Edellisestä päivityksestä aiheeseen: ”miten minulla menee tietoisen läsnäolon harjoittamisen kanssa” on jo aikaa. Kirjoitus on viipynyt, koska en tiedä miten minulla menee. Ja se on ok. Ei ole mitään tiedettävää, osattavaa tai tavoiteltavaa. Mieltäni en kuitenkaan malta pientä päivitystä aiheeseen laittamasta. Miten minulla menee? Onko kaikki tasapainossa? Pystyykö elämään mielenrauhassa läsnä olevana? Mitä esteitä sille on omassa elämässä?
Se mikä on muuttunut, on suhtautumiseni elämään, sen tuomiin yllätyksiin ja haasteisiin. ”Kaikki muuttuu” tai ”Se menee ohi”, on mielestäni hyvä ohjenuora. Huomaan jo aika usein ajattelevani niin. Melkein mikään ei ole henkilökohtaista ja mihinkään ei kannata takertua. Riippuvaisuus ja halut ovat haitallisia, koska ne kahlitsevat. Kaikista toistensanomisista tai mielipiteistä välittäminen ja niiden takia oman toiminnan tai elämän muuttaminen orjuuttaa. Vaihtoehto on vapaus.
Downtown Pink by nahkahousu, on Flickr |
Toinen hyvä huomio, on arvottamisen väheneminen. Jossain vaiheessa olin neuvoton, enkä osannut tehdä ”mitään” sen vähenemisen eteen. Nyt huomaan sen ”itsestään” vähentyneen tai jos arvottamisen laulu mielessä alkaa, osaan antaa sen olla. Elän ja annan toistenkin elää.
Edelleen on yksi este. Se on harjaantumaton mieli, joka keksii koko ajan kaikenlaista tekemistä ja soimaa tekemättä jättämisistä. Itse luon itselleni loputtomia listoja tekemättömistä kotitöistä ja toisaalta taas muita houkutuksia on kovin paljon. Kummilapsia olisi mukava nähdä useammin, haluaisin tavata ystäviä, uudet harrastukset ja välillä kaikenlaiset tee-se-itse projektit houkuttavat. Joululahjat olisi kiva tehdä itse ja voisi mennä kirjoituskurssille ja osallistua mielenkiintoiseen luentosarjaan ja, ja ja… Mieli on kummallinen, se ei tyydy mihinkään, eikä se millään salli olemista.
Menen istumaan ja luotan harjoittamisen voimaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti