Suurinta rakkautta on luopuminen

Aida 30.7.1997 – 29.10.2011 

Aida 2005

Soitan siskolleni ja kuulen kysyväni: ”Onko kaikki jo ohi?” "Ei ihan vielä, mutta kohta." Hoidan hevoset ja silitän niiden höyryäviä kauloja. Haluaisin jäädä sinne niiden luokse metsään piiloon todellisuutta. Ne ovat lämpimiä ja elossa.

Aida 2006

Ajan kotiin Kehä I pitkin. Näillä hetkillä perheen 14-vuotias koiravanhus Aida hengittää  viimeisen kerran.  Eilen vielä nähtiin. Radiosta tulee Samuli Edelmannin uusi laulu: ”Ei mitään hätää.” Kyyneleet alkavat valua. Malmin sillan alla on kynttilä jonkun muun muistoksi. En voi estää enää itkuani. Metallican Nothing else matters’in raskas äänimaailma ei helpota tilannetta. Kotona en katso peiliin, koska kyyneleet ovat railottaneet pölyiset kasvoni, vaan menen suoraan suihkuun.

Joskus suurinta rakkautta on luopuminen.

Aida 2010

Jos eläisi jokaisen päivän tässä hetkessä, eikä pelkäisi tulevaa, ei pelkäisi edes kuolemaa. Jos haluaa kuolla hyvin, on opittava elämään hyvin. Nyt olen varma, että seuraava kirja, jota blogissa käsitellään, on ”Tiibetiläinen kirja elämästä ja kuolemasta”. On saatava perspektiiviä. Kaikki muuttuu.

Pieni oppi juuri sanomaan Aida, mutta se varmaan pian unohtuu. Elämä jatkuu. Mikään ei ole ohi. On vain. Vain muutos on varmaa, mutta meillä on senkin kokemiseen vain tämä hetki.

Kun suru tulee saumoista läpi,
voit luottaa minuun.

Ei mitään hätää,

jos ei omat voimat riittäneet.

Ei mitään hätää,

se olen minä joka voin kuivata
sun kyyneleet.

  -      Ei mitään hätää, Samuli Edelmann 2011