Follow my blog with Bloglovin Tietoinen läsnäolo: Ohimenevää

12.3.2012

Ohimenevää




Istun kylmäpakkaus nilkan ympärille sidottuna. Nilkan nivelsiteen venähtivät jo reilu viikko sitten kaatuessani korkeilla koroilla liukkaaseen vesilätäkköön töissä sisällä. Pitäisi olla ihan hiljaa paikallaan, eikä ainakaan pyöräillä ja käydä jumpassa.

Hermo alkaa vähitellen laulaa, kun koko talvi on ollut enemmän tai vähemmän flunssaa, selkäkipua ja nyt vielä nilkan turpoamista. Pienen sairastaminen telkeää meidät vielä tiukemmin kotiin. Nyt on vuorossa ilmeisesti parvorokko.
Sick kid by Bob Reck, on Flickr

Aika monen viikonlopun suunnitelmat ovat menneet uusiksi. Sen tietää kun perjantai-iltana kaatuu sänkyyn, ettei olo taida olla ihan terve. Onneksi ei ole ollut suuria suunnitelmia, ne olisivat menneet joka tapauksessa uusiksi. Hyvä työntekijä sairastaa viikonloppuna. Suunnitelmia vähäisen vapaa-ajan varalle ei paljon kannata tehdä.

Sairastuminen haastaa todella läsnä olemisen. Ilokseni voin huomata sairastumisen sietämisen olevan suurin ja näkyvin asia, jonka harjoittaminen on elämääni tuonut. Ennen sairastuminen oli lähes maailman loppu. Nyt otan sen asiana, jolle en voi mitään. Vielä tärkeämpää on ajatus siitä, että sairaana olo on ohi menevää. Ihan niin kuin kaikki muukin tässä elämässä.

Muistaisipa sen aina.

2 kommenttia:

Iloinen kirjoitti...

Hei. Olen flunssaillut viikon ja ihmetellyt miksi mieliala on niin matala. Joskus ennen oli vähän niinkuin salaa tyytyväinen flunssasta: että sai jäädä kotiin ja olla rauhassa. Nyt olen pikemminkin kokenut olevani jotenkin surkea ja vajaa kun en pysty täysitehoiseen olemiseen. Mikä herättää kyllä kysymyksen siitä, miksi sitä pitäisi olla niin tehokas ja sata lasissa koko ajan. En oikein tiedä!

Annina kirjoitti...

Niinpä. Vaikeinta on vain olla. Kaikki menee ohi, mutta se on vaikea muistaa.