Jääpuikkoja

Istuin eilen muutaman minuutin ensimmäistä kertaa auringossa puutarhan rappusilla. Lumi suli niiltä pois parissa päivässä, kun vähän lapiolla auttoi. Suora D-vitamiini auringosta otettuna on parasta. Tänä keväänä auringonottosesonki pääsi siis jo tänään alkuun! En kyllä uskaltanut montaa minuuttia istua näin flunssaisena. Hengitin syvään raikasta ilmaa monen sisälläolopäivän jälkeen ja nautin. Katolta sulava lumi näytti kasvattaneet pitkät jääpuikot räystäälle.

icicles by Muffet, on Flickr

Ajatuksissa oli paljon kiitollisuutta siitä, että tietoisuustaitojen harjoittaminen on pysyvä osa elämääni. Minusta tuntuu, että olen jo kauan tarvinnut sitä mitä tästä saan. Ajattelen, että saan rauhallisuutta, tyyneyttä ja lempeyttä. Blogi pitää minut tiukasti harjoittamisen ja oppimisen tiellä. Tarvitsen harjoittamista. Tarvitsen näitä tietoisuustaitoja, selviytymistaitoja. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, sanotaan. Muutos on täällä.

Olen kipeä ja nyt lapsikin on kipeä. Ajattelen: taas. Se ylittää taatusti sietokykyni, mutta hetkinen: Se ei tunnu tällä kertaa paljon miltään. Hyväksyminen on tähän asti tuntunut vaikealta. Nyt oman tilanteen hyväksymiseen ei tarvitsekaan niin paljon nähdä vaivaa. Haluan ajatella, että tietoisuustaitojen harjoittaminen auttaa. Monta tapaamista, treeniä ja muuta siistiä juttua on mennyt ohi suun kun makaa sohvalla reporankana tai pitää pientä kipeää ressukkaa sylissä. Ja niin monta odotettua juttua on menossa vielä ensi viikolla ohi, jos en itse parane. Mutta: havaitsen, että harmin tunteet ovat vain tunteita ja päästän ne menemään. Minulle tuli ajatus, että ennen yritin kestää, nyt elän. Siinä on iso ero. Tätä on itsenikin vaikea uskoa. Ja vielä vaikeampi selittää. Tässäkin päivässä on paljon elettävää. Paljon asioita mihin voi keskittyä sen kestämisen sijaan. Tuskin olisin portaille aurinkoa muilta kiireiltäni kerennyt ottamaan ja jääpuikkojen kasvua tarkkailemaan, jos vain yrittäisin kestää tilannetta.