Kirjailija joutui kuoleman kanssa kosketukseen nuorena ensimmäisen kerran hänen erään opettajansa kuollessa. Sogyaliin teki suuren vaikutuksen se, miten opettaja ei halunnut edes omaa opettajaansa paikalle. Häntä ei tarvittu, koska kuoleva oli ymmärtänyt opettajan läsnäolon omassa itsessään; sydämessään ja mielessään. He eivät koskaan olleet erossa. ”Suhteessa opettajaan sellaista kuin välimatka ei ole olemassa.”
.:Ainoa elämä?:.
Kirjoittaja sanoo yhteen ainoaan elämään uskomisen olevan syy moniin nykyajan ongelmiin. Kukaan ei tarvitse planeettaa pelastavaa pitkän ajan visiota. Mikään ei estä tuhoamasta planeettaamme, tekojen seurauksia ei ajatelle ja maailmassa on vähän todellista myötätuntoa. Mitä sen on väliä, kun itse ei ole sitä näkemässä?
Pahempaa on kuitenkin välinpitämättömyys omaa elämää kohtaan. Kirjassa todetaan, että useimmat ihmiset kuolevat valmistautumattomina elämään aivan niin kuin ovat eläneetkin, valmistautumattomina elämään. Jokaisesta hetkestä voisi tehdä tilaisuuden muuttumiseen ja valmistautumiseen. Kuoleman hetkellä kukaan ei halua tuntea elämän valuneen hukkaan.
 |
| Tree spirit by Autumnsonata, on Flickr |
.:Käännekohtia:.
Elämässä tapahtuu käännekohtia – kirjassa käytetään nimitystä bardo – se on kuoleman ja elämän välinen siirtymätila. Niitä kuitenkin siis tapahtuu muulloinkin kuin kuolemassa, ja ne ovat mahdollisuus vapautumiseen eli valaistumiseen. Nämä bardojen hetket ovat muita voimakkaampia ja vahvoilla mahdollisuuksilla lataantuneita. Silloin omilla teoilla on käänteentekeviä ja kauaskantoisia vaikutuksia.
Kirjan tärkein sanoma on mielestäni se, että kuoleman pohdinta auttaa ymmärtämään kaiken tilapäisyyttä. Mielen luonnon, meidän jokaisen sisimmän olemuksen oivaltaminen on avain elämän ja kuoleman ymmärtämiseen. Muutoin ainoa mielen taso, jonka tunnemme, häviää kuolemassa.
Tuleeko mieleesi jokin oman elämän bardo? Huomasitko sen muuttavan ymmärrystäsi tai tapaasi elää? Olisiko se voinut olla opettajasi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti