Follow my blog with Bloglovin Tietoinen läsnäolo

13.9.2011

Raittiin ilman myrkytys

Viikonloppuun kuului:

Paljon ulkoilua. Pieniä koiria. Villiä haukkumista ja hännän jahtaamista. Mutaisia ojia. Muuttomuodostelmia harjoittelevia lintuja. Hieno auringonlasku.

Pieniä kävelyretkiä. Sienisadon ihastelua. Kaunista auringonpaistetta. Lämpöä iholla.

Liikaa puhetta. Istumista laiturilla. Joutsenten ääni. Lentävä yksinäinen kurki. Pitkään keskustelelleet pöllöt. Puiden alkava kellastuminen. Maisema vielä vihreä. Upea kuutamo. Huonosti nukuttuja öitä.

Lentoon pyrähteleviä jotain isoja metsälintuja. Hirvien jälkiä. Vielä yksi uusi särkiparvi. Kalojen ruokkimista.

Varsinainen raittiin ilman myrkytys.  

Syyspäivän timantteja järvellä.


.:Kalojen tunteminen:.


Eräänä päivänä Sheng tsu käveli ystävänsä kanssa joen varrella.

"Katso kuinka nuo kalat uiskentelevat, ne todella nauttivat olostaan", sanoi Sheng tsu.

"Et sinä ole kala", vastasi ystävä. "Et voi tietää että ne nauttivat olostaan."

"Sinä et ole minä", sanoi Sheng tsu. "Et voi tietää, etten tiedä kalojen nauttivan olostaan."




12.9.2011

Johtaminen nyt, Ajatuksia tietoisesta työstä, osa II

Tässä jatkan kirjoitusta tietoisestä työstä ja johtamisesta kirjan Johtaminen Nyt perusteella. Tässä mietitään miten itsensä kehittäminen ja johtaminen käy tietoisen läsnäolon avulla.


.:Tietoinen läsnäolo itsensä johtamisessa:.

Itsensä kehittämisen tie on loputon. Mitä enemmän tulee tietoiseksi itsestään ja kehittyy, sitä enemmän tietoiseen mieleen purjehtii aiemmin piilossa olleita ajatuksia, tunteita ja asenteita. Harjoittaminen ei kuitenkaan ole turhaa, koska harjoittanut mieli osaa nähdä maaliin pääsyn illuusiona ja osaa nauttia matkasta jokaisella askeleella. Se osaa myös nauttia muutoksesta.

Toisia osaa johtaa parhaiten hän, joka osaa johtaa itseään. Ja itseään osaa johtaa jos on tutustunut omaan itseen. Itseään johtava ihminen omistaa myös tunteensa, tunnistaa ja nimeää ne, eikä syytä toisia omasta huonovointisuudestaan. Tunteet eivät aina välity tietoiseen mieleen ja siksi niiden tunnistaminen tulee oppia.

successful business woman on a laptop by Search Engine People Blog, on Flickr

Tunneäly käyttää tunnetaitoja ja lisäksi itsetuntemusta, itsehallintaa ja motivoitumista.
1.  Itsetuntemus on omien tunteiden tunnistamista, itse arviointia ja itseluottamusta.
2.  Itsehallinta on omien tunnetilojen, mielihalujen ja voimavarojen säätelykykyä.
3.  Motivoitumiseen kuuluvat ne tunneominaisuudet, jotka ohjaavat tai helpottavat päämäärien saavuttamista.
Kuulostaa hyvin tietoisen läsnäolon harjoittamiselta, eikö?

Yhteisö sijoittaa usein johtajaansa omia tunteitaan. Tietoisen läsnäolon harjoittaminen auttaa, jottei kuormittuisi liikaa toisten tunteilla. Johtajan tulee osata katsoa laajasti lähelle ja samalla nähdä kauas. Pitää osata tehdä tavoitteita, mutta niiden ei pidä antaa sumentaa näkökenttää, jotta näkee tämän hetken mahdollisuudet.

Tietoisesti läsnä oleva johtaja osaa valita sanat jotka kannustavat kehittymään. Sitä ennen on tarkasteltava sitä miten puhuu itselleen: kannustaako vai sättiikö. On tultava tietoiseksi, millaiseksi mielessään nimittää yhteistyökumppaneitaan ja ilmiöitä yleensäkin.


Lue myös muut osat:
Johtamisen Nyt
Johtaminen nyt, Ajatuksia tietoisesta työstä, osa I

 

10.9.2011

Go with the Flow IV: Ratsastamisen riemua

Ratsastaminen kehittää keskittymiskykyä ja kärsivällisyyttä. Hevonen opettaa läsnäolon taitoa ja elämäniloa. Löysin tämän jutun vanhasta Voi Hyvin lehdestä. Ole hyvä!


Kun työpäivän jälkeen vetää lenkkarit jalkaan ja lähtee pururadalle, pää kelaa usein työkuvioita ainakin ensimmäisen kilometrin ajan. Juokseminen on antoisa harrastus, joka onnistuu ilman täydellistä keskittymistäkin.

Tallilla on toisin. Hevonen vaatii intensiivistä läsnäoloa ja on itsekin intensiivisesti läsnä. Yhteistyö hevosen kanssa edellyttää syvää keskittymistä. Kun ratsastaa, ei pysty miettimään murheitaan. Ratsastamiseen kuuluu erottamattomasti hevosen hoitaminen, ruokkiminen ja kokonaisvaltainen lähelläolo. Kun hoitaa ratsua, tekee asioita täysillä toisen hyväksi.

Tutkimusten mukaan eläinten seura rentouttaa, laskee verenpainetta ja vähentää ahdistuneisuutta. Hevonen on aivan erityinen treenikaveri kokonsa vuoksi. Iso eläin voi joissakin tilanteissa olla ihmiselle vaarallinen, joten sen käsittelyyn pitää keskittyä herpaantumatta. Miellyttämishaluinen koira pyrkii luontaisesti tekemään ihmisen kanssa yhteistyötä. Hevonen taas on saaliseläin, jonka tyypillinen selviytymiskeino on pakeneminen. Sen näkökulmasta ihminen on peto.

ready to run by RPatts, on Flickr

On ainutlaatuista, että kaksi näin erilaista luontokappaletta ovat aikoinaan päätyneet tekemään yhteistyötä. Osaava ratsastaja pääsee nauttimaan ihmeestä jokaisella harrastuskerrallaan. Intuitiivinen yhteys hevoseen syntyy keskinäisestä kunnioituksesta ja hevosen ymmärtämisestä eläimenä. Parhaimmillaan saavutetaan flow-tila ja tunne, jossa kahdesta yksilöstä tulee yksi.

- Flow'n voi saavuttaa kilparadalla, harjoituksissa tai maastokävelyllä. Hevosen rentous sekä tekemisen ja liikkumisen riemu tarttuvat ihmiseen, ratsastuskouluyrittäjä Jutta Vesa kuvailee. Ratsastus on taito- ja tekniikkalaji, jossa voi kehittyä koko ikänsä. Taitoa ei opi hetkessä. Ihmisen ikä ei rajoita oppimista, ja kehitys jatkuu vielä vuosikymmenien harjoittelun jälkeenkin.


.:Masentunut toipuu ratsailla :.

Hevosen kunnioitus pitää ansaita. Luottamuksen saa, kun osoittaa selvästi olevansa johtaja. Laumaeläin stressaantuu, jos ei tiedä paikkaansa laumassa. Ihmisen ja hevosen suhde on yhteistyö- ja avunantosopimus. Kun YYA toimii, hevonenkin nauttii yhteistyöstä. Eläinten kanssa harrastava ihminen tahtoisi usein olla kaveri. Todellisuudessa tasa-arvo ei toimi. Eläinkin arvostaa hyvää pomoa eli oikeudenmukaista, johdonmukaista ja palkitsevaa tyyppiä. Kun malttaa toimia aina samoilla säännöillä, saa kuuliaisen harrastuskaverin. Monen masentuneen elämänsyke on elpynyt ratsastustunnilla. Itsevarmuus kohenee, kun kuusisataakiloinen eläin toimii käskyjen mukaan.

Kun mikään ei oikein tunnu miltään, kohtaaminen hevosen kanssa auttaa pääsemään kiinni omiin tunteisiin. Kaunis ja ryhdikäs eläin herättää vahvoja tunteita: pelkoa, kunnioitusta ja esteettisiä elämyksiä.


.:Hevonen auttaa työstämään omia tunteita:.

Kun oppii lukemaan eläimen elekieltä, taitoja voi hyödyntää ihmistenkin parissa. Jos on vaikea käyttäytyä sosiaalisissa tilanteissa, kehon kielen tulkitseminen auttaa vuorovaikutustaitojen kehittymisessä. - Uskon, että ihmisten geneettisessä muistissa on se yhteistyö, jota hevosten kanssa on tehty sukupolvien ajan. Moni kuvaa kärryillä menon kiireettömyyttä luonnolliseksi ja nautinnolliseksi olotilaksi. Siinä mennään hevosen ehdoilla, Jutta Vesa toteaa.


.:Hevonen luottaa elämään :.

Hevonen on liikemekaanisesti herkkä. Tukevan satulan läpikin se aistii ratsastajan vatsalihasten pienet kiristykset. Tunnetilasta puhumattakaan. Ratsastajan äksyily ja ympäristön muutokset nakertavat yhteyttä. Maltti karttuu, kun eläimen herkkyyden kanssa opettelee elämään. Auttaa, kun karsii ympäristön häiriötekijöitä ja ennakoi tilanteet, joita ratsu voi säikähtää.

Harrastuskaverin herkkyydestä hyötyy ihminenkin. Hyvä kilpahevonen korjaa ratsastajan virheet. Hevosten elämäntehtävä on nauttia niityllä auringosta ja lauman seurasta ja mutustella siinä samalla heinää. Niillä ei ole kiire. Ne elävät tässä ja nyt, eivät suunnittele kiivaasti tulevaa tai märehdi eilisiä virheitä. Ne suhtautuvat rauhallisen luottavaisesti maailmaan, jossa asiat tapahtuvat ajallaan. - Kun aamulla päästän hevoseni laitumelle, ne säntäävät liikkeelle silkasta juoksemisen ilosta. Se on puhdasta elämisen riemua, Jutta Vesa hymyilee.


.:Hevosterapiaa:.

·        Erityistä ratsastusterapiaa antavat koulutetut ratsastusterapeutit. Ratsastusterapiasta hyötyvät muun muassa MS-potilaat, kehitysvammaiset ja ne, jotka tarvitsevat kehollista kuntoutusta.

·        Sosiaalipedagoginen hevosten kanssa tehtävä työ ehkäisee syrjäytymistä,

·        Toiminnallinen kuntoutus kehittää sosiaalisia taitoja ja sitä suositellaan mielenterveys- tai huumekuntoutujille sekä sosiaalihuollon piirissä oleville nuorille.

Asiantuntijana ratsastuskouluyrittäjä ja sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ohjaaja Jutta Vesa Lavian ratsastuskeskuksesta.

Täällä lisää flow juttuja:
Go with the Flow: Alku
Go with the Flow I: Juoksemista älä lopeta
Go with the flow II. Ystäväflow

Go with the flow III. Neurokirurgin flow

9.9.2011

Puhu kunnioittaen


Puhumisesta kirjoitin jo kerran, samoin kuuntelemisesta, tässä vielä puhumisesta lisää. Miten tunnistaa milloin puhuminen on kunnioittavaa?

Puhua vai ei puhua, siinä vasta pulma.

100_2014 by echoesofstars, on Flickr
Ehdotus tarkoitukseksi: Aikomukseni on puhua kunnioittaen ympäristöäni ja oman itseni syvyydestä.

1.   Hengitä joitain kertoja sisään ja ulos,
2.   Ennen kuin sanot mitään, kysy itseltäsi, onko se mitä aion sanoa: ystävällistä, kunnioittavaa, todellista tai tarpeellista.
3.   Sitten vasta puhu.


Yleensä varmasti on parempi olla hiljaa, kuin sanoa jotain mistä ei ole varma onko se tarpeen. Oppisipa tämän. Silloin puhe olisi varmaan kunnioittavaa.

8.9.2011

Johtaminen nyt, Ajatuksia tietoisesta työstä, osa I

Tässä kirjoituksessa pyörittelen ajatuksia tietoisestä työstä ja johtamisesta kirjan Johtaminen Nyt perusteella. Tässä ensimmäisessä osassa mietitään sitä miten on läsnäoleva johtaja itselleen ja muille.

 
Työelämässä koetaan tarpeellisia innostuksen ja mielenkiinnon sekä intohimon tunteita, mutta myös kuluttavia ja haavoittavia tunteita. Tietoinen läsnäolo tuo työelämään mahdollisuuden havainnoida ja hallita näitä tunteita. Erityisen tärkeää se on johtajille.

Suuret johtajat ovat sinut itsensä kanssa, tuntevat itsensä, hyvät ja huonot puolensa ja osaavat johtaa itseään. Kirjoittajan mukaan kannattaa tehdä tietoinen päätös, ettei haluakaan enää kulkea itsensä ohi ihmettelemättä. Matka itseen tuo esille sitä hyvää potentiaalia, jota ihmisessä uinuu.

Hong Kong International Finance Center by swisscan, on Flickr
.:Vuorovaikutuksessa myötätuntoisena ja tuomitsematta:.

Kun ihminen on itselleen aidosti läsnä, hän pystyy paremmin olemaan läsnä myös toisille. Hyvä vuorovaikutus on läsnäoloa puolin ja toisin. On olemassa vain yksi tärkeä aika, se on tämä hetki. Tärkein ihminen on se jonka kanssa olet nyt. Tärkein pyrkimys on auttaa sitä jonka kanssa on juuri nyt. Tärkeintä on tehdä onnelliseksi se ihminen, jonka kanssa olet juuri nyt. Sillä se on elämän ainut tarkoitus.

Niin, voisiko paremmin sanoa? Olen läsnä juuri sille ihmiselle, jonka kanssa olen tekemisissä juuri nyt. Myös puhelimessa. Ihminen vaistoaa läsnäolon tai sen puutteen herkästi. Saan joskus itseni kiinni siitä, että puhuessani puhelimessa vilkuilen samalla sähköpostiani. Kummalle silloin olen läsnä, puhelimesta puhujalle vai sähköpostin kirjoittajalle? En täydellisesti kummallekaan. Jotta olisin täydellisesti läsnä jommallekummalle, puhuisin puhelimessa ja sen jälkeen katsoisin postit tai päinvastoin.

Myötätunto ja tuomitsemattomuus kuuluvat erottamattomasti yhteen. Vaikka toisen käytöstä ei hyväksyisi, hänet tulee hyväksyä ihmisenä. Häntä kohtaan tulee olla myötätuntoinen. Myötätunto herää kun katsoo tarkasti. Silloin löytää jokaisesta samaa kuin itsestä. Myötätunto tuo helpottavan olon ja se kasvaa helposti.


Lue myös johdanto kirjaan: 
Johtamisen Nyt

 

7.9.2011

Syysmieli

 

Vielä on kaunista ja aurinkoista. Ilma ei ole liian kylmä pyöräilemiseen, se on oikeastaan juuri sopiva. Omenapuissa on paljon satoa, luumut ovat mehukkaita ja viimeiset kasvit odottavat kasvimaalla korjaamistaan. Päivänvaloa riittää hyvin ulkoiluun. Lintuparvet harjoittelevat jo muodostelmalentojaan. Vielä on aika vihreää, mutta värejä ilmestyy koko ajan lisää. Oikeastaan on juuri sopiva aika vuodesta olla ja elää! Mikä tahansa on oikeastaan hyvä aika, kun sen ottaa niin.

.:Kiitos:.

Kiitos
… ihanasta lämmöstä syksyn korvalla.
… kivasta aamupäivästä ulkoillen pienen kanssa.
… ymmärryksestä jota olen saanut kaikilta tahoilta
…, että muistan edes jotain työjuttuja pitkän kotonaolon jälkeen.
…, että pieni on jo terveempi
…, että kaikki asiat loksahtelevat paikoilleen.
… ajasta jonka olen saanut viettää pienen kanssa kotona.
… harjoittamisesta elämässä, en tiedä missä olisin ilman sitä tällä hetkellä.
… monesta hyvästä läsnäolevasta kohtaamisesta
 
harvest moon ducks by joiseyshowaa, on Flickr
.:Mestarin yllätys:.

Olen tässä miettinyt monestakin syystä mielen hallintaa. Tämä tarina osuu.

Luostarin oppilaat ihmettelivät vanhempaa munkkia, joka ei koskaan tuntunut hermostuvan tai kiukustuvan mistään. Oppilaat pitivät tätä hieman luonnottomana ja jopa pelottavana.

Eräänä päivänä oppilaat päättivät järjestää kokeen. Ryhmä oppilaita piiloutui kulman taakse käytävään ja jäi odottamaan vanhaa munkkia.

Kohta vanhus ilmestyikin kuppi kuumaa teetä kädessään. Munkin kulkiessa ohi, oppilaat rynnistivät esiin rääkyen keuhkojensa pohjasta.
 
Munkin kasvoilla ei kuitenkaan näkynyt mitään reaktiota.

Hän kulki rauhallisesti käytävän perällä olevan pienen pöydän luo, laski teekupin varovasti pöydälle, nojasi sitten seinään ja päästi ulos pelästyneen voihkaisun: "Huiii..."

6.9.2011

Anthony de Mello: sanoja ja ajatuksia


Anthony de Mello, S.J. (1931—1987) oli intialainen jesuiittapappi ja psykoterapeutti, joka tuli tunnetuksi hengellisyyttä käsittelevistä kirjoistaan. Bloginpitäjälle erityisen silmiä avaava kirja on ollut Havahtuminen. Hän isännöi uransa aikana useita hengellisiä kokouksia ja hänet tunnettiin taitavana puhujana.

De Mello syntyi Goalla Intiassa vuonna 1931. Hän matkusteli useissa maissa, enimmäkseen Espanjassa ja Yhdysvalloissa, opiskelemassa ja myöhemmin opettamassa. Hän myös perusti rukouskeskuksen Intiaan.

De Mello kuoli äkillisesti vuonna 1987. Hänen teoksiaan julkaistaan edelleen, ja lisää teoksia on julkaistu hänen kuolemansa jälkeen. Kristityt ovat tuominneet hänen kirjoituksiaan ja niitä on sensuroitu.

Hänen veljensä on kirjoittanut hänen tarkemman elämäntarinansa.
Kuva: Wikimedia Commons
.:Havahtuminen:.

de Mellon tunnetuimmat sanat:

Spirituality means waking up. Most people, even though they don't know it, are asleep. They're born asleep, they live asleep, they marry in their sleep, they breed children in their sleep, they die in their sleep without ever waking up.

They never understand the loveliness and the beauty of this thing that we call human existence. You know — all mystics — Catholic, Christian, non-Christian, no matter what their theology, no matter what their religion — are unanimous on one thing: that all is well, all is well. Though everything is a mess, all is well. Strange paradox, to be sure. But, tragically, most people never get to see that all is well because they are asleep. They are having a nightmare.

.:Tietoisuus:.

Näin deMello määrittelee tietoisuuden kirjassa Havahtuminen:

Jotkut ihmiset pitävät tietoisuutta huippukohtana, ylänkönä, joka kohoaa arkipäiväisen kokemisen tuolle puolen. Näin tietoisuudesta tehdään päämäärä. Mutta todellisessa tietoisuudessa ei ole mitään paikkaa, minne mennä, ei mitään saavutettavaa. Miten pääsemme tähän tietoisuuteen? Tietoisuuden kautta. Kun ihmiset sanovat haluavansa kokea jokaisen hetken, he todellakin puhuvat tietoisuudesta paitsi mitä tulee tuohon "haluamiseen" Ette halua kokea tietoisuutta: joko olette tietoisia tai ette ole.

.:Teoksia:.
  • Havahtuminen
  • Lähteillä: Hengellisten harjoitusten kirja
  • Sadhana: Tie jumalan luo
  • Viisauden välähdyksiä
  • Kuuletko linnun laulun?
  • Tyhmyyden välähdyksiä

Lue lisää virallisilta kotisivuilta , siellä on mm. hyviä artikkeleita hänen puheistaan.

5.9.2011

Johtamisen Nyt


Olen kääntänyt katseeni kohti työelämää. Tämä kirjoitus kuuluu sarjaan valmistaudun töihin paluuseen.

Luin tätä kirjaa Johtamisen Nyt — Tietoinen läsnäolo johtajuuden kivijalkana jo kauan sitten, mutta säästellyt sen ajatuksia tähän vaiheeseen itsellenikin kertaukseksi. Sen ovat kirjoittaneet vuonna 2006 Kaj Hellbom, Seija Mauro ja Matti Salo.

Johtamisen Nyt on erilainen kirja johtamisesta. Se antaa ymmärtää, että olisi aika ymmärtää johtaminen ja johtajuus uudella tavalla. Nopeat muutokset, toimintaympäristön kaoottisuus ja ennustamattomuus sekä asiantuntijatyön muuttunut luonne ovat esimerkkejä johtajuuden uusista haasteista. Johtajalta edellytetään sekä taitoa pysähtyä että toimia nopeasti ja intuitiivisesti, kykyä kuunnella ja kuulla tarkoin itseään ja ympäristöään sekä taitoa toimia hyvän valmentajan tavoin. Tämä pakottaa hänet luopumaan tutuista johtamisen roolimalleista.



.:Miksi tämä kirja?:.

Jokaisen johtajan ja esimiehen tulisi olla sellainen vastuunkantaja kuin todellisuudessa on, paljon vartijana. Johtajalta edellytetään enemmän valppautta, intuitiota, epävarmuuden sietokykyä, sekä ympäristön hahmottamista vailla ennakkokäsityksiä. Yritysten henkinen pääoma pakottaa olemaan kiinnostunut siitä miten ihmisiä johtaa.

Tietoisella läsnäololla tarkoitetaan kirjassa toisaalta mielen pysähtymistä ja hiljentymistä, toisaalta valppautta, dynaamisuutta ja uuden synnyttämisen kykyä. Kirjoittajat näkevät että tietoisen läsnäolon harjoittaminen johtaa todellisuuden tarkempaan ja kokonaisvaltaisempaan näkemiseen – ja se voi johtaa vahvempaan vastaanottamisen kykyyn. He haluavat osoittaa, että tietoinen läsnäolo on toimiva lähtökohta johtajuuden syvemmälle ymmärtämiselle ja sillä on myös paljon annettavaa johtajan arjen haasteissa.

.:Vanhaa ja uutta:.

Tässä perustelut sille miksi ikivanha tietoisuustraditio on haluttu yhdistää tämän ajan johtamistaitoihin ja työelämän haasteisiin.
·   Tietoinen läsnäolo tuo syvyyttä ja uusia lähestymistapoja, auttaa ymmärtämään elämyksellisesti mitä ovat kuuntelu, dialogi, suoruus, intuitio ja saamaan niihin lujemman otteen.
·   Tietoinen läsnäolo on puuttuva linkki, jolla saadaan yhdistettyä idän viisaus lännen leadership oppeihin.
·   Tietoisen läsnäolon harjoittaminen auttaa löytämään tyyneyden ja hiljaisuuden, ”tehokkaan levollisuuden”, mikä on kaiken aikaa olemassa jokaisen sisällä.
·   Tietoinen läsnäolo synnyttää valoa, etäännyttää tutuista ilmiöistä, jolloin on mahdollista ymmärtää paremmin ja päästä lähemmäs, jolloin pulmat voivat ratketa.
·   Tietoisen läsnäolon tilassa ei ole tarvetta pitää kiinni egosta, ohimenevistä mielihaluista, tunnekuohuista ja ajatusten samaistumiseen harhasta. Siten pystymme tuntemaan yhteisyyttä ja myötätuntoa paremmin.
·   Tietoinen läsnäolo paljastaa ihmisten yhteenkuuluvuuden ja erillisyyden harhan.
Seija Mauron osuuden ajatuksia on käsitelty sarjassa; Kivijalka:

Muista ajatuksista kirjoitan lähiaikoina blogiin. Täällä on myös referaatti kirjasta.


4.9.2011

Eräs muodollinen


Eilen istuin illalla muodollisesti harjoittamassa. Niin teen joka viikko vähintään kerran, usein miten näinä päivinä pääsen siihen suunnittelemaani kolmeen kertaan viikossa. En ota siitä mitään paineita. En myöskään usein miten raportoi muodollisesta harjoittamisesta täällä blogissa. Ei ole mitään raportoitavaa. Tästäkään kerrasta ei juurikaan mitään raportoitavaa olisi, mutta kirjoitin tällä kertaa jotain huomioita heti istuttuani.

Istun hengittämässä ja tarkkailemassa hengitystäni. Suurimman osan aikaa lasken ulos hengityksiä 1-10 ja uudelleen. Mieli vaatii sen, vain hetkittäin pystyn jättämään laskemisen ja vain olemaan.


Nirvana by ePi.Longo, on Flickr

Eilinen istuminen oli fyysisesti harvinaisen kivutonta, istuinkin melkein 20 minuuttia. Olen edelleen ihmeissäni siitä miten ajan kulun vain tietää jostain. Katson kelloa tasan 10 minuutin kuluttua ja sitten toisen kerran 18 minuutin kuluttua. En jaksa lakata ihmettelemästä sisäistä kelloani. Mietin istumisen vaivattomuutta fyysisesti myöhemmin, että ehkä olen löytänyt liian hyvän asennon ja alustan? Asento tuntui vakaalle ja avoimelle. Eilen en edes ollut muistanut retriitillä saamaani neuvoa noudattaa ja laittaa hiuksia kiinni keskelle päätä tasapainottamaan asentoa. Huomionarvoista on, että hiusten paino toisella olalla ei häirinnyt ennen kuin tiedostin ”virheeni”.

Päivä oli ollut tapahtumarikas ja useita yllätyksiä täynnä. Siihen nähden mieli oli jo aluksi yllättävän tyyni. Se on valmistelevillä rutiineilla näköjään helposti huijattavissa harjoittamisen alkuun. Lasken ja havainnoin hengitystä. Hengitys tahtoo välillä olla tehostunut, joka korjaa keskilinjaa. Jossain vaiheessa meinaa tietoisuus häipyä uneen, mutta samalla hetkellä ajatukset lähtevät hurjaan laukkaan. Huh.

Loppua kohti mieli yrittää saada lopettamaan istumisen jo. Vastustan sitä vielä hetken. Sitten nousen ylös ja venyttelen kiitollisena.

3.9.2011

Intohimoinen läsnäolo: Ilo ja ihmetys

Tässä kirjoituksessa loppuu kirjan Intohimoinen läsnäolo : havahtuneen tietoisuuden seitsemän ominaisuutta ominaisuuksien käsittely. Viimeisenä vuorossa ovat ilo ja ihmetys.

.:Ilo:.

Retriiteissä ollaan yhdessä yksin. Ilo ja energia tarttuvat, kun jokainen huomaa, miten luonnollista on olla havahtunut ja jakaa toistensa seura ilman niitä tarinoita ja egon esiintymistä, joista seuraelämä usein koostuu. Hyvän olon tunne syntyy viattomuuden olotilasta. Viattomuus on asenne, joka elää jatkuvassa hämmästyneisyydessä. Se ei vaadi asioiden menemistä tietyllä tavalla, eikä tiedä miten asioiden kuuluisi sujua. Olemme matkalla matkan itsensä takia. Annamme sen viedä, sen sijaan että ajaisimme sitä takaa.

Havahtuneen tietoisuuden tilassa katsomme maailmaa selkeän havaitsemiskyvyn läpi, ja se uudistuu joka päivä. Vapaus synnyttää vaistonvaraisuutta. Kun sinä heräät, maailma herää. Näemme kauneutta siinäkin, minkä vaistomme tai kulttuurimme määrittelevät vastenmieliseksi. Havahtunut tietoisuus huomaa kauheudet, mutta hyväksyy ne osana kokonaisuutta.

Kiitollisuus on ilon edelläkävijä. Todellinen onnellisuus on elämistä kiitollisuudessa. Havahtuneessa tietoisuudessa olemme kiitollisia elämästä. Armo on kiitollisuutta, sen hyväksymistä, että hyväksyy kiitollisena kaiken kohdalleen tulevan.

Havahtuneessa tietoisuudessa lakkaamme vaatimasta, että elämämme puitteet turvaisivat onnemme, emmekä toivo saamme katsella omaa täyteyttämme jonkun toisen silmillä.


joy-love-hope-peace by TheAlieness GiselaGiardino²³, on Flickr

.:Ihmetys:.

Ihmetys on asioiden näkemistä sellaisina kuin ne ovat. Tiedämme nöyrinä, että emme tiedä paljoakaan. Havahtuneessa tietoisuudessa emme tarvitse vastauksia, meille riittää elää keskellä kysymyksiä ja joskus huomaamme niidenkin katoavan. Jäljelle jää vain ihmetys.

Lue Intohimoisesta läsnäolosta lisää: