Follow my blog with Bloglovin Tietoinen läsnäolo

4.2.2014

Nykyhetkelle.



Jos haluat olla antelias tulevaisuutta kohtaan, anna kaikki nykyhetkelle.  

Albert Camus


Happy Thanks Giving from the Caribbean Sea by jurvetson, on Flickr


Tänäkään talvena en ole näissä maisemissa.

Unelmoin valkoisesta hiekkarannasta ja merestä.

Asuminen rannalla on haavetta vain.


Olen nyt tässä, näissä kinoksissa, märissä rukkasissa.

Olen joka suuntaan harottavan sähköisen tukkani kanssa.

Olen työssä ja kotona. 

Näin on nyt.


Haaveet ei haittaa.

Ne menee ohi.




31.1.2014

Minä olen sukua hevosille




Hevosten hengitys höyryää pakkasessa.

Pieni vahva hevonen sallii minun kiivetä selkäänsä.

Se on samalla täynnä voimaa ja äärimmäisen herkkä.

Kävelemme kentällä, liike on tuttu lapsuudesta saakka.

Jokainen pieni painon siirto saa aikaan vastauksen hevosen liikkeessä.

Pyydän ja saan juuri ansaitsemani mukaan.

Lasken mielessäni 5-4-3-2-1 siihen kohtaan siirtyessä, missä muutan tempoa 
tai pysäytän. En tee mielestäni muuta ja hevonen toimii. Olemme yhtä.

Kehoni hakee koko ajan optimaalista, pienintä liikettä, joka tehoaa ja saa 
hevosen toimimaan haluamallani tavalla. Jos siirrän painoa liikaa tai vedän 
enemmän ohjasta kuin on tarpeen, hevonen ylireagoi.

Silmälasit menevät huuruun.

Käsiä voi välillä lämmittää satulan alla.

Harja hulmuaa, kun siirrymme tölttiin.

Haen tasapainoa.

Kokeilen pyytää vielä vähemmän.

Merkit ovat hyvin pieniä. Hevonen vastaa niihin täsmällisesti.

Ajattelemme samaa ajatusta.

Liikkuminen on keveää.

Vuosien työn tuloksena liikkeet ovat selkäytimessä ja tulevat sieltä tiedostamatta.

Aina ei ole ollut niin ja aina ei edelleenkään toimi.

Olen joskus yhtä vahvan eläimen kanssa. Se on opettajani.


Hesturinn by Michał Sacharewicz, on Flickr



PUNAINEN HEVONEN
Musta, värien äiti,
asui joen pohjukassa
tummien vesien perällä.
Musta, värien äiti,
asui mullan uumenissa
kaikkien kukkien perällä.

Menin minä mustan luokse.
ostin punaisen hevosen
tultahulmuavan hevosen
ajelin punaisen päivän
punaisten virtojen lomitse
punaisia teitä pitkin.
~ Sirkka Selja




30.1.2014

Oletko tänään paikalla?



S  T  O  P by Sprengben [why not get a friend], on Flickr


"Mistä etsisin valaistumista?   
"Täältä"
"Koska se tapahtuu?"   

"Se tapahtuu parhaillaan"
"Miksi sitten en koe sitä?"    

"Koska et katso"
"Mitä minun pitäisi katsella?"    

"Ei mitään, katsele vain"
"Katsele mitä?"    

"Mitä tahansa mihin silmäsi osuvat"
"Onko minun katsottava tietyllä tavalla?"    

"Ei. Tavallinen tapa riittää"
"Mutta enkö minä aina katso tavallisella tavalla?"   

"Et"
"Miksi ihmeessä en?"    

"Koska katsellaksesi sinun täytyy olla paikalla. Enimmäkseen olet jossain muualla"

Anthony de Mello 

27.1.2014

Viikon suurimmat aarteet



simplicity by AlicePopkorn, on Flickr



Asiaa ei taas oikein tunnu blogiin asti olevan. Yritetään perinteistä kiitollisuuslistausta menneelle viikolle. Se on parempi kuin ei mitään.

Olen kiitollinen
… terveydestä, jo yli kolme kuukautta ilman flunssaa. Loisto!
… pienistä hetkistä salaisuuksia ja tarinoita kertoen pieni sylissä.
… siitä, että osaan antaa erinäisten kokeilujen mennä, enkä väkisin jatka.
… kahdesta ratsastuskerrasta tällä viikolla.
… reippaasta ulkoilusta huolimatta kovasta pakkasesta.
… hyvästä risotosta.
… olemisesta oman ärsytyksen kanssa. Kai siitäkin jotain oppii.
… kivoista suunnitelmista lähiviikoille.
… todella tuntuvasti pidentyneestä päivästä!


Mistä sinä olet kiitollinen?

25.1.2014

Rauhallisen hetken viettopaikka



Millainen on hyvä harjoittamispaikka? Missä voi olla läsnä? Miten uudistaa itseään elämän pyörteessä? Tänään iloksenne jälleen pieni ote Robin Sharman kirjasta Munkki joka myi Ferrarinsa.


Tärkeintä on löytää sellainen paikka, jossa todella on hiljaista – ja kaunista.”
”Kauniit kuvat lohduttavat kiusattua sielua”, totesi Julian syvään huokaisten.  Parasta olisi, jos voisit nauttia kauneudesta erityisessä tilassa, joka olisi oma Hengen Pyhättösi.”
Tärkeintä on varata uudistumiselle tietty tila, joka odottaa hiljaisena saapumistasi.


Tämän erityisen kodin paikan lisäksi, myös luonto olisi hyvä pitää lähellä. Kirjassa todetaan myös:

Jos suinkin mahdollista, vietä joka päivä hieman aikaa luonnossa. Pieni kävelymatka metsän halki tai muutama minuutti takapihan tomaattiviljelmää hoitamassa riittävät jo kytkemään sinut yhteyteen sisälläsi uinuvan tyyneyden lähteen kanssa. Luonnon helmassa oleminen virittää sinut myös kuuntelemaan oman korkeimman minäsi loputonta viisautta.


The view of Henry James' Garden at Lamb House, Rye by UGArdener, on Flickr


Ei kovin vaikeaa? Sanoisin jopa yksinkertaista!


Lue omasta (jo muuttuneesta) istumispaikastani ja sen rakentamisesta:

Jos uuden vuoden lupauksiisi kuuluu kodin viihtyvyyden parantaminen muista blogin kirjoitussarja kodin tekemisestä tietoisemmaksi ympäristöksi:



Innostuitko?


22.1.2014

Kuka on isäntä?





You are the master and your mind is your servant.

~ Mooji


Cherry Blossoms by Jeff Kubina, on Flickr



20.1.2014

Pieni papukaija



Päivänä eräänä jalkani olivat – yllätys yllätys – urheilusta tavallista jäykemmät. Olin tuskissani ja huokailin kuuluvasti rappusia kiivetessäni. Pieni kirkas ääni kuului keittiöstä: Tulitko äiti hulluksi? Niin, olen aika usein tainnut manailla ja huokailla milloin mitäkin, sanoen, että tulen hulluksi.



Pieni kuuntelee ja tarkkailee meitä herkeämättä. Hän oppii yllättävän paljon matkimalla ja ottamalla meistä esimerkkiä. 

Miten puhun puolisolleni, komennanko vai pyydänkö? Mitä ja minkälaisella ruokahalulla meillä syödään, millainen kehon kuva ja malli minulla on? Miksi minä käyn jumpassa? Onko meillä rahaa? Kuinka paljon nukutaan? Miten suhtaudun siihen, että pähkinät pyörivät kokatessa ympäri keittiön lattiaa? Miten ilmaisen väsymystäni?

Aikuinen saa takaisin omalla mitallaan. Pieni on kuunnellut sanakäänteet ja äänenpainot tarkkaan. Komennot ja kehotukset ovat nuotilleen samat. Käytös ja teot tarttuvat kuin kieli talvella rautakaiteeseen.

Meille ainakin sattuu ja tapahtuu. Vastoinkäymisiä ei voi välttää, mutta siihen voi vaikuttaa miten niihin suhtautuu.

Minulla on ajatus, että sillä miten aikuinen ilmaisee itseään päivän aikana ns. tiukoissa tilanteissa, kun lapsi ei halua tehdä jotain pyydettyä, on suuri merkitys. Toisin sanon, luomme yhteiselomme sillä meneekö hermo heti ja alammeko huutaa, vai pysymmekö keskustelevalla linjalla selittäen kärsivällisesti esim. syy- ja seuraussuhteita. Tähän on syytä kiinnittää huomiota, miettiä arvojaan ja tehdä tietoisia valintoja siitä miten lasta kohtelee.

woodland animals by merwinglittle dear, on Flickr

Tässä uutisessa kerrotaan miten moraalikin siirtyy matkimalla. Omatunnon pistos jäljittelee vanhemman reaktiota niin väärin parkkeeraamiseen kuin valkoisiin valheisiinkin. Vanhemman todellisuus vaan vääjäämättä siirtyy lapsen todellisuudeksi. Sen laatuun on syytä kiinnittää huomiota. Mitä haluan lapseni elämänarvojen olevan?

Tapa miten elää ja miten suhtautuu kaikkeen eteen tulevaan, tarttuu kovin helposti meillä asuvaan pieneen papukaijaan. Pieni ottaa mallia kaikesta. Vanhemman on hyvä tiedostaa omat reaktionsa ja tarpeen mukaan muuttaa näitä.

* * *

Tilanteissa voimme usein kiivastua tai voimme lopettaa ja katsoa selkeämmin omaa intensiivistä reaktiotamme tuolla hetkellä. Voimme itsestämme huolimatta katsoa tilannetta – Miksi tunnen niin vahvasti tässä tilanteessa? Mihin tämä minut vie, jos jatkan kuten nyt? Mitä vaihtoehtoja minulla on?

Syyllisyyteen, häpeään, uskollisuuteen, velvollisuuteen tai vastuuseen perustuvia vetoomuksia käytetään lasten manipuloimiseksi ja painostamiseksi. Niiden avulla lapsi saadaan noudattamaan äänettömiä käytösmalleja, mikä jättää lapselle hyvin vähän tilaa ilmaista omia tunteitaan ja tarpeitaan.





19.1.2014

Kaikkein onnellisin


Matthieu Ricard on munkki ja molekyyligeenitutkija, joka toimii Dalai Laman tulkkina. Hän taisi olla mukana Suomessakin 2011, kun itse olin kuuntelemassa. Ricard on todistetusti maailman onnellisin mies. Mitä se tarkoittaa?


Tutkijat ovat huomanneet tämän 66-vuotiaan mielenhallinnan olevan uskomaton ja hänen aivojensa tuottavan gamma-aaltoja tasolla, jota ei ole aiemmin mitattu. Nämä aallot liitetään tietoisuuteen, tarkkaavaisuuteen ja hyvään muistiin.

Ricard sanoo onnellisuuden avaimen olevan sen harjoittamisen taito. Onnellisuuden eteen tulee tehdä työtä. Maailmassa on paljon epävarmuutta ja katastrofeja, mutta mielen avulla niiden kanssa voi elää.

Kuva: Wikipedia


Ricardin ja monen muun yli 10 000 tuntia meditoineen aivoja on skannattu ja sen avulla on todistettu, että ne muuttuvat ja mukautuvat kaiken aikaa. Pitkään meditoineilla on aivojen vasemmalla puolella paljon positiivisia tuntemuksia ja oikea puoli aivoista, joka hoitaa negatiivisia asioita, on pienentynyt.

Pienikin hetki meditaatiota aiheuttaa jo muutoksia ja kannattaa!

Tämä munkki pitää hyvän elämän elämistä ja myötätuntoa käytännöllisenä reittinä onneen. Kyse ei ole niinkään uskonnosta. Ricard kehoittaa perehtymään aiheeseen, ja kokeilemaan itse tätä mielen tiedettä.



* * *

Aktiivinen tekeminen ja harjoittaminen tuovat onnea. Tähän tulokseen Onnellinen Nyt kirjassakin päädyttiin. Lue lisää:

Titti Holmer: Onnellinen nyt


18.1.2014

Valosieppari



Ajattelin kertoa mitä siitä projektista tuli, johon kävimme keräämässä oksia ja muita luonnon aarteita viime viikonloppuna.


Pieni on ollut pimeydestä jo muutaman kuukauden huonona ja kysellyt miksi on pimeää. Siksi päätin, että nyt kun aurinko vähän välillä näkyy, voisimme tehdä auringonvalosiepparin. Siihen haettiin metsästä viikonloppuna pieniä, kauniita luonnonkappaleita.

 

Homma alkoi laittamalla ihan vähän ensin vettä (1/3 täyteen) jäätymään kakkuvuokaan. Sitten siihen lisättiin luontokoristeita.



Niiden päälle laitettiin taas vettä ja annettiin jäätyä seuraavaan päivään. Pieni kävi kokeilemassa olisiko se jo jäätynyt. Kiitos kovan pakkasen jäätyminen oli nopeaa.


Viimeiseksi yöksi laitettiin sitten vuoka ihan täyteen vettä.

Lopputulos irrotettiin varovasti ja ripustettiin sieppaamaan kaikki auringonsäteet talteen ja monistamaan ne. Valosieppari houkuttelee ja heijastaa valoa pääovellamme. 




Tätä helppoa hommaa voi kokeilla näillä pakkasilla vaikka heti tänä viikonloppuna!




15.1.2014

Soturin uskontunnustus



Ngauruhoe Rise by Astronomr, on Flickr


Ei ole minulla vanhempia: Minä teen taivaasta ja maasta vanhempani. 
Ei ole minulla kotia: Minä teen tietoisuudesta kotini. 
Ei ole minulla elämää eikä kuolemaa: Minä teen hengityksen rytmistä elämäni ja kuolemani. 
Ei ole minulla jumalallista voimaa: Minä teen rehellisyydestä jumalaisen voimani. 
Ei ole minulla keinoja: Minä teen ymmärryksestä keinoni. 
Ei ole minulla salajuonia: Minä teen luonteestani salajuoneni. 
Ei ole minulla ruumista: Minä teen kestävyydestä ruumiini. 
Ei ole minulla silmiä: Minä teen salamanvälähdyksestä silmäni. 
Ei ole minulla korvia: Minä teen herkkyydestä korvani. 
Ei ole minulla jäseniä: Minä teen ripeydestä jäseneni. 
Ei ole minulla strategiaa: Minä teen toiminnasta, jota "ajatus ei varjosta" strategiani. 
Ei ole minulla suunnitelmaa: Minä teen "tartu tilaisuuteen" suunnitelmani. 
Ei ole minulla ihmeitä: Minä teen oikeasta toiminnasta ihmeeni. 
Ei ole minulla periaatteita: Minä teen sopeutumisesta kaikkiin olosuhteisiin periaatteeni. 
Ei ole minulla taktiikkaa: Minä teen tyhjentymisestä ja täyttymyksestä taktiikkani. 
Ei minulla ole kykyjä: Minä teen oivalluksesta kykyni. 
Ei ole minulla ystäviä: Minä teen mielestä ystäväni
Ei ole minulla vihamiehiä: Minä teen piittaamattomuudesta vihamieheni. 
Ei ole minulla asepukua: Minä teen hyväntahtoisuudesta ja oikeamielisyydestä asepukuni. 
Ei ole minulla linnaa: Minä teen järkähtämättömyydestä linnani. 
Ei ole minulla miekkaa: Minä teen itseni poissaolosta miekkani. 


~ Tuntematon samurai 1300-luv. (Ralph Blum, Riimujen kirja, Tammi 1989)


* * *

Tämä runo on minulle tällä hetkellä merkityksellinen. Mitä pidit?