Follow my blog with Bloglovin Tietoinen läsnäolo: Syntymäpäivä!

25.10.2011

Syntymäpäivä!



Tänään on blogin 1-vuotissyntymäpäivä! Vuosi ja lähes 400 kirjoitusta, sekä 20 000 sivun katselua myöhemmin, en voi muuta kuin olla tyytyväinen ja kiitollinen. Kiitos kuuluu teille kaikille!

Ennen kuin ensimmäinen postaus tuli julki, olin noin kuukauden miettinyt teemoja ja tehnyt blogin ulkoasun eteen töitä. Idea blogin teemaksi ja idea siitä, miten voisin pitää yllä tietoisen läsnäolon harjoittamista blogin avulla, tulivat vain jostain. Olen siitä kiitollinen. Joka tapauksessa, se oli erittäin hyvä päivä kun oivalsin sen miten bloggaamisen voi yhdistää omaan kasvuun ja muutokseen.

Voin todeta, kuten moni muukin bloggaaja, että olen saanut bloggaamiselta paljon, paljon enemmän kasvua ihmisenä, kuin koskaan uskalsin toivoa. Kasvu on tapahtunut yllättäviin suuntiin ja ainakin olen oppinut, että muutos on pysyvää. Mitään en mistään tiedä, mutta se on ihan ok. Kirjoittaminen näistä aiheista pakottaa lukemaan lisää ja lisää, sekä pohtimaan näitä juttuja. Jokainen päivä on - harjoittamista. Blogin ansiosta se on aktiivisempaa. Tietoinen läsnäolo tavoitteena pysyy mielessä.


Holey Colourful Display! by antonychammond, on Flickr
.:Arvonta!:.

Syntymäpäivän kunniaksi toivon teiltä, arvon lukijoilta palautetta. Teistä riippuu blogin tulevaisuuden suunta. Kerään palautetta kahdella eri tapaa.


1.   Tämän postauksen perässä sana on vapaa. Joitain johdattelevia (?!) kysymyksiä löytyy tästä tämän kirjoituksen lopusta. Kaikkien vastanneiden kesken arvon marraskuun loppuun kirjan: Peace is every step. Se on hyvä johdatus harjoittamiseen arjessa. Saa vastata myös ”anonyymisti” jollain keksityllä nimimerkillä. Arpaonnen osuessa ”anonyymiin nimimerkkiin”, kuulutan blogissa ilmoittautumaan.

2.   Blogin sivupalkeissa olevilla kyselyillä, jotka ovat aina noin 3 päivää vastattavissa.

Kiitos jo etukäteen!



.:Kysymyksiä:.

Näihin seuraaviin kysymyksiin toivon postauksen perääm kommenttikenttään palautetta. Sähköpostillakin saa toki lähettää kommentteja, ne osallistuvat yhtä lailla arvontaan.

Blogi syntyi oppimispäiväkirjaksi ja on edelleen sitä. En vain pysty juurikaan kertomaan etenemisestäni tai pyrkimisestäni, kun niitä ei ole. Tuottaakohan se pettymyksiä teille arvon lukijani?

Mitä haluaisit lukea enemmän? Onko joku kirja, johon minun tulisi ehdottomasti tutustua? Vai etkä enää jaksa yhdenkään kirjan käsittelysarjaa? Toivo suoraan postausta, mistä minun pitäisi kirjoittaa? Anna tulla palautetta, sananne tulevat olemaan lakini! Ole hyvä!

7 kommenttia:

Alina kirjoitti...

Mun mielestä on aika näppärää että referoit kirjoja joita haluaisin hankkia ja lukea enemmän. On hyvä pitää päivitykset lyhyinä ja konpakteina, niin niistä saa enemmän irti.

Anne kirjoitti...

Hei,

Ensinnäkin onnittelut blogin vuosipäivän kunniaksi! Itse löysin tämän blogin vasta jokin aika sitten, eli en ole kaikkia kirjoituksia ehtinyt lukemaan, mutta monia kyllä ainakin silmäillyt. Kaikkiaan vaikuttaa mielenkiintoiselta blogilta ja hyvä aihevalinta.

Mielestäni ei ole mikään pettymys, vaikka et pystyisi kertomaan etenemisestäsi tai pyrkimyksistä, jos sellaisia ei ole. Jutut ovat kuitenkin muuten mielenkiintoisia, joten se riittää. Tietysti, jos jotain huomaat jotain etenemistä tapahtuneen, niin siinä tapauksessa olisi mukava kuulla, mutta ei missään nimessä kannata yrittää väkisin vääntää.

Pidän kyllä näistä kirjojen käsittelyistä, koska niistä saa hyvän kuvan kirjasta. Ensinnäkin tätä kautta pääsee tutustumaan sellaisiin kirjoihin, joista ei ehkä muuten edes tietäisi, ja näiden juttujen perusteella on helpompi arvioida, haluaako itse lukea kyseisen teoksen. Itselläni ei ole mitään ehdotusta käsiteltäviin kirjoihin, mutta luen kyllä mielelläni jatkossakin kirjojen käsittelyjuttuja.

Hmm, muita toiveita tulevien kirjoitusten suhteen voisi olla jokin tieteelliseen tutkimukseen liittyvä juttu. Eli jos löydät jotain tieteellistä tutkimusta tai teoriaa, joka liittyy aiheeseen, niin sellaista olisi mukava lukea. Muita kiinnostavia aihepiirejä olisi tietoisen läsnäolon vaikutus ja hyöty ihmissuhteissa ja vuorovaikutuksessa sekä mielenterveyteen liittyvissä kysymyksissä.

Olet ehkä näistä aiheista kirjoittanut jo aikaisemminkin, mutta jos keksit vielä jotain sanottavaa, niin ei muuta kuin kirjoittamaan!

Ja yleisesti vielä kiitos ahkerasta kirjoittelusta ja intoa blogin pitämiseen myös jatkossa! :)

Kiki kirjoitti...

Olen ollut hienon blogisi lukijana varmaan lähes alusta asti ja seuraan sitä edelleen suurella kiinnostuksella. Se on mielestäni kaikin puolin erinomainen ja kiinnostava juuri tälläisena kuin se on. Olen monesti hämmästellyt ja ihastellut sitä, kuinka paljon näet vaivaa tuodessasi tänne niin paljon hienoja lainauksia, ajatuksiasi ja kokemuksiasi ja myös viehättäviä kuvia.

Mutta jos ITSE koet tarvetta muokata blogiasi johonkin uuteen suuntaan, niin varmasti kannattaa sitä elävää innostusta ja intuitiota lähteä seuraamaan!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea! Itse eksyin blogiisi vasta kesän jälkeen ja siitä tuli suosikkini nopeasti! Olen suositellut monille ystävillenikin.. : ) Ei mitään parannus ehdotuksia ole, kun on jo 100% tyytyväinen!

Andy Hopi kirjoitti...

Hyvää syntymäpäivää!

Toivoisin inspiroitumista käsittelevää aihetta, esim. mitä yhteisiä elementtejä on tietoisen läsnäolon tilassa sekä inspiroitumisen tunteessa.

Keep up the good work!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos mielenkiintoisesta blogistasi. Mielestäni sinun kuuluisi viedä blogia siihen suuntaan kuin sinusta tuntuu. Sillä silloin se on parhaimmillaan kun inspiraatio aiheisiin ja sisältöön tulee sinulta itseltäsi.

A-L kirjoitti...

Käyn lukemassa blogiasi etsiessäni uusia ajatuksen sirpaleita.
Olen tyytyväinen, jokainen on oma persoonallisuutensa, jos muutut, muutu.
En toivo (määrittele) mitään, otan omakseni, jos niin tuntuu.
Palaan jotain mietittävää mukanani vierailulta.
Kiitos!