Annat vain kaiken.

Ulkoilin kolmatta kertaa lapsen syntymän jälkeen kahdestaan puolisoni kanssa. Olimme jopa Kansallisteatterissa katsomassa näytelmän nimeltä Maaninkavaara. Nimi tulee menestyksekkäältä suomalaiselta kestävyysjuoksijalta. Näytelmässä ei hölkätty vaan painettiin täysillä. Kirja meni lukulistalle, niin moni läppä osui ja upposi.

Olympic Games 1980 - 5000 m race, Lähde: Wikipedia

Kuvan ilmeet kertovat paljon. Koin noita samoja tunteita teatterissa. Urheilusuorituksen pistelevä jännitys ja äärimmäinen keskittyminen, tuovat valtavan endorfiinihumalan, kiitos kaiken sen adrenaliinin virtaamisen.

Kansallisteatterin sivuilla kuvataan näytelmää seuraavasti:

Sinivalkoista urheiluhulluutta äärirajoilla! Miika Nousiaisen romaaniin pohjautuva näytelmä lähettää isän ja tyttären uudelle ratakierrokselle, jossa maitohapoille menevät sekä ruumis että mieli.

Maaninka ja Elevaara, Paasikivi ja Kekkonen, Coe ja Ovett, Ohukainen ja Paksukainen, tai vaikkapa Martti ja Sirkka. Parivaljakoita kaikki. Mutta miten kävi Martille ja Sirkalle? Kävi niin kuin “nuorelle ja lupaavalle”, joka päätti pitää vähän taukoa harjoittelussa. Huomasi olevansa pelkkä “ja”. Eli aina palataan harjoitteluun.

Entä miten käy Martille ja Heidille, valmentajalle ja kestävyysjuoksijalle, isälle ja tyttärelle?

Martti Huttusella oli tavoite: Suomen kestävyysjuoksun maineen palauttaminen. Tytär Heidi alkaa tavoitella unelmaa. Harjoittelu saa yhä pakkomielteisempiä ja absurdimpia sävyjä, ja kohta ollaan jo liian vakavan kysymyksen äärellä. Näytelmässä Heidi selvittää, kenen unelmasta lopulta oli kysymys.

Jäin pohtimaan mikä oli päälimmäisin teema. Kirjailija itse vastaa HS:n lukupiirin kysymykseen, että alkuperäinen ajatus oli kirjoittaa juoksemisesta. ”Se osoittautui liian vaikeaksi tehtäväksi ja kirjaan piti saada muitakin teemoja. Perheen tarina oli mielessä alusta asti, mutta sen rooli suureni matkan varrella.” Kaksi muuta teemaa ovat kirjailijan mukaan Suomen muuttuminen ja kasvatusteema. ”Tuolla kolmannella tarkoitan sitä, että toivon kirjan herättävän ajatuksia siitä, kuinka paljon vanhemmat voivat elää omia unelmiaan lastensa kautta.”

Mielestäni esityksessä oli paljon viisaita ajatuksia tässä hetkessä elämisestä, keskittymisestä ja siitä miten elämä on arvaamatonta. Esitys ylitti odotukseni. Se oli pientä ja tiivistä, riipaisevaa ja samalla hersyvän hauskaa, niin kuin elämä ainakin välillä on. Sitä voi olla vain teatteri.

Näytelmän mieleenpainuvia ajatuksia:

“Jokainen matka on yhtälö, jossa ynnätään taitettu matka ja sen aiheuttamat tunteet.”

"Me ollaan kansa, joka osaa oksentaa."

"Maailmassa on yksi pätevä mittayksikkö: ratakierros." ”Maailmassa ei ole kahta samanlaista ratakierrosta. Jokainen on oma persoonansa.” ”Jos joku kuvittelee kontrolloivansa ratakierrosta, se joku on väärässä.” ”Pitäisi luottaa omaan kokemukseensa ratakierroksen kestosta.”

”Niin elämässä kuin urheilussakin, aina palataan harjoitteluun.”