Siemeniä lapsen elämään

Thay kirjoittaa kirjassa Peace is every step sen päivän olleen hänen elämänsä suurin tragedia, kun hänen äitinsä kuoli. Kun hän ajattelee äitiään hän ei voi erottaa kuvaa äidistään rakkauden tunteesta. Rakkaus oli luonnollinen ainesosa äidin pehmeässä, suloisessa äänessä. Vaikka Thay oli aikuinen ja eli kaukana äidistään, hän tunsi silti jääneensä orvoksi.

Thay tietää, että kaikki länsimaiset eivät tunne samalla tavoin vanhempiaan kohtaan. Hän on kuullut useita tarinoita vanhemmista, jotka ovat loukanneet ja satuttaneet lapsiaan monin tavoin, istuttaen kärsimyksen siemeniä lasten elämään. Toki näin on käynyt vanhempien tarkoittamatta sitä. Voi vain olla niin, että he ovat itsekin saaneet samanlaiset siemenet omilta vanhemmiltaan. Siemenet istutetaan tiedostamatta tekojen seurausta samanlaisina sukupolvesta toiseen. Monet ovat tiedostamattoman elämäntavan uhreja. Tietoisen läsnäolon harjoittaminen katkaisee tämän kierteen, kirjoittaa Thay. Voimme katkaista kierteen ja lopettaa näiden siementen kylvämisen omiin lapsiimme.

Pomegranate heart by Vanessa Pike-Russell, on Flickr

Thay kertoo 13-vuotiaasta pojasta joka oli Luumukylässä harjoittelemassa tietoista läsnäoloa, hengittämistä ja tunteidensa havainnointia. Hänen isänsä torui häntä aina kun hän kaatui ja se teki pojan vihaiseksi isälleen. Hän vannoi ettei aikuisena koskaan käyttäytyisi samoin. Kunnes hänen sisarensa kaatui leikkiessään toisten lasten kanssa ja satutti itsensä verinaarmuille. Poika halusi mennä huutamaan hänelle: ”Miten tyhmää! Miksi teit niin?” Mutta ennen huutamistaan hän onnistui malttamaan mielensä. Hän tunnisti vihansa ja sen syyt, eikä reagoinut niihin. Aikuiset hoitivat siskon haavat ja poika meni kävelylle hengittämään vihaansa pois. Hän tajusi käyttäytyvänsä kuten oma isä oli tehnyt. Hänen olisi tehtävä asialle jotain ja jatkettava tietoisen läsnäolon harjoittamista etteivät hänen omat lapsensa aikanaan joutuisi kärsimään. Samalla poika tajusi, että hänen isänsäkin voisi olla uhri jo useammassa sukupolvessa. Poika jatkoi harjoitteluaan ja muutaman kuukauden kuluessa viha laantui. Hän keskusteli isänsä kanssa, joka oli kiitollinen tästä ymmärryksestä. Tässä tapauksessa poika auttoi isää kasvamaan.

Omat vanhempamme eivät ehkä koskaan ole harjoittaneet tietoista läsnäoloa. Voimme tuoda heille oman harjoituksemme avulla iloa, rauhaa ja anteeksiantoa. Kun katsoo kehoaan tarkkaan näkee sen olevan lahja vanhemmilta ja isovanhemmilta. Huomaamme sen olevan lahja, jolla on antaja ja jonka saajia olemme, kaikki samaa ja yhtä. Kun olemme tässä hetkessä näemme että meissä on kaikki edeltäneet ja kaikki tulevat sukupolvet. Kun ymmärrämme tämän, ymmärrämme mitä siemeniä kylvää ja mitä jättää kylvämättä.