Follow my blog with Bloglovin Tietoinen läsnäolo: Läsnäoleva vanhempi, osa 6: Pidä Huolta itsestäsi

10.3.2011

Läsnäoleva vanhempi, osa 6: Pidä Huolta itsestäsi

Tämä kirjoitus päättää sarjan ajatuksiani ja muistiinpanojani kirjasta tietoisen läsnäolon opas vanhemmille. Edelliset osat voit lukea alla olevista linkeistä:

Vanhempi asettaa usein omat tarpeensa aina vasta lapsen tarpeiden jälkeen. Aikuinen tarvitsee ihan samaa mitä lapsikin: huomiota ja läsnäoloa. Tietoisen läsnäolon harjoittaminen tarjoaa hengähdystauon (sananmukaisesti!), oman hetken jolloin voi harjoittaa, kyseenalaistaa ja tehdä omia valintoja. Oman ajan ottaminen antaa myös lapselle hyvän esimerkin siitä, ettei vanhempi uhraa kaikkia voimiaan hänen hyväkseen. Ja kuinka iloinen jälleenkohtaaminen onkaan kun vanhempi tulee takaisin kotiin oltuaan vaikka kävelyllä. Jokapäiväinen lapsen kanssa ”vain oleminen” antaa myös mahdollisuuden harjoittamiseen ja hiljentämiseen. Kunhan vain huomaat esimerkiksi leikkihetkien ilon, on mahdollista, että voit nauttia ja iloita arjesta lapsen kanssa. Huomaaminen ja läsnä olemisen muistaminen vaatii vauhdin hiljentämistä. Elämän Yksinkertaistaminen, downshifting on jo melkein muoti-ilmiö. Se sopii tietoisen läsnäolon harjoittamiseen. Hintana on usein pienemmät tulot ja vähemmän mahdollisuuksia kuluttamiseen. Mutta samalla saadaan lisää aikaa seurustella, miettiä ja oleilla oman perheen ja lasten kanssa.

Kirjassa on Larry Rosenbergin ohjeita yksinkertaistamiseen arjessa:
  1. Tee vain yhtä asiaa kerrallaan, jos mahdollista
  2. Keskity siihen mitä teet
  3. Kun ajatuksesi eksyvät muualle, yritä uudelleen keskittyä siihen mitä olet tekemässä
  4. Toista kolmas kohta uudelleen ja uudelleen
  5. Mieti, mikä saa ajatuksesi harhailemaan 
Untitled by sⓘndy°, on Flickr
Vanhemmuudessa jokainen kohtaa jonkinlaisia haasteita harva se päivä. Lapsi heittelee ruuat ympäriinsä juuri pestylle lattialle ja venkoilee pukemista vastustaessaan. Jokainen vaikea hetki tulisi muistaa hengitys ensimmäisenä apukeinona. Vedä muutama kerta syvään henkeä ja mieti vasta sitten miten toimit. Tai keskity siihen miltä jaloissa tuntuu, keinuttele ja tunne, että tässä minä olen. Hyväksy vaikea hetki ja anna sen mennä. Kirjoittajien mukaan tietoinen läsnäolo voi näin auttaa jopa vähentämään stressiä. Esimerkiksi seuraavilla tavoilla stressiä voi yrittää vähentää tietoisen läsnäolon keinoin:
©   Kun lapsi haluaa kertoa jotain, kuuntele lasta keskittyneesti. Aina kun ajatukset lähtevät omille teilleen, tartu niihin ja keskity taas kuuntelemaan.
©   Pidä 10 min lepotauko kaksi kolme kertaa päivässä.
©   Kirjoita muistilistoja jotta ne asiat eivät häiritse sinua levätessä tai lasten kanssa ollessa
©   Kiinnitä huomiota siihen mitä sinulla on silmien edessä. Lapsesi silmät, sormet, hymy. Keskity ja yritä imeä itseesi jokainen pikku yksityiskohta.
©   Seuraa lapsen leikkiä jonkin matkan päästä ja kuvaile mielessäsi se mitä hän juuri sillä hetkellä tekee.
©   Ota tavaksesi tarkkailla nukkuvaa lastasi joka ilta hetken aikaa.
©   Huomaa lapsessa kaikki pienet muutokset, esim. äänessä tai kuinka pienet pallerosormet pitenevät ja kapenevat
©   Muista että suurin lahja, minkä voit lapsellesi antaa, olet sinä itse, sinun aikasi ja sinun huomiosi
©   Jokainen voi parantaa elämänlaatuaan miettimällä mistä nauttii? Se voi auttaa määrittämään jonkin oman harrastuksen, joka lataa akkuja ja on omasta itsestä huolen pitämistä.

.:Sinä olet lapsesi paras vanhempi:.
Yllä olevasta lauseesta jokainen vanhempi voisi tehdä oman huoneentaulun. Se on mantra, jonka toistamisesta ei ole kenellekään haittaa! Voit valita miten vietät elämäsi, miten seurustelet lastesi kanssa ja miten kommunikoit heidän kanssaan. Kaikki valinnat eivät ole ratkaisevia ja niissä ei aina ole kyse suurista, vakavista asioista. Ja aina voi aloittaa alusta.

Aina on hyvä muistaa, että vanhempien parisuhde ja se laatu, esimerkiksi miten toiselle puhutaan vaikuttaa lapseen. Annetaanko kotona pelkkiä käskyjä? Kliseisesti sanotaan myös, että vanhempien on uskallettava pyytää apua. Parisuhteen laatu ja avun pyytäminen aiheuttavat kuitenkin usein myös syyllisyyden ja huonouden tunteita. Aina kun tunnet olevasi huono vanhempi, tietoinen läsnäolo voi auttaa sen tajuamisessa, että menneisyydestä voi irrottautua milloin tahansa ja aloittaa alusta. Aloittelijan mieli auttaa laajentamaan näkökulmaa ja saamaan voimia vaikka anteeksipyyntöön. Lapsi oppii tästäkin peilaamalla ja saa uutta elämäänsä.

Hyväksyminen auttaa näkemään olemassa olevat vaihtoehdot. Aina ei voi toimia ja esim. muuttaa sairasta lasta terveeksi. Tilanteen voi kuitenkin hyväksymällä muuttaa hallittavammaksi ja näin säilyttää omanarvontuntonsa. Kun päättää olla tekemättä mitään, avuttomuus ja stressi vähenevät. Hyväksymisen lisäksi kiitollisuus, ilo ja kyky nauttia ovat asioita joita ei saa unohtaa. Kiitollisuutta aiheuttavien asioiden listaaminen vaikeissa tilanteissa auttaa eteenpäin ja paljastaa ettei tilanne ole toivoton. Tietoinen läsnäolo auttaa selventämään ajatuksia, omia reaktiomalleja ja toimimaan aktiivisesti. Asiat eivät aina ole näin, jos odotan hetken niin tilanne muuttuu.


 
加油!! by sⓘndy°, on Flickr
Pidä huolta itsestäs ja niistä, jotka kärsii.
Anna almu sille, joka elääkseen sen tarvii.
Muista siellä rakentaa, missä koti maahan sortuu.
Koeta niita rohkaista, jotka päätöksissään horjuu.

Sillä jokainen, joka apua saa,
sitä joskus tajuu myös antaa,
tajuu myös antaa, tajuu myös antaa.

Pidä huolta luonnosta, se susta huolen pitää.
Pidä kii päätöksistä, niistä voima itää.
Muista, vanhukset ei kuulu vanhainkotiin.
Toimi niin, ettei nuorukaiset joudu uusiin sotiin.

                            Pave Maijanen - Pidä huolta

Ei kommentteja: