Miten oma puutarha voi jäädä huomaamatta? Ja vähän vielä onnesta.

Minun on annettu ymmärtää mitä onni on. Kaikki puhuvat siitä. Kiinalainen viisaus toteaa, että jos haluat olla päivän onnellinen, niin juo itsesi humalaan. Jos taas haluat olla vuoden onnellinen, niin mene naimisiin. Mutta jos haluat olla onnellinen koko elämäsi, niin hanki itsellesi puutarha. Olen noudattanut tätä viisautta, minulla on onnen vihreä puutarha. Siellä on hyvä, oikea olla. Onnesta en tiedä. Mitä onni on?

Kun aloimme suunnitella omaa taloa, suunnittelin ensimmäisenä sen ympärille tulevan puutarhan. Tärkeä kriteerini ja unelmani oli helppohoitoisuuden lisäksi se, että jokin pensas- tai puulaji olisi aina kukassa kasvukaudella. Toinen tärkeä asia olivat luonnonkivet ja vanhat puut. Pihasuunnittelija ja -rakentaja Sari sisällytti suunnitelmaamme olemassa olleet kauniit vanhat kivipengerrykset. Yhdessä valitsimme säilytettäviksi sähkölinjan alla kärsineen bonsaipuun näköisen lehtikuusen, salaman pilkkoman ison männyn ja kaikki vanhat talonkorkuiset tuijat. Huolimatta siitä, että olimme yhtenä naisena enemmän kiinnostuneita luonnon kivistä, betonikiviä tarvittiin niiden lisäksi uusiin kivetyksiin. Sari kysyi monta kertaa: ”Saanko tulla rakennusvaiheessa etsimään kaikille luonnon kiville oman paikan?”

Pihan rakennusvaiheessa kolme vuotta myöhemmin Saria tarvittiin. Korjasimme itse osan kivipengerryksistä ja sillä aikaa Sari asetteli käsin tonnin verran luonnonkiviä suunnittelemaansa jatulintarhaan. Jokainen kivi löysi paikkansa, kun hän sitä tarpeeksi käänteli. Puutarhan vanha vartija, puolitoistametriä pitkä ja metrin korkuinen kivi paljastui vasta kun Sari teki nurmikon kylvöä varten maan möyhennystä. Vartijakivi asetettiin katsomaan puutarhaa käkkyrämännyn alle. Kivellä on voimaa, se hylkää ja pudottaa päältään siihen asetetun koristelyhdyn, jos lyhdyn feng shui ei sovi puutarhaan.

Jatulintarhat, keskellä vesiaihe.

Vasta viime vuonna todella näin kaikkien kasvien kukkivan vuorotellen. Se oli mahdollista kun olin oman pienen lapseni kanssa kotona koko vuoden. Totesin jonkin puu- tai pensaslajin olevan aina kukassa. Ensin alkavat kukkia sipulikasvit, tulppaanit ja krookukset. Niiden jälkeen vuoro on hedelmäpuilla, kirsikkapuut ja koristeomenapuu kukkivat kauniin vaaleanpunaisena. Kesäkuussa päivän ollessa pisimmillään syreenit ja angervot aukaisevat valkoiset kukkansa. Tuomipihlajat ja sinikuusama aloittavat heinäkuun kukoistuksen, johon yhtyvät pihajasmikkeet ja piikikäs hurmehappomarja kuun lopulla. Pensashanhikkeja halusin sekä vaaleanpunaisia että valkoisia, ne kukkivat lähes viimeisinä. Niiden jälkeen vuoro on enää seppelvarpujen ja suikerotuhkapensaiden vaatimattomien kukkien kukkia melkein lumen tuloon asti.

Viime kesänä puutarha oli eri näköinen joka päivä. Elämä on hidastunut. Kauneuden näkemiseen on riittävästi aikaa. En pysty olemaan ajattelematta, mitä muuta on jäänyt huomaamatta? Minulle tärkeä asia, kuusi vuotta sitten suunniteltu unelmapuutarha, oli jäänyt huomaamatta edellisinä kahtena vuonna! Olen saanut opetuksia. Katsominen ei riitä, että näkee, pitää myös hidastaa, että näkee. Silloin on oikeasti läsnä. Tärkeintä elämässä on puutarhan hoito, eikä sekään ole kovin tärkeätä. Onkohan se onnea?