Hukassa

Heti, kun rupeamme olemaan läsnä, emme enää ole hukassa. Olemme yksinkertaisesti siellä missä olemme. On aina hyvä aloittaa sieltä missä on, sekä fyysisesti eksyessämme, että vertauskuvallisesti tuntiessamme, ettemme enää tiedä mitä olemme tekemässä.

  ”Mitä minä teen, jos eksyn metsään?”
  Seiso paikallasi. Puut edessäsi ja pensaat vieressäsi
  eivät ole eksyneet. Missä oletkin, sen nimi on Tässä
  ja sinun on kohdeltava sitä kuin voimakasta muukalaista,
  kysyttävä lupaa tuntea se ja olla tunnettu.
  Metsä hengittää. Kuuntele. Se vastaa,
  jos poistut, voit palata sanomalla Tässä.

  Kaksi puuta eivät ole Korpille samat.

  Kaksi oksaa eivät ole Peukaloiselle samat.
  Jos puun tai pensaan tarkoitus on sinulle vieras,
  olet varmasti hukassa. Seiso paikoillasi. Metsä tietää
  missä olet. Sinun on annettava sen löytää itsesi.
 

Lothlorien by ZedZap, on Flickr

Voimmeko oppia seisomaan paikallamme? Voimmeko kuulla elämän metsän ja maailman hengityksen ja kutsun olemaan hetki hiljaa, herätä, tuntea kaiken keskinäinen yhteenkuuluvuus ja ymmärtää, että mitkään kaksi hetkeä eivät ole samanlaiset?



Lähde: Jokapäiväiset ilonaiheet, Myla ja Jon Kabat-Zinn