Tänään piti raportoida sekä lauantai että sunnuntai mutta sunnuntaista ei ole juurikaan raportoitavaa.
.:Lauantain hengitysharjoitus:.
Hengitysharjoituksen aikaan olin yksin lapsen kanssa kotona ihan hiljaisessa talossa. Lapsi nukkui ja sain täysin rauhassa keskittyä. Mahtavaa että hengitys virtaa jälleen flunssan jälkeen. Olen siitä kiitollinen.
Ensimmäisen kerran kokeilin reilun kymmenen minuutin hengityksen laskemisen jälkeen olla laskematta hengitystä loppuajan. Yllättävää oli että ajatuksia ei noussut sen enempää kuin laskiessakaan! Keskityin tunnustelemaan vain ja ainoastaan hengitystä. Aika tuntui kuluvan tosi paljon hitaammin! Hengityksiä laskiessa aina ajatteli että vielä tämä kierros loppuun yhdestä kymmeneen laskemista. Ja sitten vielä yksi kierros ja niin edelleen. Aika kului silloin helpommin, nyt jouduin tarkistaamaan kelloa useammin.
Keskilinja tuntuu korjaantuvan aina kun siihen on tarvetta aika automaattisesti sisäänhengittäessä. Kasvan silloin hieman ylöspäin. Se muistuttaa paljon istuen tehtynä ratsastaessa tehtävää keskilinjan korjaamista.
.:Kävelyllä:.
Olin tänään keskittyneessä tietoisessa tilassa koko kävelyretken ajan. En aktiivisesti pyrkinyt estämään ajatusten nousemista kuin muutamana lyhyenä patkänä. Muun ajan mieli sai vapaasti vaellella, kunhan ei syvällisiin pohdintoihin uponnut. Ne mielestäni vievät jo pohjan tietoiselta kävelemiseltä, kun yhtäkkiä huomaa että miten tässä ollaankin jo kotona. Pidän kävelystä tietoisesti koska silloin ”näkee” niin paljon enemmän. Harjoituksen myötä pysyn kovassakin vauhdissa tietoisessa tilassa. Helppoa se ei ole kun mieli saa kuitenkin matkalla niin paljon ärsykkeitä joita se jää helposti työstämään.
Pakkassää toi tänään lisäaistimuksen, lumi nariseen kenkien alla joka askeleella. Hengitys hakee näin alkutalvesta hieman syvyyttään kun keho ei ole tottunut pakkasilmaan. Työnsin tietysti vaunuja. Niiden kanssa saa olla tarkkana, että kädet pysyvät mäissäkin rentoina ja hartiat alhaalla. Pystylinja säilyy vaunujen ansiosta sen sijaan ehkä vähän helpommin, kun ei tule nojattua eteenpäin takapuoli pitkällä. Tänään kiinnitin lumen narskumisen ansiosta eniten huomiota jalkoihin ja nilkkojen liikkeisiin. Nilkat tuntuivat normaalin pökkeilöiltä aluksi mutta vertyvät vähitellen. Nautin täysillä lämmön kerääntymisestä kaikkialle kehoon. Hien alkaessa virrata, myös nenä alkoi vuotaa viimeisiä nuhan rippeitä pois. Siltä ei voi välttyä tässä vaiheessa. Koko tienoo oli hiljainen ja juuri muita ei ollut liikkeellä. Kaikki tarkkailemani rakennus- ja tietyömaatkin olivat hiljenneet tai vetäytyneet sisäpuolelle töihin pakkasen takia.
Kotiin tultua lapsen piti vielä nukkua, mutta hän havahtui ja pääsin vielä hieman kotitietä kävelemään edes takaisin uudelleennukutuksen merkeissä. Sekin on pääsemistä, kun ajattelee että mikään ei ole niin tärkeää kun sen hetkinen tekeminen. Palattuani sisään lämpimään, muistin että pian taas pääsee paljain jaloin kävelemään. Se helpottaa tietoisena pysymistä jos mikä, kun jalkapohjien tottumaton tuntoaisti saa ärsykettä koko ajan. Kesällä, no okein, melkein syyskuun lopulle, tein nämä lyhyet nukutusretket aina paljain jaloin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti