Luen vaihteeksi hieman ”kevyempää” kirjallisuutta. Otsikko on Oriah Mountain Dreamerin kirjasta Kutsu.
Tänään ajattelin hehkuttaa muodollista harjoittelua. En sitä, että se sujuisi tai tuntuisi hyvältä. Ei sitä, että saisin siitä jotain tai se veisi jotain pois. Ei sitä, että saisin sen avulla käsiteltyä jotain asioita. En sitä, että olisin tullut paremmaksi ihmiseksi. En sitä, että olisin onnistunut tappamaan egoni. En sitä, että olisin onnistunut lopettamaan ajattelun. Niin, nämä eivät ole muodollisen harjoituksen tarkoitus. Itse harjoitus on harjoituksen tarkoitus.
 |
| Un brin de romantisme by Solea20, on Flickr |
Teen suunnitelmani mukaan 2-3 muodollista istumisharjoitusta viikossa. Istun futonille, vedän hupun päähän ja viltin jaloilleni, koska palelen jatkuvasti. Istun burmalaisessa asennossa, ja olen unohtanut projektini päästä lootusasentoon toistaiseksi vihoittelevan etureiden takia. Sitten vain istun. Tapahtuu pään sisällä mitä tapahtuu. Saa vain olla ja antaa mennä. Ajatuksia, jopa ihan hyviä ideoita tulee ja menee. Joka kerta on erilainen. Välillä joutuu enemmän korjaamaan asentoa ja keskilinjaa, välillä vähemmän. Hengitys on huomion kohteena. Vain se, ei mitään muuta. Lasken hengitystä edelleen 1-10, lyhyitä kokeiluja olla laskematta lukuun ottamatta. Vain olen, hengitän ja annan maailman olla noin 20 minuuttia.
Miten sen voisi kertoa, kun se pitää itse kokea.
* * *
Yritin eilen olla bussissa tekemättä 20 minuuttia yhtään mitään. Se oli paljon vaikeampaa ”epämuodollisesti” silmät auki. Pystytkö itse olemaan koskematta esim. kännykkääsi tällaisen ajan? Alussa siteeraamani kirjan ”Kutsu” päättyy sanoihin: ”Tahdon tietää, osaatko olla yksin ja todella nauttia seurastasi olemassaolon tyhjinä hetkinä.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti