Urku auki

”Nyt urku auki!”, huusi aina legendaarisen kovia spinning tunteja pitänyt ohjaaja. Maksimisuorituskyky ei ole koskaan ollut, eikä tule koskaan olemaan enää sillä tasolla. Niitä aikoja vain haikailen… Eilen spinningtunnilla tavoitteenani oli päästä lähelle tuon aikaisia harjoitustehoja. Se vaatii keskittymistä, se vaatii läsnäoloa, se vaatii sitä että sopeuttaa toimintaansa koko ajan joustavasti tilanteen mukaan. Tarvitsen kovaa harjoitusta tavoitteideni saavuttamiseksi. Kuten olen aiemminkin todennut kehoni pitää endorfiineista!

Keskittyminen on herpaantumatonta. Huomio on täysin siinä mitä teen ja tässä hetkessä. Nosta ja paina. Nosta ja paina. Takapuoli kiinni satulaan. Kumarru, kumarru niin pieneksi kun voit. Musiikin rytmi kiihtyy kiihtymistään. Nyt on spurtin vuoro. Urku auki. Millään muulla ei ole väliä, kunhan pyörittää niin nopeasti kun pystyy. Keho pysyy oikeassa asennossa. Seuraan vain ja ainoastaan sykemittarin lukemia. 177-178- tänään aina 187 asti. Maksimisyke jäi tänään tavoittamatta.

Kuva Wikimedia.

Kuulostelen jatkuvasti pieniäkin kivun merkkejä kehossani paikoissa jotka joskus tuppaavat vaivaamaan. Jos pienikin kipu tuntuu vasemmassa jalkapöydässä korjaan tietoisesti kengän vaakasuoraan, jos taas alaselkään sattuu, parannan keskivartalon tukea tai jos ojentajiin alkaa tuntumaan, otan painon pois käsiltä, minne se ei kuulu. Automaattisia korjauksia, mutta niiden tarve pitää ensin tiedostaa.

Vaihdetaan raskaalle vaihteelle ja poljetaan ylämäkeen seisten. Se ei ole vielä mitään, koska painovoima auttaa ja vauhdin hidastuessa tekniikka on helpompi pitää kasassa. Näen edessäni Jussi Veikkasen täydellisen ajoasennon. Muun tavoittelu olisi itsen aliarvioimista. Havaitsen käsissä pientä jomotusta ja kevennän tietoisesti käsien otetta. Toteutan ohjaajan käskyt selkäytimellä. ”Lisää vastusta!” Minulla on ajatus, että en pysty lisäämään, reidet eivät enää pysty tottelemaan niille annettuja käskyjä. Totean sen vain ajatukseksi ja käsi käy ruuvilla. Urku on auki.

Kuva Wikimedia.