimätön ja se vaatii jatkuvasti epäitsekkäitä tekoja ja rakastavan lempeää otetta. Selviytyminen vaatii aimo annoksen näkemyksen selkeyttä, luopumista ja tilanteelle antautumista. Lapset vaativat jatkuvaa huolenpitoa, sylissä pitämistä, kävelyttämistä, ruokkimista, leikkimistä ja lohduttamista oman aikataulunsa mukaan, ja kaikkein tärkeintä on, että ymmärtää lasten vaativan täyttä läsnäoloa jotta he voivat kasvaa ja kukoistaa.

Lasten muuttuvat ja voimakkaat tarpeet antavat tilaisuuden

·         pysyä täysin läsnä tilanteessa, sen sijaan että toimisi autopilotin ohjaamana

·         kohdata tilanteet tietoisesti pikemminkin kuin mekaanisesti

·         aistia lapsen olemus ja antaa sen eloisuuden tuoda samat ominaisuuden esiin itsessämme.

Vanhemmuus vaatii usean ihmisen kokopäiväisen työpanoksen. Alkuun ei ole juuri lainkaan hengähdystaukoja. Lapsen mukana ei tule ohjekirjaa. Vanhemmuuteen ei ole valmennusta, vain Siperia opettaa. Vanhemmuus on maailman vaikein työ tehdä hyvin, ja suurimmaksi osaksi et voi tietää edes pärjäätkö hyvin tai mitä se edes tarkoittaa.



游泳可以嗎?! by sⓘndy°, on Flickr



Lapset kokeilevat jatkuvasti rajojasi tutkiessaan maailmaa. Ja he muuttuvat kasvaessaan ja kehittyessään niin paljon, että vanhempi ei voi suhtautua heihin muutoin kuin olemalla valppaana tilanteessa. Kaikki lapsenhoitorutiinit on hoidettava samalla kun hoitaa haastavia ja luovuutta vaativia, kokonaan uusia tilanteita! Lapsille kehittyy omat käsityksensä ja vahva tahtonsa. Selkeästi näkeminen ja tilanteiden kohtaaminen viisaasti ja tasapainoisesti on haastavampaa, mitä vanhemmaksi lapset kasvavat. Lista tilanteista, joissa lapset kiusaavat toisiaan, kieltäytyvät kuuntelemasta ja ottamasta neuvojasi vastaan, on loputon. Yhteistä näille tilanteille on se, että mielenrauhasi ja selkeytesi ovat niissä vaakalaudalla ja olet niissä hukassa. Tilanteista pakeneminen ei palvele ketään ja lapset näkevät kaiken tekemisesi ja ajatuksiesi lävitse.



Untitled by sⓘndy°, on Flickr



Mikään ylläkuvatusta ei ole este tietoisen läsnäolon harjoittamiselle. Ne ovat itse harjoitus, jos haluat niin. Muutoin vanhemmuudesta tulee taakka, jossa tarkoituksen puuttuminen, saattaa johtaa siihen, että et näe ja osaa olla kiitollinen hyvyydestä lapsissasi ja itsessäsi. Lasta ei tule haavoittaa ja väheksyä, siitä voi seurata ongelmia itseluottamukseen ja omanarvontuntoon.

Vanhemmuuteen tarvitaan energiaa, joka ravitsee ja elävöittää vanhempia. Sitä voi saada ulkopuolelta kumppaniltaan, perheenjäseniltään ja ystäviltä. Sisäinen tuki tulee hiljaisuudesta ja istumisesta, jos niille vain pystyy raivaamaan edes vähän aikaa. Lapsen voi ottaa syliin ja hänen hengitystään vois seurata, jos ei pääse yksinäisyyteen. Hetki on arvokas, oli se vaikka kuinka lyhyt. Tietoisuus kehosta ja hengityksestä ja läheisyys auttaa lasta aistimaan tyyneyden, hiljaisuuden ja hyväksynnän. Samalla lapsen rentous, joka on paljon syvempää ja puhtaampaa, koska se on vaikka aikuisten ajatuksia ja huolia, auttaa vanhempaa olemaan enemmän läsnä, tyynempi ja rennompi.

Vanhemmuus on peili joka pakottaa jokaisen katsomaan itseensä. Jos voit oppia havainnoistasi, voit kasvaa myös itse.Se voi olla tietoisen läsnäolon harjoituskenttä, mutta Jon kirjoittaa, että se ei ole heikkosydämisiä, laiskoja, itsekkäitä, eikä toivottoman romanttisia varten. Jon Kabat-Zinn on kirjoittanut vaimonsa kanssa kokonaisen kirjan aiheesta Everyday Blessings: The Inner Work of Mindful Parenting. Se on lukulistallani.

Lapsesi eivät ole sinun

Nyt on vihdoin tullut se hetki, että blogiin ilmestyy seuraavien viikkojen ajan hieman enemmän kirjoituksia jotka liippaavat läheltä vanhemmuutta. Näkökulma on kuitenkin tietoisen läsnäolon. Samalla tein uuden kategorian vanhemmuus. Ei niin, että vanhemmuudesta mitään tietäisin, mutta kirjoitan nyt kuitenkin. Uuden taidon opetteluun menee aina vähintään 10 000 tuntia. Vähän yli vuotiaan äidillä uupuu vielä tunteja tästä, mutta kohta ne ovat täynnä. Totta puhuen, vanhemmaksi opetteleminen on varmasti koko elämän tehtävä. Siihen ei koskaan ole valmis. Mielestäni vanhemmuus on hyvä tilaisuus opetella tietoisesti läsnä olevaksi. Itselleni se on ollut elämää mullistava matka. Haluan jakaa siitä nyt paloja täällä blogissa.

Tässä muutama jo aiemmin ilmestynyt lapsen nukkumiseen liittyvä postaus:
Lapsen nukuttamisesta
Kuolema kuittaa univelat
Ja yksi käytännön harjoitus: Sosetta koko elämä

Haluan kuitenkin aloittaa tällä Kahlil Gibranin ajatelmalla.

Sinun lapsesi eivät ole sinun lapsiasi

he ovat itseensä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia

He tulevat sinun kauttasi mutta eivät sinusta

ja vaikka he ovat sinun luonasi he eivät kuulu sinulle.

Voit antaa heille rakkautesi mutta et ajatuksiasi

sillä heillä on heidän omat ajatuksensa.

Voit pitää luonasi heidän ruumiinsa mutta et heidän sielujaan

sillä heidän sielunsa asuvat huomisessa

jonne sinulla ei ole pääsyä, ei edes uniesi kautta.

Voit pyrkiä olemaan heidän kaltaisensa

mutta älä yritä tehdä heistä itsesi kaltaista

sillä elämä ei kulje taaksepäin eikä takerru eiliseen.

Sinä olet jousi josta sinun lapsesi lähtevät kuin elävät nuolet.

kun taivut jousimiehen käden voimasta

taivu riemulla.

Untitled by paul goyette, on Flickr

Vuori

Kaipaan metsäretkiä, nyt on niin kovin kylmä. Mietin metsän sijaan vuoria. En ole koskaan ollut kunnolla vuorilla. Vähäiset vaelluskokemukset ovat olleet pientenkin korkeuskäyrien vihaamista. En taida sopia vuorille. Usein puhutaan, että vuorilla on rauha meditoida. Niin se voi olla. Tosin uskon, että rauha voi aloittelijalle löytyä mistä vaan luonnosta.

Sielunmaisemana on tänään välkkynyt vuori. Koetan tällä hetkellä kiivetä vuorelle kuvainnollisesti ja se tuntuu vähän loputtomalta.

Mt.Fuji of Pearl. by Sengetsu _ lunar-tears, on Flickr

Luen edelleen Kabat-Zinnin kirjaa Olet jo perillä : tietoisen läsnäolon taito. Siinä puhutaan vuorimeditaatiosta. En niinkään ole innostunut kuvittelemaan vuorta istuessani, paitsi ehkä istuma-asennon pitämiseksi. Kehon olisi hyvä tuntua vakaalta kuin vuori ja näyttää hyvin keskilinjatulta. Jotain pysyvää ja majesteettista alkuvoimaa vuorissa on. Kirja neuvoo, että mielikuvaa vuoresta voisi käyttää tukena pysyäkseen puhtaana ja pelkistettynä tässä hetkessä. Vuori on pysyvän rauhan ja läsnäolon vertauskuva. Sellaisena vuorta tänään ajattelen. Joskus voisi paeta vuorille.

Lintuparvi lentää korkealla jäljettömiin,
viimeinenkin pilvi haihtuu pois.

Istumme kaksin, vuori ja minä,
kunnes jäljelle jää vain vuori."

-Li Po

Kivijalka, osa VI

Lue näistä linkeistä tietoisen läsnäolon perusteiden edelliset osat:

Kivijalka, osa I

Kivijalka, osa II

Kivijalka, osa III

Kivijalka, osa IV

Kivijalka, osa V

Tässä kuudes ja viimeinen osa. Tulen palaamaan kirjaan johtajuuden ajatusten tiimoilta myöhemmin.

.:Keskitiellä kulkeminen:.

Perillä oon kotona, olen tässä ja nyt

Olen vakaa, olen vapaa

Elän äärettömyydessä

                             Thich Nath Hahn

Tietoinen läsnäolo karttaa ääriasenteita ja pyrkii pysymään keskitiellä. Matka tavoitteeseen on jo tavoitteen toteutumista. Harjoittaminen on äärettömän helppoa, toisaalta siihen tarvitaan sinnikkyyttä ja peräänantamatonta vaivan näköä. Mestariksi tullaan vain harjoittelemalla, ja mestari harjoittelee aina, jatkuvasti. Sinnikkyyden ja peränantamattomuuden vastapuolena on helppous, leikkimielisyys ja spontaani heittäytyminen. Se ei ole kuoleman vakavaa. Harjoittelu tuottaa iloa. Myönteisyys, kiitollisuus, hymy, ilo, leikki ja hullutteleminen kuuluvat kaikki tietoisen läsnäolon harjoittelemiseen.

Vaikka tavoitteen tulee olla kirkas, siihen tähtääminen voi estää sen saavuttamisen. Kiinalainen tarina kertoo saman näin:

”Kun jousiampuja ampuu ilman minkään erityisen palkkion toivoa, hänellä on hallussaan kaikki taitonsa.

Kun hän ampuu voittaakseen pronssioljen, hän on jo hermostunut.

Kun hän ampuu kultaisen palkinnon tähden, hän tulee sokeaksi, näkee kaksi maalia ja joutuu pois tolaltaan.

Hänen taitonsa ei ole muuttunut, mutta palkinto hajottaa hänet itsensä.

Hän välittää!

Hän ajattelee enemmän voittamista kuin ampumista ja voittamisen tarve vuodattaa hänen voimansa kuiviin.

Voittamisen tarve estää voittamasta.”

Kyudo girls going through the motions by vfowler, on Flickr

.:Tavoitteellisesta pyrkimättömyydestä:.

Aika ajoin on hyvä pohtia mitä elämältään haluaa ja mitä haluamiseltaan haluaa? Jokaisen pitäisi suostua olemaan vain oma itsensä. Pitäisi nähdä suunta jota kulkea. Todellinen tavoitteellisuus on sitä, että on perillä ennen kuin on ottanut ensimmäistäkään askelta. Ihmisen olisi oltava samanaikaisesti selkeä tavoitteissaan, mutta myös osata joustaa ja luopua niistä.

Muutosta tapahtuu vain silloin kun prosessi kulkee syvän läsnäolokokemuksen kautta, jossa tulevaisuus on läsnä yhtä aikaa tämän hetken kanssa. Tätä varten on luovuttava vanhasta ja mieli on hiljennettävä tavanomaisesta kohinasta. Siihen tarvitaan hiljaisuutta ja yksinäisyyteen vetäytymistä.

Kieli on paradoksaalista tietoisen läsnäolon kannalta. Toisaalta sanat vahvistavat läsnäoloamme tässä hetkessä: ”istun ja tunnen hengittäväni. Olen läsnä keskustelukumppanilleni”. Toisaalta sanat leikkaavat todellisuuden staattisiksi paloiksi, tietoista läsnäoloa ei voi kuvata toiselle ihmiselle. Se mistä puhumme, kertoo, mihin huomio suuntautuu. Huomion suuntaaminen taas vahvistaa sen kohdetta. Tärkeää on myös miten sanomme. Millaisilla sanoilla ihminen kuvaa itseään, sellaiseksi hän vähitellen tulee. Ajatukset johtavat tekoihin ja teot muuttuvat vähitellen tavaksi. Tavat ja tottumukset automatisoituvat ja niitä ei pian huomaakaan. Joskus jos viesti ei mene perille voi kyseessä olla puhutun viestin ja tapoja ja tottumuksia ilmentävän viestin ristiriitaisuudesta.



Welcome to the Ice Hotel by melolou, on Flickr



Vaikka tietoisen läsnäolon harjoittaminen pohjautuisikin vanhoihin viisaisiin ajatuksiin, täytyy se sovittaa ja muokata itselleen sopivaksi. Tarvitaan hiljaisuutta ja itsetutkiskelua. Arkeen tarvitaan tietoisen läsnäolon tankkauspaikkoja, joihin voi pysähtyä. Siihen voi varata tuolin tai kokonaisen tilan. Mikä se voisi sinulla olla?

Inception

.:If you think your thoughts are safe, these guys will change your mind:.

 

Kuva: Wikimedia Commons

Inception elokuva ei pettänyt. Olin odottanut sen näkemistä pitkään ja se ylitti oikeastaan kaikki odotukset. Elokuvassa vaikutetaan mieleen. Sen lisäksi, että mielestä voidaan varastaa ajatuksia, osoittautuu, että idean voi istuttaa toisen mieleen, ja että se ei ole ihan vaaratonta. Pääosassa ovat ihmissuhteet ja etenkin yhden päähenkilöistä isäsuhde. Lisäksi elokuva käsittelee mielenkiintoisella tavalla selkounen näköä ja valveunta ja jaettua unennäköä. Viimeksi mainittu on kyllä mielestäni täyttä mielikuvitusta, ainakin toistaiseksi.

Elokuva kertoo Dom Cobb (Leonardo DiCaprio) -nimisestä varkaasta, joka varastaa (exctract) muuten saavuttamattomissa olevia tietoja siirtymällä ihmisten alitajuntaan heidän uniensa aikana. Kyvyt ovat maksaneet hänen elämässään paljon, mutta hänellä on tilaisuus kääntää tilanne ympäri. Cobbin ja hänen kumppaninsa Arthurin tulee varastamisen sijaan istuttaa (incept) ajatus tulevan kohteen mieleen. Keikan tilaaja, Saito, haluaa tuhota ajatuksen tai oikeastaan idean avulla energia-alan kilpailevan imperiumin. Kohteen tulee uskoa hänen kuolleen isänsä tahdon olevan, että imperiumi hajotetaan.

Cobb kokoaa tiimin uutta keikkaa varten, jonka palkkiona hän pääsee takaisin lastensa luo. Hänellä ei ole ollut pääsyä USA:han, koska hänen uskotaan murhanneen vaimonsa. Tiimissä on mukana valeidentiteetin taitaja ja kemisti, joka osaa valmistaa tiukan tainnuttavan seoksen, jolla he pysyvät stabiilisti unessa ja vaipuvat jopa ”seuraavan asteen” uneen. Lisäksi tiimiin tarvitaan arkkitehtiopiskelija, joka luo unien kulissit unessa. Työn tilaaja, Saito, haluaa myös mukaan tarkkailijaksi. Keikkaan valmistautuessaan arkkitehti Ariadne oppii tuntemaan Cobbin ja pääsee jyvälle tämän syyllisyyden tunteista ja vaarasta jonka Cobb tuo mukanaan uneen. Cobbin alitajunta houkuttelee kuolleen vaimon paikalle sabotoimaan heidän liikkeitään.

Keikka alkaa, kun ajatuksen istutuksen kohde, imperiumin perijä, lennättää kuolleen isänsä ruumista Sydneystä Los Angelesiin. Kohde huumataan ja koko tiimi vaipuu hänen kanssaan syvään jaettuun uneen. 10 tunnin lennon aikana käydään kolmella unitasolla huimissa maisemissa. Mielenkiintoista on, että kohteen mieli on harjaantunut. Se taistelee varkaita vastaan. Kohde on saanut koulutuksen, jonka tarkoituksena on estää ajatusten varastaminen. Mieli on aseistautunut armeijalla ja mm. tavarajunalla, jotka konkreettisesti täytyy tuhota jotta tehtävä voisi edetä unessa.

Kuva: Elokuvan Facebook sivut

Jokaisella tiimin jäsenellä on oma ”toteemi” esine, jonka avulla he voivat tarkistaa ovatko toisen ihmisen unessa vai valveilla. Päähenkilön esine on viehättävä hyrrä joka ei unessa pysähdy lainkaan (kuva). Kyseessä on erikoistehosteleffa, jossa maisemat on pitkälti tehty tietokoneella ja rytinää riittää! Mielestäni se oli hienosti tehtyä. Elokuvassa häiritsi suuresti vain se, että Leap of faith oli useaan otteeseen käännetty uskonloikaksi. Ilmeisesti käännös on vakiintunut suomen kieleen?

Kiinnostuitko? Katso traileri täältä elokuvan virallisilta sivuilta!

Cobb: What do you want from us?

Saito: Inception. Is it possible?

Arthur: Of course not.

Saito: If you can steal an idea from someone's mind, why can't you plant one?

Arthur: Okay, here's me planting an idea in your head. I say to you, "Don't think about elephants." What are you thinking about?

Saito: Elephants.

Arthur: Right. But it's not your idea because you know I gave it to you. The subject's mind can always trace the genesis of the idea. True inspiration is impossible to fake.

Cobb: That's not true.

Saito: [to Cobb] Can you do it?

Cobb: Are you offering me a choice?