Tietoisempaa arkea

Työ on ottamassa ylivallan elämästä kolmen kuukauden jälkeen. Luovuus katoaa ja vähenee. Ajatuksia on liikaa. Töissä tuhannet eri asiat vaativat huomiota ja niille jonkin tekemistä juuri nyt. Työ voisi niin helposti viedä mennessään. On niin paljon asioita, tärkeitä, tai ainakin tärkeiltä tuntuvia, jotka tulisi saada tehtyä.

Töissä on oltava kurinalalainen. Mutta mitä tapahtuu jos jotain jää tekemättä? Usein miten; ei yhtään mitään. Kukaan ei valita, eikä siitä saa rangaistusta. Miksi en voisi jatkaa tästä huomenna? Aivan hyvin voin. Mitä tapahtuu jos en tee tätä nyt vaan myöhemmin? Ei mitään.

+ Day 47 + Reverse the history by bichxa, on Flickr

Työ yrittää imaista mukaansa. Se vie ihmisen ja ottaa kaiken, aivan kaiken. Olen ollut siellä niin monta vuotta, että nyt haluan taistella vastaan. Miten? Miten sen teen? Tätä olen pohtinut pohtimasta päästyäni. Nyt vastaus vaikuttaa olevan (yllättäen): lisäämällä läsnäoloa.

Haluan harjoittaa käytännössä joka päivä – tarvitsen vahvempia ankkureita. Niitä voisivat olla

• töissä puhelimen soiminen ja työpisteelle palaverista palaaminen.
• kotiin palatessa se olisi lapsen kanssa täyden huomion hänelle antamista ja yhdessä olemista. Enkä halua unohtaa läsnäoloa myös puolisolleni.

Muodollinen harjoittaminen saisi olla säännöllisempää. Aina kun istun, se vie minua niin moniin eri suuntiin, ettei siitä ole mitään epäilystä, ettenkö haluaisi sitä tehdä.

Kehollista kovaa harjoitusta saan liiankin kanssa. Se venyttävä ja tasaava liike vain puuttuu. Syvävenyttely edelleen pitäisi olla tavoite. Jonkin verran venyttelen iltaisin ainakin treenin jälkeen.

Oikeasti en halua mitään, haluan vain olla. Rauhassa. Näin kuitenkin mennään ja tätä voin pitää suunnitelmana, jonkinlaisena ohjenuorana pysyä kiinni tietoisemmassa elämässä.