Sain opetusta taholta, jonka opetus ei ole vielä toistaiseksi ollut verbaalista. Pieni lapseni on monella tapaa oma opettajani, mutta nyt sitä oppia alkaa tulla sanojenkin muodossa.
Ensimmäisenä heräävä menee joka aamu yhdessä pienen kanssa hakemaan sanomalehden. Kovana pakkasaamuna pieni oli sylissäni. Hän kietoi kädet kaulaan, mutta laittoi ne pian kauluksesta sisään. ”Kylmä”. Postilaatikolle päästyämme hän sanoi yhtä äkkiä. ”Raikasta ilmaa.” Ja hengitti todella syvään. Hengitti tavalla jonka itsekin teemme joka aamu. Puolisoni kuulemma käyttää usein noita sanoja: ”Raikasta ilmaa.” En osanut niitä sanoa, ja pieni muistutti minua. Pieni siemen on kylvetty pieneen mieleen.
Tapa hengittää ensimmäisen kerran ulos mennessään syvään koko keuhkojen täydeltä on vanhalta liikunnanopettajaltani. Kiitos Pirhonen! Se tyhjentää ja puhdistaa keuhkot sisäilmasta. Samalla se tuo meidät myös tähän tilanteeseen ja läsnäoloon. Iloitsin, että lapsikin jo tietää mitä tarkoittaa ”hengitä syvään”.
 |
| Re:give me my peace of mind //2 by Shirin K. A. Winiger, on Flickr |
Luin samana iltana Chris Willardin kirjaa Child’s Mind. Siinä on tähän yhteyteen joskus aiemminkin kuulemani Zen tarina.
Noviisimunkki oli meditoimassa virran varrella. Hän oli äärimmäisen ikävystynyt keskityttyään hengitykseensä koko päivän. Mestari tuli paikalle ja kysyi miten menee.
”Olen lopen kyllästynyt tarkkailemaan hengitystäni.” Oppilas valitti.
Mestari pysähtyi ja tarttui noviisia niskasta painaen tämän pään virtaan veden alle. Noviisi pyristeli ja haukkoi henkeään, yrittäen saada päänsä veden pinnalle. Mestari piti kuitenkin pään virrassa noviisin pärskiessä ja panikoidessa. Lopulta mestari päästi irti.
”Miksi teit minulle näin?” Noviisimunkki itki.
”Halusin kysyä sinulta,” vastasi mestari, ”kiinnostaako hengittäminen sinua nyt?”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti