Tarvitset omakohtaisen näkemyksen

Kirjoitin jokin aika sitten siitä mitä harjoittaminen opettaa. Hienoa. Sen siis tiedämme, mutta miten sitä tulee tehtyä? Kuinka sen saa aikaiseksi? Jokaisen tulisi miettiä miksi harjoittaa. Mitään ei tule tehtyä, jos sen ei koe olevan itselleen mielekästä. Jotta saisi selvyyden omista motiiveistaan, tarvitaan omakohtainen näkemys asiasta. Jokaisen tie tietoiseen läsnäoloon on kuitenkin erilainen ja sitä harjoitetaan jokainen omista syistämme.

Harjoittaminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja sille ei ole tukea läntisessä kulttuurissamme. Siihen liittyy ponnistelua, mutta samalla se on ei-tekemistä. Harjoittaminen vaatii energiaa, mutta siitä ei saa mitään kouriintuntuvaa. Kaikki romanttiset kuvat harjoittamisen kasvattavasta vaikutuksesta saavat väistyä kun kohtaamme oikean elämämme, mielemme ja kehomme myllerrykset. Puhumattakaan siitä, että aika muodolliseen harjoittamiseen pitää  kurinanalaisesti ottaa kiireisestä elämästä .

Jotta harjoittamista jatkaa ja siitä tulee osa elämää, on asiasta oltava aidosti omakohtainen näkemys. Jon Kabat-Zinn sanoo kirjassa Olet jo perillä : tietoisen läsnäolon taito, että omakohtaisen näkemyksen on:

Ñ  oltava lähellä olemuksesi ydintä, sitä mitä uskot olevasi

Ñ  mihin uskot olevasi matkalla ja

Ñ  mitä arvostat elämässä

into the light by mindfulness, on Flickr

Vain omakohtainen näkemys pitää harjoittamisen tiellä vuodesta toiseen. Se tuo tietoisen läsnäolon kaikkiin tapahtumiin ja kaikkiin havaintoihin. Harjoitus näyttää missä pidättelet ja vastustelet ja missä tarvitaan irti päästämistä ja missä kasvua voi tapahtua. Kirjassa sanotaan, että huomionarvoista on, että kasvu tapahtuu yleensä alueilla

Ñ  joilla olemme eniten puolustuskannalla

Ñ  joiden olemassaoloa emme ole halukkaita myöntämään,

Ñ  joita emme ole valmiita katsomaan tietoisesti ja puolustautumatta

Ñ  joilla emme ole valmiita ryhtymään helposti toimeen jotta muutos voisi tapahtua

Harjoituksen tulee itsessään ilmentää näkemystäsi päivittäin ja sen on sisällettävä se, mitä eniten arvostat.

Se mikä on tärkeintä, ei saa unohtua tunteiden myllerryksen keskellä. Jos tietoinen läsnäolo on sinulle todella tärkeää, silloin jokainen hetki on tilaisuus harjoittaa sitä. Olen kirjoittanut muuttuvasta omakohtaisesta näkemyksestäni näissä kirjoituksissa:

Helmikuu 2011 Etsijän tie
Lokakuu 2010 Jokainen hetki on elämisen arvoinen

Tässä tämän hetkiset listani.

TOP 5 syytä harjoittaa muodollisesti (istuen ja hengittäen ulos ja sisään)

Muodollinen harjoittaminen:

1.       rauhoittaa levotonta sielua ja mieltä

2.       kiinnittää huomion siihen kuinka paljon ajatus vaeltaa

3.       opettaa katsomaan sisääni ja luottamaan siihen, että voin itse parhaiten opettaa itseäni

4.       järjestää ajatuksia, korostaa niitä mitkä ovat tärkeitä ja häivyttää vähemmän tärkeitä – ja sitten niiden voi antaa mennä muistaen, että ne ovat vain ajatuksia

5.       opettaa keskittymään ja lisää tahdonvoimaa kun pitää rutiinista kiinni

TOP 5 syytäni harjoittaa käytännössä (katso käytännön harjoitukset)

Käytännössä harjoittaminen:

1.       pitää minulla muistissa päätökseni elää tietoisesti joka hetki.

2.       rauhoittaa arkisten askareiden keskellä kun taas muistaa hengittää.

3.       opettaa havainnoimaan ihmisiä ja ympäristöä selkeästi ”helpoissa”, yksinkertaisissa tilanteissa – ja valmistaa selkeään havainnointiin kaikissa tilanteissa, tuli mitä tuli.

4.       korostaa jokaisen hetken arvokkuutta – se on elämää.

5.       tekee rutiini(koti)töistä tai liikunnasta mahdollisuuksien täyttämiä harjoittamishetkiä, parhaimmillaan ”flowta”.

Molemmissa listoissa kohdat 1 ja 2 kohdistuvat siihen mitä uskon olevani ja mihin uskon saavani apua tietoisesta läsnäolosta. 3 ja 4 puolestaan ovat sitä mihin olen matkalla, mitä opettelen. Kohta 5 on näkemys asioista joita arvostan elämässä, jotka ovat arvokkaita.

Huomioitava on, että harjoittaminen opettaa, jos opettaa. Siihen ei saa takertua. Harjoittaminen on tärkeää ei-tekemistä, jossa ei ole tavoitteita eikä päämääriä. Mutta omakohtainen näkemys tarvitaan. Mietitkö, että haluaisit olla enemmän tietoisesti läsnä? Harkitsetko harjoittamista? Jos kyllä niin miksi? Mikä on sinun omakohtainen näkemyksesi?

Tietoisuustaidot elämäntapana: 3. Arvo ja rentous

Tässä seuraa lisää kirjan Mindfulness : medveten närvaro som levnadsstrategi ajatuksia siitä miten arvokasta tietoisen läsnäolon harjoittaminen itse on. Muutama sana on mukana myös siitä miten hengitys vaikuttaa yleiseen olemukseen rentoutena.

.:Tietoisen läsnäolon arvo:.

Tietoinen läsnäolo ei ole pikaratkaisu kaikkiin ihmisen haasteisiin. Sen harjoittamiseen pätee, niin kuin moneen muuhunkin, se että oma panos on suhteessa siitä saatavaan hyötyyn. Oma panostus ja kurinalainen harjoittaminen ovat ehdottoman tarpeellisia. Jo yksittäisestä harjoituksesta voi saada positiivisen tunteen, mutta pitkäjänteinen harjoittaminen antaa paljon enemmän.

Tietoisuustaitoja tulee kokeilla, niitä ei voi oppia kirjoja (tai tätä blogia) lukemalla. Ja se täytyy tehdä ihan itse. Panostamisen ja omistautumisen määrä on suoraan verrannollineen saatavan kokemuksen laatuun. Samalla on kuitenkin muistettava, että vähäinenkin harjoittaminen on parempi kuin ei harjoittamista laisinkaan. Ei voida ennustaa kuinka pitkän aikaa tai kuinka paljon sinulta vaaditaan tietoisuustaitojen oppimiseen. Sinulta ei nimittäin vaadita mitään, kyse on avoimena olemisesta ja pysymisestä tässä hetkessä. Se tapahtuu jos on tapahtuakseen. Harjoittaminen toki auttaa.

Views from overwater bungalow in Bora Bora, by jsmoral, on Flickr

Tietoiseen läsnäoloon tulisi suhtautua kuin elämään, olemisen tapana – ei vain metodina tai tekniikkana, jonka avulla saavutetaan jotain. Silloin olet oikeilla jäljillä. Tietoisuustaitoja on aina ja joka tilanteessa mahdollista harjoittaa. Ajan myötä jokainen löytää oman harjoittamistapansa. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole jumiutua johonkin ennakolta määrättyyn malliin tai tiukkaan tapaan harjoittaa.

.:Tietoisuustaitojen fysiologiaa:.

Huolimatta siitä, että tietoisuustaitoja ei suoraan käytetä rentoutumistapana, tietty rentous lisääntyy harjoittamisen myötä. Tämä liittyy jo pelkästään siihen, että hengitys on tärkeässä roolissa harjoittaessa. Luonnollinen ja vapaa hengitys viestii keholle aina siitä, ettei ole mitään vaaraa eikä hätää. Se taas puolestaan rentouttaa lihaksia, koska esim. pakoon ei kehon tarvitse olla valmiina. Solutasolla hengittäminen syvään parantaa hapenkulkua ja poistaa kuona-aineita.

Mietittävää:

·         Mitä hyötyä uskot tietoisuustaitojen harjoittamisesta olevan?

·         Mikä on oikea tapa ja ambitiotaso sinulle tällä hetkellä harjoittaa?

·         Mikä voisi olla ensimmäinen askel?

·         Huomaatko asettavasi itsellesi liian korkeita tavoitteita ja vaatimuksia, tai onko sinulla harjoittamista estäviä ennakkokäsityksiä kuinka tulisi elää ja olla, jotta voisi harjoittaa tällä tavalla?

Lue edelliset osat:
Tietoisuustaidot elämäntapana: Johdanto
Tietoisuustaidot elämäntapana: 1. Uteliaisuus

Kaikkialla kaiken aikaa kaikkien kanssa

Tässä lisää tärkeitä ja harjoittamista selkeyttäviä ajatuksia Jon Kabat-Zinnin kirjasta Olet jo perillä : tietoisen läsnäolon taito. Harjoittamisen tie kaikkialla kaiken aikaa kaikkien kanssa

.:Kysymyksiä & itsetutkiskelua:.

Harjoittaminen on luonnollinen jatkumo ihmisen kasvulle, sille kyselylle: Kuka minä olen? Mikä on minun elämäni tarkoitus? Mikä on Tehtäväni? Kyseleminen ja tutkiskeleminen on olennaista tietoiselle elämälle. Pyrimme pysymään yhteydessä elämän ja olemassaolon mysteeriin. Se on kyselemistä odottamatta vastausta. Kysymys muhii, kypsyy, tulee ja menee, aivan kuin kaikki muukin tulee tietoisuuteen. Omat ongelmakohdat tulisi ensin tunnistaa. Missä elämässäni on painetta ja jännitettä, entä missä on sopusoinnun puutetta? Itsetutkistelu tarkoittaa kysymysten asettamista uudelleen ja uudelleen.

.:Polun etsintää:.

Elämän polkua etsiessä olisi osuvaa sanoa: ”Pääset sinne vain, jos olet täysillä tässä”. Mikä on minun tieni? Sitä voi harjoittaessaan miettiä, tarkkailla, kuunnella, havainnoida, päästää irti ja antaa olla. Kysymykseen palaaminen johtaa avautumiseen, uudenlaiseen ymmärrykseen, näkemykseen ja toimintaan. Kyse on siitä pystymmekö ottamaan vastaan kohtaamamme haasteet, jopa etsimään niitä koetellaksemme itseämme, kasvaaksemme, toimiaksemme periaatteidemme mukaisesti, pysyäksemme uskollisina itsellemme, ja lopulta löytääksemme oman tiemme – eikä vain löytämään vaan elämään sitä.

Harjoittaminen on tie. Matkan vertauskuvaa käytetään kaikissa kulttuureissa kuvaamaan elämää ja sen tarkoituksen etsintää. Tietoisen ja hyväksyvän läsnäolon polku ja oikean ymmärryksen polku ovat esimerkkejä tästä. Harjoittaminen on sen tunnustamista että olemme oikealla tiellä. Se avautuu nyt ja joka hetki. Se on olemisen tie, elämisen tie, kuuntelemisen tie, tasapainossa olemisen tie asioiden kanssa sellaisina kuin ne ovat.

Harjoittaminen luo eheän ihmisen. Eheys (wholeness) sanaan sisältyvät sanat terveys (health), parantaminen (healing) ja pyhä (holy). Kun havaitsemme eheytemme, meidän ei tarvitse mennä mihinkään, eikä tehdä mitään. Olemme vapaita valitsemaan tiemme. Löydämme aina hiljaisuuden sisältämme, ja kuunnellessamme sitä kehommekin antautuu sille, ja mieli seuraa.

Wisdom Trail Lantau HK by Michael McDonough, on Flickr

.:Polulta lipeämistä:.

Tunnustamme, että toisinaan, usein hyvinkin tärkeinä aikoina, meillä ei ole aavistustakaan siitä, minne olemme matkalla tai edes missä tie on. On varottava sitä että emme jää kiinni siihen, minkä luulemme olevan matkamme päämäärä. Toisinaan on tarpeellista myöntää itselleen, ettei tiedä minne on matkalla, ja olla avoin ottamaan vastaan apua odottamattomilta tahoilta. Tämä tuo ulottuvillemme sekä sisäiset että ulkoiset voimavarat ja liittolaiset jotka ovat peräisin omasta epäitsekkyydestämme ja sielukkuudestamme. On otettava huomioon asioiden laajemmat yhteydet, muutoin jäämme jumiin umpikujaan, ehkä loppuiäksemme!

Tietoisen läsnäolon harjoittaminen vaatii sisäisen energian arvostamista ja vaalimista, ei ryntäämistä asioihin pää edellä – ja sellaisen mielen hallintaa, jolla ei ole yhteyttä itsemme moniin puoliin ja jota ohjataan kapeakatseisesti. Muutoin emme voi hyvin, varsinkaan jos emme myönnä että emme tiedä minne olemme matkalla.

.:Elinvoimaa kaiken aikaa:.

Tietoisen läsnäolon tehtävä on herättää meidät havaitsemaan elinvoima jokaisessa elämämme hetkessä. Kun olemme havahtumisen tilassa, kaikki antaa voimaa ja inspiroi. Sangen hengellinen kokemus siis! Vain sisäisellä kokemuksella on merkitystä, jokaisessa hetkessä, niin tiskatessa kuin muodollisesti harjoittaessakin. Ja sen kokemiseksi on oltava läsnä. Kaikki muu on pelkkää ajattelua. Samaan aikaan on oltava valppaana niiden taipumusten ja mielijohteiden suhteen, jotka johtavat itsepetokseen, suurenteluun, ylimielisyyteen, harhaanjohtavaan ajatteluun sekä hyväksikäyttöön ja julmuuteen. Yhtä ”henkistä” totuutta toitottavista on aina vain harmia.

Tietoinen läsnäolo on vapautta ja helppoutta maailman keskellä. Se on kotona olemista missä tahansa, missä olosuhteissa tahansa, ei minkään ylä- tai alapuolella, vain täysin läsnä olemista. Halua vain istua. Tietoisen läsnäolon periaatteet kehottavat käyttämään avautumiseen, vahvistumiseen, itsetutkiskeluun ja viisauden syventämiseen sekä oman tiemme kulkemiseen kaikkia elämämme tilanteita, kaikkea ilmenevää, missä tahansa olemmekin. ”Henkisintä” mitä kukaan voi tehdä on katsoa asioita omin silmin, nähdä kokonaisvaltaisesti ja ilmentää teoissamme eheyttä ja hyvyyttä.

Mitä harjoittaminen opettaa?

Harjoittaminen opettaa selkeyttä, myötätuntoa, oikeaa toimintaa, kärsivällisyyttä, irti päästämistä, arvostelemattomuutta ja luottamusta omaan kykyyn harjoittaa. Miten se käy? Jatkan jälleen kirjan Olet jo perillä : tietoisen läsnäolon taito ajatusten pureskelua.

Harjoittaminen muokkaa mieltä ja varmistaa, että saamme selkeyttä, opimme myötätuntoisemmiksi ja toimintamme tulee oikeanlaiseksi. Tällä oikeanlaisella tarkoitetaan eettisesti oikeaa, jonka joku on määritellyt olemaan ”tottelevaisuutta sille mitä ei voi pakottaa”. Mitään näistä luetelluista ominaisuuksista, selkeyttä, myötätuntoa tai oikeaa toimintaa ei voi kuitenkaan pakottaa, määrätä tai säädellä. Niitä voi vain harjoittaa. Esimerkiksi epäitsekäs myötätunto pohjaa tietoiseen läsnäoloon tai sen avulla syntyvään ”oikeaan ymmärrykseen” kuten buddhalaiset asian ilmaisevat.

Harjoittaminen opettaa kärsivällisyyttä. Muodollisessa harjoituksessa istutaan paikoillaan – kärsivällisesti, minkä sanotaan johtavan harjoituksen rikkaampaan ja kypsempään suuntaan. Kärsivällisyys on Jonin mukaan yksi tärkeimmistä eettisistä periaatteista. Oli kuinka oli, kärsivällisyys on minulle yksi suuri syy harjoittaa tietoisuustaitoja, koska se luo jo yksinään parempaa elämänlaatua kun koko ajan ei ole ”hermo pinnalla”. Kärsivällisyys on vaihtoehto levottomuudelle ja kärsimättömyydelle tai vihalle. Lohdullista on, että kirjassa sanotaan, että vihaa voi käyttää hyväkseen, oppiakseen, sen energian voi valjastaa palvelemaan kärsivällisyyttä, myötätuntoa, sopusointua ja viisautta. Vihan nyt voi valjastaa mielestäni palvelemaan vähän mitä tahansa, mutta näin jaloihin tarkoituksiin sen kääntäminen vaatii epäilemättä valtavasti harjoitusta. Luin jostain, että kun Gandhi murhattiin, hän kääntyi kohti tappajaansa, kohotti kätensä ja kumarsi kiittääkseen. Hän oli harjoittanut vihan hallintaa ja myötätuntoa ilmeisen riittävästi.

Searching the Ox  -  I by h.koppdelaney, on Flickr

Harjoittaminen on irti päästämistä, mikä kutsuu luopumaan takertumisesta mihinkään, käsitteeseen, asiaan, tapahtumaan, ajankohtaan, näkemykseen tai haluun. Se on päätös tietoisesti antautua nykyhetkelle ja luopua hallitsemisesta, vastustuksesta ja taistelemisesta. Tilalle tulee jotain voimallisempaa ja eheämpää, kun antaa asioiden olla sellaisia kuin ne ovat, ilman että tuntee viehtymystä tai vastustusta niitä kohtaan. Tämä koskee myös mielen takertumista näkökulmiin, itsekkäisiin toiveisiin ja haluihin. Irti päästäminen tarkoittaa, että emme enää takerru asioihin ja näemme miten olemme takertuneet mieltymyksiimme ja vastenmielisyyksiimme. Voit helposti kokeilla tätä tilanteissa joissa osa itsestä haluaa todella pitää kiinni: tuottaako irti päästäminen enemmän tyydytystä kuin takertuminen?

Harjoittaessa on tarkoitus vain tarkkailla arvostelematta kaikkea mielessä ja kehossa ilmenevää - tuomitsematta tai yrittämättä muuttaa sitä. Osa mielestä arvostelee jatkuvasti kokemuksia ja vertailee niitä, liittää niihin odotuksia ja mittapuita, jotka nousevat peloistamme. Kuvittele millaista olisi jos luopuisit kaikesta arvostelusta. Sen voi oppia harjoittamalla. Jokainen hetki saisi olla sellainen kuin se on, ei hyvä tai paha. Se olisi todellista vapautta. On hyvä tiedostaa, että arvostelua kuitenkin tapahtuu ja kyseessä ovat rajoittavat ajatukset kokemukseen liittyen. Sen tiedostaminen auttaa toimimaan selkeämmin ja olemaan tasapainoisempi, tehokkaampi ja eettisempi. Kun nimeää pitämisensä ja inhoamisensa, ja tiedostaa ne, voi toimia niiden kanssa.

Luottamuksen tunteen säilyttäminen on tärkeää tietoisen läsnäolon harjoittamisessa. Omaan kykyynsä havainnoida, olla avoin ja tarkkaavainen, pohtia kokemuksiaan, kasvaa ja oppia havainnoistaan, tulee luottaa. Muuten ei voi pysyä lujana ja jatkaa harjoittamista. Meidän tulee luottaa harjoituksen voimaan!

Jokapäiväinen Zen III: Peloista ja harjoittamisesta

Joitain kirjoituksia on jo ilmestynyt Charlotte Joko Beckin kirjan Jokapäiväinen Zen tärkeimmistä kohdista. Tänään on vuorossa kohta peloista ja siitä mitä se harjoittaminen on ja ei ole. Istumisen liekki olisi syytä jostain löytää.

Joko puhuu kirjassa siitä, miten emme ilman harjoittamista huomaa suurinta osaa harhoistamme. Pelkäämme kaikkea ja jopa ajatusta siitä, että pelkäämme. Tätä pelon pullonkaulaa ei aiheuta ehdollistuminen vaan se tuomio itsestämme, jonka langetamme tuon ehdollistumisen perusteella.

Tärkeää on tietää, millaisia ajatuksia me pakonomaisesti mielessämme elättelemme juuri nyt, tänään, ja millaisia kehon jännitystiloja meillä on juuri nyt, tänään. Kun panemme merkille ajatukset ja koemme kehon jännitystilat meditoidessamme, tunnistamme tuon pelon pullonkaulan. Tämän tapahtuessa väärä samaistumisemme rajalliseen minään (tuomioon minästä) vähitellen lakkaa. Yhä enemmän voimme olla se, joka todella olemme: ei-itse, avoin ja avara vastaus elämään. Todellinen minäni, pitkään hylätty ja unohdettu, voi toimia nyt kun näen, että pelon pullonkaula on harhakuvitelma.

Caution: Low Flying Dogs by Mark Strozier, on Flickr

.:Mitä zenin harjoittaminen ei ole:.

Itse asiassa kukaan, joka harjoittaa zeniä, ei ole vapaa kaikista harhakuvitelmista. Me kaikki toivomme muuttuvamme, saavuttavamme jotakin! Nimenomaan tämä on perusharha. Jo se että tarkastelemme tätä toivetta, alkaa tuoda siihen selvyyttä, ja harjoituksen pohja muuttuu. Alamme ymmärtää, että kiihkeä toiveemme tulla paremmiksi tai saavuttaa jotakin on itsessään harha.

.:Mitä zenin harjoittaminen on:.

Harjoitus on kaikilla tasoilla sitä, että olemme sitä, mitä sillä hetkellä olemme. Siinä ei ole kysymys siitä, että ollaan hyviä tai huonoja, parempia tai huonompia. Joskus puheiden jälkeen ihmiset sanovat: ”Minä en ymmärrä sitä.” Ja sekin on ihan ok. Ymmärryksemme kasvaa vuosien myötä, mutta jokaisena hetkenä olemme täydellisiä – kun olemme sitä, mitä olemme.

.:Tarkkaavaisuuden tuli:.

Harjoittaminen on tarkkaavaisuuden opettelemista. Hän vertaa harjoittamista palamiseen. Eri materiaalit palavat eri tavalla, ja harjoittaminen on mahdollista ilman, että tarkkaavaisuus paranee. Useimmat ovat sesshineissä tavoittelemassa valaistumista. Valaistumisessa on kyse kuitenkin juuri siitä, miten toimimme esimiehemme, lapsemme, rakastettumme tai kumppanimme – kenen tahansa – suhteen. Elämämme on absoluuttista; mitään muuta ei ole. Totuus ei ole jossakin muualla. Meillä on kuitenkin mieli, joka yrittää polttaa menneisyyttä tai tulevaisuutta. Elävän nykyhetken – valaistumisen kohtaamme harvoin.

Me haluamme ajatella. He Haluamme tuntea maailmankaikkeuden salat. Tuli hiipuu, koska se ei saa happea. Palaminen on tukahtunut, syntyy vain kuonaa, eikä tuo kuona likaa vain meitä, se likaa kaiken. On tärkeää harjoittaa zazeniä joka päivä, sillä muuten käsityksemme palamisprosessista hämärtyy, niin että tuli hiipuu. Meidän on harjoitettava zazeniä joka päivä. Jopa kymmenen minuuttia on parempi kuin ei mitään. Sesshinit ovat myös olennaisen tärkeitä niille, jotka opiskelevat tosissaan: päivittäinen zazenin harjoitus saattaa pitää tulen palamassa hiljalleen, mutta yleensä se ei leimahda täyteen liekkiin.

Lue myös edelliset osat:

Jokapäiväinen Zen I: Johdanto ja elämänohje

Jokapäiväinen Zen II: Alku ja miksi?

Inspiraatio

Mitä yhteisiä elementtejä on tietoisen läsnäolon tilassa sekä inspiroitumisen tunteessa? Tämä kirjoitus on omistettu Andy Hopille, joka esitti tämän hyvän kysymyksen.

.:Luovuus, tahto ja tietoinen toiminta:.

Yhdistän usein inspiraation luovuuteen. Tietoinen läsnäolo lisää luovuutta, koska se vapauttaa kapasiteettia elämiseen. Miten niin? Siten, koska tietoisen läsnäolon harjoittaminen lopettaa kaiken menneen ja tulevan murehtimisesta. Meillä on vain tämä hetki. Inspiraatiota ja luovuutta ei voi pakottaa, ne vain tulevat. Läsnäolo tässä hetkessä auttaa tunnustelemaan ja tarkkailemaan, ettei vaan inspiraatio jää huomiotta.

Tietoinen läsnäolo on  niin flow tila kuin inspiraatiokin. Muodollinen harjoittaminen, istuminen voi tehdä ihmeitä inspiraation saamiseksi ja tahdonvoiman harjoittamiseksi. Väittäisin, että inspiraatio jalostuu tahdolla. Vaaditaan harjoittamisen tuloksena syntyvää kärsivällisyyttä, jotta kaikki ideat inspiroituvat huippuunsa.

Tietoinen läsnäolo on kaiken tarkkaan havainnointia, analysointia, hidastamista ja oikeaan ymmärrykseen pyrkimistä ennen kuin oikeasti tekee mitään. Tietoisuustaitojen avulla harjoitettu havainnointikyky mahdollistaa toimintasuunnitelman viilaamisen ennen tekoihin ryhtymistä. Kaikki teot punnitaan ja niitä edeltää tietoinen päätös toimia. Inspiraatio jalostuu, eikä mene hukkaan!

August 20th 2008 - Inspiration pt3 by Stephen Poff, on Flickr

.:Elämän oikeat arvot:.

Uskon, että ihminen inspiroituu asioista jotka ovat hänelle tärkeitä. Tietääkseen mitkä asiat ovat tärkeitä, on jokaisen tunnettava omat elämän arvonsa. Tiedät kuka olet ja mitä haluat. Elävät arvot pakottavat uneksimaan, toivomaan, elämään, käsittämään, ajattelemaan ja tekemään niiden mukaisesti. Arvot taas puolestaan määräävät asenteen, sen miten suhtaudut kaikkiin asioihin.

Tietoinen läsnäolo ja muodollinen harjoittaminen ovat oman itsen etsimistä. Jos haluaa muuttua tai kasvaa, on muutettava asennettaan ja arvojaan, sitten voi inspiroitua niistä asioista jotka tukevat kasvua haluttuun suuntaan. Sitten tarvitaan ”vain” asennemuutosta elämään. Tietoisena eläminen mahdollistaa sen tekemisen mitä oikeasti haluaa, koska jokainen päätös perustuu omiin arvoihin.

.:Missä inspiraatio on?:.

Inspiraatio on siellä missä läsnäolokin. Istumalla, muodollisella harjoittamisella harjaannuttaa huomiokykyään ja havahtuu elämään, maailman todellisuuteen ja oppii löytämään inspiraation lähteensä sisältään.

Samalla muodollinen harjoittaminen estää kuitenkin takertumasta liiaksi mihinkään mielen sisältöihin, koska kaikista ajatuksista päästetään irti. Tiedän, että eräät kuitenkin pitävät muistiinpanovälineitä istuessaan lähellään tai antavat istumisen jossain vaiheessa mielelle periksi joskus, jos jokin ajatus tai inspiraatio on seurattava loppuun. Oma kokemukseni on, että joskus muodollinen harjoittaminen vain järjestää kaikki asiat järjestykseen – silloin sitä inspiroituu omista oivalluksistaan!


Inspiroidutaan!

* * *

PS. Synttäriarvonnan voittajaksi Random.org:in avulla on valikoitua xvaara! Onnittelut! Laita yhteystietosi sähköpostiini, niin postitan kirjan!

Tässä ja nyt – 6. Lisää harjoittamisesta

Tässä ja Nyt kirjan muodollisen harjoittamisen ajatuksia tässä lisää. Pitääkö hengityksen tarkkailussa pysyä? Mihin muodollinen harjoittaminen tähtää ja miten se tekee jokaisesta hengen vedosta mielenkiintoisen. Tietoisen läsnäolon harjoittajalla ei ole koskaan tylsää!

.:Jonkin aikaa harjoitettuasi:.

Edellisessä kirjoituksessa neuvottiin aloittamaan harjoittaminen kiinnittämällä huomio johonkin yhteen kehon tuntemukseen, kuten hengitykseen. Jos mieli tyyntyy erittäin rauhalliseksi, voi jopa irrottautua yhteen asiaan keskittymisestä ja suunnata huomion siihen mitä tietoisuudessa on selvimmin läsnä, esim. ympäristön ääniin, istuvan kehon tuntemuksiin.

Tätä sanotaan valikoimattomaksi tietoisuudeksi. Mieli saa vaeltaa, mutta nouseviin ajatuksiin ja mielikuviin tulee suhtautua tietoisesti, eikä jäädä niihin. Tämä on kuitenkin jo haasteellista harjoittamista ja todellista tietoista läsnäoloa. Jos keskittyneisyys sallii, se saattaa onnistua. Molempia harjoittamistapoja kuitenkin tarvitaan!

Lopullinen tietoisen läsnäolon harjoittamisen tavoite on oppia hyväksymään millaiset kokemukset tahansa, mutta sitä ei tarvitse saavuttaa kerralla. Tavoitteena voi olla oppia elämään tietoisesti läsnä koko ajan, mutta alkuun pääsee ottamalla muutaman tai edes yhden epämuodollisen harjoituksen päiväohjelmaan.

Jokainen voi varautua siihen, että jossain vaiheessa harjoittamista mieleen tulee miellyttäviä tai epämiellyttäviä ajatuksia tai tunteita. Joitain niistä on vaikea käsitellä.

Tietoisen läsnäolon harjoittamista tukevat monet muistuttajat, jotka kertovat omasta paikastamme elämänkehässä, muutoksen vääjäämättömyydestä sekä yhteydestämme muihin ihmisiin ja maailmaan. Muistuttajat voivat olla tietoista läsnäoloa käsitteleviä kirjoja, ohjelmia, eri perinteiden kirjoituksia tai symboleita tai uskonnollisia kirjoituksia.

 

cottage 01 by Chris Pederick, on Flickr

.:Vastalääke:.

Harjoittaminen on tehokas vastalääke ikävystymiseen. Sen sijaan, että kuvittelisi seuraavaa viihdyttävää hetkeä, voi kääntää huomion tämän hetken näkymiin ja ääniin jotka juuri nyt aistit. Kiinnostu siitä mitä on tapahtumassa. Yhtäkkiä huomaat, että aina on kiinnostavaa tekemistä! Tällä tavalla tulet tietoiseksi siitä, mitkä toiminnat edistävät tietoista läsnäoloa ja mitkä vahvistavat tiedostamattomuutta.

Tietoisen läsnäolon harjoittaminen eri tavoilla parantaa kykyä käsitellä tilanteita joissa tunteet ryöpsähtävät. Niin sanottu pelastusrengasharjoitus pistää takaisin huomion nykyhetkeen. Panemme vain merkille kehon tuntemukset ja toivotamme kokemuksen tervetulleeksi.

.:Seuraus:.

Vähitellen saatat huomata epävarmuuden ja muutoksen olevan helpommin hyväksyttävissä. Omanarvontunnon ja egon pönkittäminen ei enää tunnu tärkeältä, eli voittaminen tai häviäminen, kiitokset tai moitteet menettävät merkityksensä. Ajatuksia ei enää tarvitse uskoa, kun näkee niiden menevän ja tulevan. Opit hyväksymään sen mitä kulloinkin tapahtuu, mielihyvän tavoittelu ja kärsimyksen välttäminen eivät enää hallitse elämää. Voit olla avuksi läheisille, kun kyky olla läsnä ja hyväksyä heidät sellaisinaan lisääntyy.

Lue myös edelliset osat:

Tässä ja nyt - Esipuhe
Tässä ja nyt – 1. Miksi tietoinen läsnäolo on tärkeää?
Tässä ja nyt – 2. Perusasioita
Tässä ja nyt – 3. Mikä on sinun pakopaikkasi?
Tässä ja nyt – 4. Harjoittamalla kuntoon – niin, mihin? 
Tässä ja nyt – 5. Harjoittamisesta

Harjoittaminen = Ei-tekemistä

Lisää muistiinpanoja ja tärkeitä perusajatuksia kirjasta Olet jo perillä : tietoisen läsnäolon taito .

.:Kaikki on tässä:.

Meditointiin liittyy valtavasti mystiikkaa. Se on hienoa, mahtavaa, uskonnollista ja vaikka mitä. Olisi parempi puhua vain harjoittamisesta; istumisesta ja hengittämisestä tai hengityksen havainnoinnista. Se koetaan vaikeaksi koska siihen liitetään niin paljon tavoitteita tai saavutettavaa. Iso uutinen on, että harjoittaessa ei tapahdu yhtään mitään. Jos odottaa jotain tai haluaa muuttua tai päästä jostain eroon, vapautua tai valaistua, jää ansaan haluunsa saavuttaa jokin erityinen kokemus tai nähdä edistymistä. Ja jos ei huomaa jotain pian, alkaa epäillä omaa tietään tai osaamistaan. Ei ole mitään osattavaa. Ei ole mitään saavutettavaa. Harjoittamisen näkökulmasta kaikissa olotiloissa on oma erityislaatunsa ja jokainen hetki on erityinen. Jos pystymme luopumaan jonkun edistymisen merkin odottamisesta, otamme suuren askeleen kohti sen kokemista mikä on nyt tässä. Paras tapa saavuttaa jotakin on luopua yrittämästä saavuttaa yhtään mitään.

Sinun ei tarvitse mennä minnekään harjoittaaksesi tietoista läsnäoloa. Riittää, kun raivaat vähän tilaa elämässäsi hiljaisuudelle ja sille, mitä kutsumme ei-tekemiseksi, ja keskityt sitten hengitykseesi. Hengitys on elämän virta. Melkein jokainen pystyy hengittämään vaivattomasti. Ja oikeissa olosuhteissa miltei jokainen pystyy keskittymään ja rentoutumaan. Näin ollen osaat meditoida. Kyse on vain siitä, että mielen annetaan olla sellainen kuin se on ja ymmärretään jotain siitä millainen se on juuri tällä hetkellä. Ei ole tarve saavuttaa mitään, antaa vain olla itsensä siinä missä on. Se vaatii sitoutumista, ei niinkään osaamista. Tarvitsee vain istua ja tarkkailla hengitystään.

Kun tuo huomion hengitykseen, muistuttaa olevansa tässä ja nyt, ja voi sitten olla täysin valppaina sille, mitä jo tapahtuu. Miltä hengitys tuntuu? Siinä kaikki. Hengitä ja ole tietoinen siitä, että hengität. Hengityksen tarkkailu näyttää, että tiedostamattomuutta on kaikkialla. Se osoittaa sen kuinka vaikeaa on olla tietoinen. Hengityksen tarkkailussa pysyminen vaatii harjoitusta harjoittamasta päästyä. Sen avulla tietoinen läsnäolo kehittyy.



Blizzard by melolou, on Flickr

.:Harjoittaminen on eri asia kuin harjoitteleminen:.

Harjoittelemalla ei ole tarkoitus tulla paremmaksi jossain taidossa tai yleensä vaikka ”ihmisenä”. Harjoittaminen on sitoutumista olemaan joka hetki täydellisesti läsnä ja tietoinen. Vain tällä hetkellä on merkitystä, ei minkään tavoittelemisella tai arvostelemisella. Kutsumme vain itsemme kohtaamaan hetken täysin tietoisena, aikeena parhaan mukaan kokea suurempaa tyyneyttä, mielenrauhaa ja läsnäoloa juuri tässä hetkessä. Jon lupaa, että silloin seuraa oivalluksia ja syviä hiljaisuuden ja ilon kokemuksia. Tietoista läsnäoloa harjoitetaan sen itsensä vuoksi, ottamalla hetki kerrallaan millaisena se ikinä tuleekaan, ja työstetään sitten sitä, koska juuri se ilmenee tällä hetkellä. Elämästä tulee harjoitusta, elämä harjoittaa sinua ja on opettajasi.

Jos haluamme ymmärtää elämämme todellisuutta silloin, kun se on käsillämme, meidän on herättävä tähän hetkeen. Muutoin elämä menee ohitse. Harjoittamisen tarkoitus ei ole sulkea maailmaa ulkopuolelleen tai ryhtyä välinpitämättömäksi. Ennemminkin on tarkoitus nähdä asiat selkeämmin ja katsoa niitä tietoisesti eri näkökulmasta. Voimme oppia myötäilemään elämän vastoinkäymisiä, ymmärtämään niitä, löytämään niistä merkitystä, tekemään tärkeitä valintoja ja käyttämään myllerrysten energiaa kasvaaksemme viisaammiksi, lujemmiksi ja myötätuntoisemmiksi. Halu hyväksyä asiat sellaisina kuin ne ovat on harjoittamisen ydin.

Harjoittaminen on ei-tekemistä, kaiken ulkoisen toiminnan lopettamista ja hiljentymistä. Olemista täysin läsnä joka hetkessä. Se on suuri lahja itselleen. Ainut tapa saada aikaan mitään arvokasta on se, että ponnistus syntyy ei-tekemisen tilasta ja ettet huolehdi siitä, onko tekemisestäsi jotain hyötyä vai ei. Ei-tekemistä voi olla myös tekeminen, jolla ei ole mitään odotettua lopputulosta. Annetaan asioiden vain olla ja avautua omaan tahtiinsa. Siihen saattaa sisältyä vaativiakin ponnistuksia, mutta siinä on viehkeyttä, viisautta, vaivatonta vaivannäköä, ”tekemätöntä tekemistä” elämän mittaisena harjoituksena. Ajattele huippu-urheilusuoritusta tai tanssiesitystä, tai vaikka arkista rutiinia kuten auton huoltoa. Vuosien harjoittelu ja kokemus voivat johtaa siihen, että tekeminen tapahtuu ilman ajattelua ja ponnistelua. Liikkeessä on tärkeää vain tämä hetki. Siitä tulisi tehdä elävä ja elämisen arvoinen. Tämä pätee myös harjoittamiseen. Asiat ovat jo täydellisiä, ne ovat sitä, mitä ne ovat.

Yksinkertaisuus on voimaa, kenenkään ei tarvitse tietää harjoittamisestasi. Jos saat ajatuksen, että haluaisit jakaa meditoinnin mahtavuuden jonkun kanssa, Jon käskee suhtautumaan siihen ajatuksena ja menemään harjoittamaan vähän lisää. Kiusaus menee ohi.

Mindfulness lasten ja nuorten kanssa

5.2.2012 Balderin sali

Viikonloppuna osallistuin pitkästä aikaa blogin aihepiiriä käsittelevään tilaisuuteen. Pauliina Seppälä ja Johanna Walden ovat vakuuttuneita, että mindfulness on tapa olla ja elää lasten ja nuorten kanssa. Siksi he toivat Chris Willardin Suomeen opettamaan. Chris on psykologian tohtori, kirjailija ja opettaja, lue lisää hänestä hänen kotisivuiltaan. Sunnuntain tilaisuus oli lämminhenkinen ja omiin oivalluksiin kannustava. Chris opettaa esimerkkien ja konkreettisten harjoitusten avulla.

Lauantaina ohjelmassa oli ollut enemmän puhetta, päivä oli suunnattu ammattilaisille. Sunnuntain osallistujat olivat enemmän tavallisia vanhempia ja hyvin samanhenkisiä. Monet harjoitukset tuntuivat luonnollisilta ihan vieraankin kanssa. Olemme kaikki ihan yhtä ja samaa. Tilaisuudessa tehtiin monia pieniä asioita ja saatiin useita pieniä oivalluksia. Niistä ei oikeastaan ole paljoakaan sanottavaa, koska ne ovat enemmänkin ideoita tai ajattelutapoja. Moni tilaisuuteen osallistunut mietti sitä miten näin positiivinen asenne voidaan saada aikaan niin pienistä asioista, eikä heti kerralla tähdätä kovaa ja korkealle täydellisyyteen.

.:Chrisin Mindfulness määritelmä:.

Chris aloitti päivän kertomalla tarinan kahdestasudesta ja siitä kuinka ne siemenet kasvavat joita kastelee. Etenkin lasten kanssa ollessamme tulisi meidän aikuisten tiedostaa se mitä ajatuksia tietoisesti ruokimme ja miten. Hänen määritelmänsä mindfulnessista on, että se on tietoisena olemisen tapa, joka sisältää havainnoinnin, hyväksynnän ja myötätunnon. Harjoitus tekee näissä mestarin ja voi auttaa pääsemään keskittyneeseen Flow tilaan. Chris käytti viehättävää lumisadepallometaforaa, joka osuu hyvin mindfulnessin henkeen. Sen mukaan ajatukset ovat lumisadetta ja harjoittaminen voi auttaa niitä asettumaan ja järjestymään.

The Golden Seal * by pareeerica, on Flickr

Chris on harjoittanut muodollista meditaatiota yli 10 vuotta. Hän sanoi, että se opettaa eniten siitä mitä elämässämme tapahtuu. Mieltä ei voi hiljentää, sen tehtävä on tuottaa ajatuksia. Monen voi olla vaikea saada muodollista harjoitusta osaksi elämää, ja siksi hän opettaa myös epämuodollista harjoittamista. Hän kannustaa kaiken kiireen keskellä jokapäiväisten askareiden tekemiseen tietoisesti. Chris allekirjoittaa ajatuksen, jonka mukaan lyhytkin harjoittaminen voi vaikuttaa positiivisesti ihan kenen tahansa elämään. Kaikkia epäluuloisia vastaan hän käyttää todisteena monia tieteellisiä tutkimuksia, joita mindfulnessista on tehty. Hän viittasi myös tutkimukseen, jonka mukaan epämuodollisen harjoituksen vaikutukset ovat samoja kuin muodollisenkin, vaikka aivoissa tapahtuu hieman eri asioita.

.:Aikuisen ymmärrys auttaa kasvamaan:.

Minua kosketti Chrisin ajatus siitä miten me aikuiset olemme unohtaneet miltä tuntuu olla lapsi. Emme enää tiedä mikä lapselle tekee kipeää. Aikuinen ei voi tietenkään estää lasta täysin kokemasta pettymyksiä ja tuskaa, eikä aikuisen kuulukaan.

Aikuinen voi kuitenkin mindfulnessin avulla ymmärtää ja opettaa lapselle keinoja pärjätä ja selviytyä hänelle epämiellyttävistä tilanteista, kuten kiusaamisesta, peloista tai jännittämisestä. Mindfulnessin harjoittaminen auttaa erottamaan ajatuksen ja teon toisistaan. Niiden välissä on harkinnalle tilaa. Avautuva harkinta-aika antaa mahdollisuuden nähdä enemmän vaihtoehtoja automaattisille reaktioille.

.:Miten opettaa?:.

Chrisin kantava ajatus on opettaa lapsille mindfulnessia heidän ehdoillaan, erilaisten pelien, leikkien ja askartelun avulla. Vaikka lapsi ei kiinnostuisi tai oppisi toimimaan heti ”tietoisesti”, ei mikään harjoittaminen yhdessä tai yksin mene hukkaan. Yksinkertaiset harjoitukset voivat auttaa aikuista olemaan tyynempi ja läsnä olevampi. Se on aina lapsen edun mukaista. Chris kannusti jokaista etsimään oman, toimivan tavan harjoittaa, ”resetoida mieli”. Kaikki tavat eivät toimi kaikilla, mutta rutiinin luominen on kaikille olennaista.

Lapsille opettaessa on olennaista luoda rutiineja. Kynttilän sytyttäminen, kellon ääni tai valojen himmentäminen toimivat kaikki esimerkkeinä harjoituksen aloittamisesta, oli harjoitus mikä tahansa. Erityinen paikka kotona tai ulkona, voi myös tuoda niin lasten kuin aikuistenkin ajatuksen harjoitukseen.

Lapsille opetetaan mindfulnessia jo joissain kouluissakin niin Englannissa kuin USAssa. Chrisin koulutuksissa käyneet vanhemmat kertovat tyypillisten kotona tehtävien harjoitusten olevan tietoista kävelyä ja syömistä. Joissain perheissä otetaan tietoisia syviä hengen vetoja yhdessä tai on tehty yhteisiä tietoisia rutiineita päivän askareista.

.:Harjoituksia:.

Päivän aikana tehtyjä harjoituksia olivat mm.:

·       Etusormella keskitytään koskettamaan otsaa kevyesti, ja aistitaan kaikkia tuntemuksia. Harjoitus palauttaa hetkeen ja itseen.

·       Parin kanssa hengityksen synkronointi. Joitain tutkimuksia on jo olemassa siitä miten hoitajan ja lapsen hengitys tapahtuu samassa rytmissä.

·        Kolikon kuljetus jalkaterän päällä keskittyen liikkeeseen ja sen hallintaan. Samalla seurattiin mitä tunteita harjoitus aiheuttaa.

·       Parin silmiin katsominen, hengityksen synkronointi ja lopuksi tietoinen halaus.

·       Kuvioiden piirtäminen parin selkään ja niiden arvaaminen keskittymisharjoituksena.

·       Seisten jalasta toiseen ”mielikuvitusveden” kaataminen, ihan vähän kerrallaan, tasapainon löytäminen. Harjoitus opettaa keskilinjaa ja rauhoittaa. Sitä voi tehdä missä vain. Lapsia auttaa, jos harjoituksessa on vahvasti visuaalinen kuva mukana ja useampi aisti.

·       Chris teetti myös perinteisen ”Body scan” rentoutusharjoituksen.

Harjoitusten tarkempi kuvaus löytyy Chrisin kirjasta.

.:Leikkejä:.

Ryhmissä kehitettiin päivän lopuksi Chrisin tuomien leluille uusia leikkejä, jotka voivat auttaa lapsia tulemaan enemmän läsnä oleviksi.

·        Lelujen tunnusteluleikki pussista ja värien ja käyttötarkoitusten arvailu

·        Jokin lelu lanseerataan ”rauhoittavaksi” taikaesineeksi, joka auttaa keskittymään esim. hengitykseen

·        Lelujen tarkka havainnointi ja piirtäminen

·        Johonkin leluun jonne saa sisälle toisia leluja käyttäminen tunteiden käsittelyyn. Lelu/tunne palloon sisälle ja pois sieltä.

·        Laiva on lastattu peli niin, että ensin sanotaan asioita jotka tekevät iloisiksi ja sitten surulliseksi ym. tunteita.

·        Lelun kuljetus ilman käsiä tai jollain muulla tavalla jossa täytyy toimia yhdessä parin kanssa.

·        Kello tms. soitosta lapsen tulee pysähtyä ja jäätyä. Sitten lapsi saa määrätä aikuisella vastaavia hetkiä.

·        Kellon soiton kuuntelu ja käden nostaminen sitten kun ääni loppuu.

·        Hyrrän pyörittäminen ja sen aikana hengitysten laskeminen. Kuinka vähän tai monta ehdit ottaa?

·        Saippuakuplien mukana murheiden puhaltaminen pois ja niiden haihtumisen katselu.

.:Mitä sitten?:.

Muutama päivä tilaisuuden jälkeen mietin sitä onko tällä kaikella tekemistä Tietoisen läsnäolon kanssa? Ja jos on niin mitä? Mindfulnessin nimellä voidaan opettaa melkein mitä vain. Mikä sitten on tärkeää, mikä on opetuksen ydintä? Kaikki hidastaminen on positiivista ja lapsen kasvua tukevaa. En usko, että Buddhalla olisi mitään sitä vastaan, että hänen oppejaan käytetään tässä keinona.

Se mitä jokaisen kannattaa miettiä on näiden ajatusten sija omassa elämässä, niihin suhtautuminen ja niiden eläminen. Halutaanko tällaisissa tilaisuuksissa vain antaa työkaluja vanhemmille, vai laittaa yhä enemmän suorittamaan vanhemmuutta? Enkö olekin tietoisena vanhempana vähän parempi ihminen kuin muut?

Minulla on ajatus, että epäitsekkääseen mindfulnessin opettamiseen lapsille vaaditaan paljon harjoittamista. Miten osaisi suhtautua siihen ilman oman itsen korostamista, riittävällä huumorilla ja ottamatta onnistumisia ja epäonnistumisia henkilökohtaisesti?

Mitä ajatuksia tämä herätti? Mitä paikalla olijat kommentoivat? Korjatkaa tulkintojani!

Aiheeseen liittyviä linkkejä:

· Järjestäjien sivut. Valpas Tyyni Mieli

· Yhteisö, jossa keskustelu jatkuu.

· Toimittaja Eve Mantu teki tilaisuudesta osan radio-ohjelmaa, jonka voi kuunnella Areenasta.

· Chris Willardin kotisivut

· Child’s mind kirjan FB-sivu

· Blogin kirjoitus: Kasvattamatta olemisen taito