Edistymistä?

.:Missä harjoittelu tuntuu?:.

Suurin muutos jonka olen huomannu, on se että enää minun ei tarvitse joka kerta hermostuessa vetää kolmea kertaa henkeä syvään. Ennen tein sen monta kertaa päivässä. Elän ihan samoja tilanteita päivästä toiseen, mutta jotenkin tuntuu että pysyn rauhallisempana, automaattisesti, helpommin, jotenkin? Yksi ystäväkin sanoi että olen rauhallisempi. Siihenkin olen vuotta pyrkinyt tätä ennen jo aika tuloksetta. Kirjoitin myös joskus aiemmin että ne harvat ihmiset jotka ”harrastuksestani” tietävät ovat sanoneet että olen entistä positiivisempi. Itse on vaikea tällaisia muutoksia havaita.

The Calm After the Storm by ToniVC, on Flickr

Hengitysharjoitus on avannut pitkän, mielenkiintoisen tien itsen tutkimiseen. Miten istuminen ja hengityksen laskeminen voikin olla niin jännittävää? Ja miten ihmeessa kaltaiseni ADHD istuu tyytyväisenä hengittämässä? Hengityksessä on voimaa ja sitä voi käyttää ainakin ajatusten hallitsemiseen, liikkeen kannattamiseen ja rentoutumiseen. Jonkin verran hengitystä olen tottunut käyttämään liikkeen kannattavana voimana niillä muutamilla joogatunneilla ja pidempään syvävenyttelyä harrastaneena, mutta todellisen hengittämisen voiman saavuttamiseen menee vielä kauan. Poisoppimista on paljon. Hengitys on hyvä työkalu siihen että oppii palaamaan kehoon ja sitä kautta tähän hetkeen.

Tavoitteenani on oppia kuuntelemaan kehoa vielä paremmin, automaattisemmin eri tilanteissa – se auttaa egon hiljentämisessä. Hengittäminen ja sen laskeminen ovat keinoja joita jo vähän olen harjoitellut. Vanha tapani, jonka nyt olen tunnistanut, egoni hiljentämiseen on ollut jatkuva kiireisenä pysyminen. Jos on koko ajan paljon puuhaa, ei ego ehdi koko ajan kommentoimaan ja myöskään sitä ei tarvitse tutkiskella tai ymmärtää. Tämän voisin opetella korvaamaan kehon kuuntelulla. Usein myös ennen sanoin että käyn omillenikin hermoille, kyllä, mutta itse asiassa se oli egoni joka kävi hermoilleni kaikella suunnittelullaan.

The Plug-Hole by ~~Tone~~, on Flickr

Kurssin tavoitteisiin kuuluu oppia havainnoimaan itseä. Yksi itsen havainnoimisen osa on juuri oma ego. Minusta tuntuu että oma egoni ei tällä hetkellä juurikaan ole arvosteleva tai kehuva. Saan olla mietiskellessäni tässä suhteessa rauhassa. Toki se arvottaa juuri sen hetken toimintaa joko onnistuneeksi tai on esim. ylpeä että yleensä saan aikaiseksi harjoitella. Tähän on helppo kiinnittää huomiota ja tarkkailla sitä. Mutta sen sijaan, kun Ego jatkuvasti suunnittelee illan ruokalistaa, huomista ja talvilomaa ja ensi vuotta, sitä on vaikeampi tarkkailla ja oppia hallitsemaan. Huomioitavaa on, että elän tällä hetkellä hyvin hyvin yksinkertaista ja yksinäistä elämää. Ehkä jos olisin enemmän sosiaalisessa kanssakäymisessä voisi olla että egolla olisi enemmän arvottavaa sanottavaa. Paineet olla jonkin tietyn lainen tulevat aina ulkopuolelta.

Jotain siis on tavoitteiden mukaisesti alkanut.